Kelmit ja kelmittäret

4.

"Hei muuten pitäisikö meidän pitää perinteinen tervetulopränkki uusille tulokkaille?" James ehdotti.

"Onko se nyt tarpeellista?" Remus yritti hillitä Jamesin intoa.

"Joo joo! Eihän me oltaisi muuten kunnon kelmejä!"

"Sarvihaara on oikeassa," Siriuskin yhtyi. Remus huokaisi. Hän oli ilmeisesti vieläkin väsynyt viime kuutamokeikasta. "Okei, tehdään sitten vaan Reaganille," Sirius ehdotti.

He lopulta päättivät toteuttaa Siriuksen ehdotuksen, mutta he vielä tarvitsivat hyvän pränkki-idean. James oli ehdottanut heidän loihtivan Reaganin suutelemaan Severusta, mutta Sirius oli tyrmännyt ehdotuksen nopeasti sanoen: "Eihän me haluta Ruikulin saavan tyttöystävää."

"Tuskin Reagan ajattelee edes Ruikulia ällöttävänä," Remus järkeili.

"Yrittääkö veli hyvä tulla viimein kaapista?" Sirius virnisteli saaden Peterin purskahtamaan nauruun.

"Tosi hauskaa anturajalka. Hahahhaa," Remus katsoi häntä väsyneesti.

"Tosissaan mitä sitten tehdään?" James vaihtoi nopeasti puheenaihetta. Hänen kävi Remusta sääliksi. Hän oli kokenut kovia ja ollut allapäin ja Sirius vain piruili tälle kuin viimeistä päivää. Toki eihän Siriusta voinut tästä syyttää. Eihän hänellä tunnetusti ollut aivoja tai jos olikin, ne olivat liian syvällä.

"Mitä jos säikäytetään Reagan?" Peter ehdotti. Muut kelmit kääntyivät katsomaan Peteriä.

"Olipas laimeaa," James protestoi.

"Keksi itse sitten parempi," Peter kivahti.

"Heitetään se järveen," Sirius sanoi pelottavan neutraalilla äänellä.

"MITÄ?"

"Heitetään se järveen," Sirius toisti.

"Eikö toi ole jo vähän liikaa ja... liian randomia," Remus kummasteli.

"No hei mä voin pelastaa sen," Sirius ehdotti "viattomasti". Tarkkasilmäinen Remus huomasi heti, ettei Siriuksella ollut ihan puhtaat jauhot pussissa. Peter ja James taas olivat liian keskittyneitä kuulemaan Siriuksen koko juonen.

***

Vihreät taikahiukkaset tulivat uhkaavasti kohti Astoriaa. Ne olivat nyt jo enää ihan muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan. Ennen niiden saavuttamista, Astoria oli kadonnut. Voldemort kuuli takaansa pirullista naurua. Siellä hän oli. Astoria täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

TÖMPS! Huppupäinen kuolonsyöjä oli Astorian sijasta nyt maassa kuolleena. Regulus syöksähti paniikissa kuolonsyöjän luokse ja vetäisi tältä hupun pois.

Astoriankin nauru loppui kuin seinään, kun tämä näki kuolleen kuolonsyöjän paljaat kasvot. Se oli hänen, Reguluksen ja Siriuksen isä. Oli tämä kaikesta huolimatta pysäyttävää. Hänen isänsä oli kuollut. Hän ei ollut ehtinyt sanoa, mitä olisi vielä halunnut tälle sanoa. Pahinta oli, ettei hän saisi edes enää mahdollisuutta sanoa niitä isälleen. Hän oli poissa ja lopullisesti. Vielä enemmän Astoria suri veljiensä puolesta. Siriukselle perhe oli tärkeä, vaikka hän ei sitä myöntänytkään. Regulus taas oli ollut aina läheinen isänsä kanssa.

Astoria näki parhaaksi ilmiintyä paikalta pois vielä, kun voisi. Hän ei pystynyt katsomaan enää yhtään kyyneleitä pikkuveljensä poskilla tai järkyttynyttä ilmettä äitinsä kasvoilla.

***

James, Sirius, Peter ja Remus istuivat rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. He pelasivat jotain korttipeliä, mitä nyt sattuivat kaappiensa perukoilta löytämään. Kello oli viittä vaille kymmenen. James odottikin jo Astoriaa partiointikierrokselle. Pian tyttö kapusikin portaita alas oleskeluhuoneeseen. Hänen kasvoillaan oli kuitenkin vakava, hitusen järkyttynyt ilme. Astoria pysähtyi Siriuksen ja Peterin väliin ja kyykistyi lattialle.

