Tuhoava syyllisyys

1. luku: Taakka

Siitä oli jo monta kuukautta. Ja silti joka aamu Hermione heräsi polttava tunne rinnassaan, hetken henkeään haukkoen, rauhoitellen itseään. Polttava tunne seurasi aamusta iltaan, aina siihen asti, kun uni kietoi hänet lohtuunsa. Hermione yritti olla välittämättä siitä, syyllisyydestä sisimmässään, mutta se seurasi häntä kaikkialle.

"Hermione!" Harry huusi oven takaa, kuten joka ikinen aamu viimeiset pari kuukautta. Hermione huusi hänelle huomenet ja puki päälleen kaapunsa. Hän näki Lavender Brownin tuijottelevan häntä peilinsä kautta. Hermione pyöräytteli silmiään ja häipyi huoneesta laskeutuen oleskeluhuoneeseen, jossa Harry odotteli häntä samanlainen, väsyneen turta katse silmissään. Sanaakaan sanomatta he lähtivät aamiaiselle.

Suuressa salissa oli samanlainen, häsellyksen omainen tunnelma. Ihmiset lappoivat ruokaa suuhuunsa minkä ehtivät, sillä kello lähestyi yhdeksää.

"Mitä ainetta meillä olikaan?" Harry kysyi istuutuessaan vakiopaikalleen Deanin viereen. Dean tervehti heitä nyökkäyksellä.

"Loitsuja", Hermione sanoi ja otti paistettua kananmunaa.

"Huomenta, kulta", kuului lämmin ääni hänen takaansa ja hän tunsi lämpimät huulet poskeaan vasten.

"Huomenta, Draco", Hermione sanoi ja antoi rutiiniksi muodostuneen aamusuukkonsa. "Nukuitko hyvin?"

"Kohtalaisesti. Grabbe elämöi jotain siitä yhdestä meidän tupalaisesta, olikohan Stephanie." Draco tuhahti.

"He olisivat söpö pari", Dean sanoi irvistellen ja vilkuili Luihuisten pöytään.

"Ai ketkä?" Luna pölähti yhtäkkiä paikalle retiisikorvakorut heilahdellen. Hänellä oli paita väärinpäin ja tuttu nivaska Saivartelijoita kainalossaan.

"Ottakaa siitä painotuore Saivartelija", hän sanoi ja ojensi kaikille sen enempiä kyselemättä yhden numeron.

"Öh, Luna, ehkä me olisimme selvinneet yhdelläkin lehdellä", Harry yritti sanoa, mutta Luna liiteli jo pöydän toisessa päässä antamassa lehtiä Ginnylle, Fredille, Georgelle ja Nevillelle. Hermione vilkaisi kaipaavasti Weasleyn porukkaa, joka naureskeli jollekin hauskalle jutulle.

"Hei, nähdäänkö milloin?" Draco kysyi ja Hermione palasi takaisin luomastaan murheiden linnakkeesta.

"Varmaan vasta koulun jälkeen. Tiedät, että keskiviikko on ihan hirveä päivä", Hermione sanoi turhankin kireästi, mutta hän ei mahtanut sille mitään, että aamut eivät olleet enää häntä varten.

Draco lähti sanaakaan sanomatta. Harry katsoi häneen merkitsevästi.

"No mitä?" Hermione tivasi ja sohi kokkeliaan ärtyneenä.

"Malfoy tosissaan yrittää", Harry sanoi.

"Tä? Mitä sinä nyt höpötät?"

"Mutta kaikki huomaavat, että häntä alkaa pikkuhiljaa pänniä."

"Ai mikä?"

Harry vain tuijotti häntä epäuskoisena.

"Etkö sinä tosiaankaan tajua?" Harry sanoi hampaitaan kiristellen. Ennen kuin Hermione ehti sanoa mitään, Harry nousi pöydästä jättäen leipänsä syömättä, ja häipyi salista. Hermione viskasi haarukan lautaselleen.

"Tänään harjoittelemme keholeijusta", professori Lipetit sanoi kirjapinonsa päältä. Hän kohensi koko ajan valuvien lasiensa asentoa, mikä oli alkanut ärsyttää Hermionea. Häntä myös ärsytti tuntien tylsät aiheet, sillä hän oli osannut lukuvuoden jokaisen tunnin loitsun jo etukäteen täydellisesti. Eikä Lipetit voinut kuin piipittää, miten hyvä noita hän oli.