Mutta entäs me? (spin-off)

Lassi - Kaksoiselämää

Tapahtuma-aika:
Menneisyys, ennen 1.kirjan (Revityt siivet eivät kanna) tapahtumia

Luvun päähenkilöt: 
Lassi Pikkarainen (16v), Oskari Ojala (18v), Jere Kosonen (18v), Jakke Halonen (18v), Saara Pikkarainen (äiti, ikä määrittämätön)

"Pikkaraine! Mitä miäs?!" kiekaisi tuttu ääni ihan hitosti sammaltaen, mun kääntäessä omien vihreitten silmieni hitusen harittavan katseen Oskariin, joka lähti kompuroimaan pahasti mutkitellen mua kohti yhdessä parhaan ystävänsä Jeren kanssa koko sen muun lössin läpi, joka dokasi ja biletti parhaillaan täällä Nurmeksen laivarannalla. Eeh, mun humalatila ei kyllä todellakaan ollut MITÄÄN Oskariin verrattuna. Se oli ihan sekaisin. Oskarin vieressä kulkeva Jere puolestaan vaikutti suht selväpäiseltä.

Oskari ja Jere olivat kaksi vuotta mua vanhempia - eli 18-vuotiaita - jätkiä, jotka hallitsivat meidän koulua, olivat hallinneet aina ala-asteelta lähtien. Tai no, OSKARI hallitsi. Se oli aina ollut koulun kingi, minne ikinä menikin, ja parhaillaan se opiskeli vikaa vuotta autopuolella amiksessa. Eikä sen valta todellakaan ulottunut vain sen omaan luokkaan, vaan KOKO kouluun. Oskari oli THE kingi, jonka vuoksi mä olinkin tainnut hakeutua sen seuraan ja ennen kaikkea suosioon. Olin halunnut pysyä Kingin suosiossa ja tehdä siihen vaikutuksen, ajautuen sen vuoksi ehkä vähän huonoille teille. Ryyppäämään ja rälläämään.. En todellakaan ollut kolmelle pikkusisarukselleni niin hyvä esimerkki kuin äiti olis toivonut, mutta onneks ne ei koskaan nähneet tätä puolta minusta, sillä kotona mä kyllä pyrin olemaan juurikin sellainen hyvä esimerkki. Hyvä ja vastuullinen isoveli.. Ja se minut oli varmaan ajanutkin hölmöilemään sitten kodin ulkopuolella. Se vastuu painoi välillä liikaa..

"Häh??? Miks äijä ei vastaa??? Pikkaraine, vastaa mulle, mitä mitä MITÄ miäs???" Oskari mölisi mulle lujaan ääneen päästyään lähemmäs mua, huojahtaen hieman, jolloin Jere koppasi siitä kiinni, ettei se kaatuis. Mä lähinnä edelleen tarkkailin Oskaria ja sen humalaista olemusta. Sille mitään järkeä ollut edes vastata. Olin melko varma, ettei se edes tajunnut tällä hetkellä oikein mitään, ihme että oli edes tunnistanut minut, sillä Oskarin verestävät ja sameat harmaat silmät suorastaan seisoivat päässä ja sen puhe oli ihan hiton epäselvää. Lippalakkinsakin, jonka siltä sai yleensä päästä vain väkisin, se oli kadottanut jonnekin, ja nyt sen tummanruskeat hiukset, jotka oli päältä hitusen pidemmät kuin sivuilta, olivat IHAN sekaisin. Ja ehkä oksennuksessakin. Mjoo, en todellakaan ollut yhtä humalassa kuin Oskari. Mun valkee lippis oli sentään pysynyt ruskeitten hiusteni peittona, enkä ollut ryönännyt tukkaani - enkä itseäni muutenkaan - vielä mihinkään. Miten Oskari oli edes saanut sitä oksennusta tukkaansa............

"Ethän sä urpo ees kuule Lassin vastausta, kun möliset itte päälle noin kovaa", Jere huomautti pystyssä pitelemälleen Oskarille, joka päristeli sille vain huuliaan. Jere puolestaan muljautti Oskarille silmiään, ennen kuin kohdisti sinisten silmiensä katseen muhun samalla, kun korjaili omassa päässään olevaa mustaa lippistä, joka peitti sen blondin keskipitkän tukan. "Sori ton dillen puolesta, se on kännissä ku käki. Ja varmaan pilvessäkin, en oo ihan varma."

"Minne sen 'kruunu' on kadonnut?" mä kysäisin Jereltä, viitaten kruunulla Oskarin lippikseen, kuten se ittekin aina teki. Älkää kysykö miks. Tuntemattomat on Kingin tiet..

"En tiedä, eikä tää paviaani muista", Jere vastasi olkiaan kohauttaen, saaden minut hörähtämään ja Oskarin kohottamaan sumean katseensa - jolla se oli juuri näyttänyt ihailevan kenkiään - siihen.

"Haista Jerkku vittu", Oskari haistatteli Jerelle. Ihan hyväntahtoisesti kuitenkin, ei lainkaan pahantahtoisesti. Silleen humalaisen huvittuneena. "Mutta Raine, mitä miäs?" Oskari kysyi minulta vielä uudemman kerran, keskittäen pahasti harittavan mutta kuitenkin aidosti kiinnostuneen katseensa takaisin muhun.