"Sirius," Astoria aloitti saaden Siriuksen kääntymään häneen päin kysyvällä ilmeellä. Hetken tyttö näytti perääntyvän siitä, mitä aikoikaan sanoa, mutta ilmeisesti viime hetkellä hän päätti sanoa lyhyesti ja selkeästi: "Isä on kuollut." Äkkiä Astoria nousi ylös ja vetäisi Jamesin ylös istumasta mukaansa. Sirius sisäisti siskonsa sanat vasta sitten, kun James ja Astoria olivat ulkona huoneesta.

Sirius ei tiennyt, mitä ajattelisi. Pitikö hänen olla pahoillaan vai ei? Mikäli olisi ollut kyse hänen sisaruksistaan, hän olisi voinut kuvitella itsensä itkemässä. Toisaalta hänen isänsä oli osasyy hänen elämiseensä. Mutta jos hän ajattelisi niin, hänen pitäisi olla kiitollinen myös äidilleen. Ja sitä hän ei ikinä tekisi. Ehkä hän vain yrittäisi unohtaa kokonaan vanhempansa, he olivat vain osa hänen entistä elämäänsä. Nyt hänellä oli uusi, johon kuului niin kelmit, tuliviskit kuin luutakomerotkin.

***

Sirius ei saanut unta illalla. Vaikka hän kuinka yritti sivuttaa isänsä kuoleman, vaivasi se häntä edelleen. Sirius vilkaisi rannekelloaan. Se oli melkein jo yksi yöllä.
"Ei tästä tule mitään!" Hän kuiskasi ärsyyntyneenä ja pomppasi ylös sängystään. Hän tallusteli huoneestaan löysillä yöhousuillaan vaivautumatta laittamaan paitaa päälle. Tuskin kukaan yhdeltä yöllä olisi heidän tupansa oleskeluhuoneessa.

Sirius heittäytyi sohvalle makoilemaan jalat ristissä.

"Etkö säkään saanut unta?" Tytön ääni hänen takanaan kysyi. Sirius nousi istumaan nähdäkseen tytön kasvot. Siinä oli Reagan. Tytön punaruskeat hiukset olivat löysällä nutturalla ja hänellä oli tumman vihreä, silkkinen ja hihaton yömekko.

Sirius pudisteli päätään ja kysyi sitten: "Miksi sä et saanut unta?"

"Kai ensimmäinen yö jännittää tai jotain," Tyttö naurahti ja nousi ylös nojatuolistaan, missä oli istunut. Reagan istahti samalle sohvalle, missä Siriuskin istui. "Entä sä?"

"Se on pitkä tarina," Sirius vastasi välttelevästi.

"Mulla on aikaa kuunnella," Reagan hymyili rohkaisevasti.

Hetken Sirius jopa harkitsi avautumista, mutta sitten hän kuitenkin muutti mielensä. Sirius Black ei vain ollut avautumistyyppiä. "Tämä meni vähän liian syvälliseksi mun makuun. No kerro sä jotain itsestäsi," Sirius vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

"Mitä sä haluat tietää?"

"Hmm... Ootko sinkku?" Sirius kysyi yrittäen näyttää viattomalta.

"Itseasiassa joo. Ei oo ketään sopivaa tullut vastaan. Mites sulla?" Reagan vähän kummasteli kysymystä, mutta ei jaksanut vaivata itseään sillä sen enempää.

"Sama täällä. Tosin olis moniakin hyviä ehdokkaita, joista yksi olisit sinä," Sirius virnisti viimeiselle lauseelle.

"Otan tuon kohteliaisuutena," Reagan naurahti.

***

Astoria heräsi sänkynsä vierestä kuuluvaan puheeseen. Hän tunnisti äänten kuuluvan Winnielle ja Reaganille.

"Mistä sä löysit tämän?" Winnie ihmetteli.

"Tuolta," Reagan osoitti jotain, jota Astoria ei nähnyt silmät kiinni. Hän ei jaksanut vaivautua avaamaan niitä.

"Tiedätkö sä mikä tämä on?" Winnie kysyi tietävällä äänellään.

"Eikö tuo ole ajankääntäjä?" Astoria kuuli Reaganin vastaavan.

"AJANKÄÄNTÄJÄ!?" Astoria pomppasi sängystään ylös ja kiirehti nappaamaan kääntäjän itselleen. Hänen molemmat huonekaverinsa katsoivat häntä hämmentyneenä.

"Miten se on sulle niin tärkeä?" Winnie ihmetteli.

Astoria ei vastannut vaan kysyi vastakysymyksen: "Mistä tämä löytyi?" Reagan osoitti Briannan sänkyä.

"Nyt mä tajuan," Astoria mumisi itsekseen.

890 sanaa