--------------------------------
Sisältövaroitus: puhetta jengielämästä ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä
--------------------------------
Tapahtuma-aika:
2.kirjan (Aamuisin nousee aina uusi aurinko) aikana
Luvun päähenkilöt:
Markus Lappalainen (19v), Oskari Ojala (24v)
"Sä pyydät siis mitä?" Oskari kysyi minulta, katsoen mua harmailla silmillään suoraan omiin ruskeisiini, mun yrittäessä olla väistämättä sen katsetta, vaikka mua hermostuttikin kohdata se. Vetäisin hermostuksissani laineikkaita kullanruskeita hiuksiani taaksepäin hieman tärräävällä kädelläni ja nielaisin pienesti, yrittäen kuitenkin katsoa koko ajan sitkeästi Oskaria takaisin silmiin.
"Että sä annat mun pikkuveljelle mahdollisuuden, kun se tulee sun luo", mä vastasin hiljaisella äänellä, joka värisi hienoisesti ja oli hitusen tukahtunut pelon palasen ahtauttaessa kurkkuni. Oskari pelotti mua. Se ei ollut mua paljon vanhempi, sillä se oli 24-vuotias eli vain 5 vuotta mua vanhempi, mutta se oli nuoresta iästään huolimatta tän tuppukylän kuningas. Kingi, jolla oli valtaa päättää ihmisten elämästä ja kuolemasta. Ja valtansa ja asemansa se oli ansainnut väkivallalla. Joten tottakai mä pelkäsin olla tässä. Pelkäsin puhua Oskarin kanssa. Mutta mun oli tehtävä tää. Pikkuveljeni vuoksi. Mun oli kohdattava sen vuoksi silmästä silmään Oskari, koko Itä-Suomen hallitseva huumeparoni, jota vastaan uskalsivat nousta ainoastaan Joensuun Granlundit.
Ai mistäkö mä tiesin tän kaiken?
"Ja mistä sä päättelet, että se tulee mun luo?" Oskari esitti uuden kysymyksen, tällä kertaa kulmat kurtussa, katsellen mua yhä syvälle silmiin. "Kai sä Markus ymmärrät, että se on vihollisjengissä? Miks se MUN luo hakeutuisi?"
Mniin. Just tän takia mä tiesin Oskarista ja muista Itä-Suomen jengeistä.
"Hakeakseen turvapaikkaa", mä lausahdin lähes kuiskaten, pelon värisyttäessä yhä ääntäni. Oskarin kulmat kurtistuivat entistä syvempään kurttuun. Se ei selvästikään ymmärtänyt järjenjuoksuani, vaan ihmetteli sitä, miten olin päätynyt siihen päätelmään, että vihollisjengissä oleva pikkuveljeni hakisi turvapaikkaa sen, VIHOLLISJEHUN, luota.
"MUN luota?" Oskari ihmettelikin ihan ääneenkin, mun nyökätessä sille samalla kun nielaisin jälleen pienesti, jotta pystyisin vastaamaan ihan sanallisestikin.
"Sä.. sä oot ainoa, joka voi suojella sitä. Se TULEE vielä sun luo, mä oon ihan satavarma siitä. Mikael.. Mikael ei halua olla enää siinä toisessa jengissä, mä tiedän sen, se on sanonut niin itsekin mulle. Mutta samaan aikaan sekä minä että Mikael tiedetään, ettei se selviä ilman suojelijaa. Se ei pääse pois siitä toisesta jengistä ilman suojelijaa. Ja sä oot AINOA, joka voi suojella sitä.." mä kähisin Oskarille, selittäen sille ajatukseni sen päätelmäni takana, ja jatkoin sitten vielä melkein anoen: "Oskari, anna.. anna Mikaelille pliis mahdollisuus. Mä teen mitä vain, että sä annat sille mahdollisuuden. Liityn vaikka itsekin sun jengiin ja teen jengissä ihan mitä vaan. Mä vaikka murhaan mun pikkuveljen puolesta, jos se on sen hinta, että sä annat sille turvapaikan.."
"Mä en ikinä maksattais sellaista hintaa sun kaltaisella nuorella", Oskari totesi mulle vakavin kasvoin, ja hetken mä jo pelkäsin, että se torjuis minut. Meidät. Minut ja 17-vuotiaan pikkuveljeni Mikaelin. "Mutta tottakai mä annan Mikaelille mahdollisuuden ja turvapaikan, jos se sitä joskus hakee. Kylmästi ajateltuna se on kannattavaakin, koska.. no, se on tosiaan vihollisjengissä. Mutta antaisin mä sen muutenkin. Jokainen, varsinkin jokainen nuori, ansaitsee toisen mahdollisuuden, jotkut kolmannenkin. Ja kyllä mä sen mahdollisuuden nyt ihan sinunkin vuokses antaisin, kun sulla oli rohkeutta tulla pyytämään jotain tällaista minulta. Mä arvostan sitä, miten sä suojelet veljeäs."
YOU ARE READING
Mutta entäs me? (spin-off)
General Fiction"Tiedänhän minä, ettei minun kipuni ole mitään. Kyllähän minä yksinkin selviän, kun minullehan riittää että yhä hengitän." Tässä spin-offissa annetaan ääni niille Haavoitetuille, jotka eivät ole vielä olleet minä-muotoisena päähenkilönä. Kertoja e...
