Mutta entäs me? (spin-off)

Jere - Veljekset

Tapahtuma-aika:
1.kirjan (Revityt siivet eivät kanna) aikana

Luvun päähenkilöt:
Jere Kosonen (23v), Valtteri Ojala (19v)

Hieroin vaaleiden hiusten peittämiä ohimoitani ja huokaisin raskaasti, kun nojasin selkäni liiterin seinään päämajalla, kaivellen sen jälkeen tupakat esiin taskustani. Jukra että väsytti.. Oli ollut ihan hemmetin raskas päivä taas. Oskari oli ollut tänään erityisen rasittava koko hiton päivän, aineissa kun oli. Silloin se haastoi koko ajan riitaa ja vittuili minkä ehti. Mullekin, ja mä olin jumankauta ainoita, jotka sitä oikeesti jaksoi. Toki Jaken lisäksi.. Hitto mä suoraan sanottuna odotin sitä päivää, kun sen pikkuveljellä Valtterilla viimeinkin napsahtaisi ja se ojentaisi isoveljeään. Se oli varmaan ainoo asia, joka sais Oskarin ruotuunsa. Ja ennen kaikkea JÄRKIINSÄ. Palaamaan entiselleen..

Huoh. Tätä paskaa oli oikeesti kestänyt jo turhan monta vuotta. Oskari oli ollut joskus paljon järkevämpi. Olihan se ollut aina vähän isänsä talutusnuorassa, tai ainakin ottanut siltä oppeja, mutta oli se silti ollut Jarkkoa järkevämpi.. Oli ihan perseestä, kun Oskari oli nykyisin tuollainen. Se oli oikeesti ihan täyspersereikä. Ja mä olin sentään sen paras ystävä ja se oli mulle kuin veli, jota rakastin, ja olin silti sitä mieltä. Se mun veljellinen rakkaus olikin varmaan se, joka oli pitänyt minut sen rinnalla kaikki nää vuodet, vaikka tää olikin ollut pitkään täyttä paskaa.. Mä kyllä niiiiiiiiin toivoin, että se pääsis vielä joskus irti pimeyden otteesta ja palautuisi entiselleen. Ja mä ihan tosissani uskoin, että Ojaloiden veljeskaksikon nuorempi osapuoli, 19-vuotias Valtteri, oli 23-vuotiaan isoveljensä viimeinen toivo palautua omaksi itsekseen.

Ojaloista puheenollen, mitä siniset silmäni näkivätkään. Sieltähän se kolmaskin nuoremman sukupolven Ojala ilmestyi kuin tyhjästä tienristeykseen, marssien jälleen kerran kohti päämajaa. Mä seurasin 14-vuotiaan Venlan päättäväistä menoa katseellani ja huokaisin jälleen raskaasti, napaten luurini käteeni. Hitto nää Ojalat aiheutti tänään harmaita hiuksia. Osas ne kyllä olla yksiä piikkejä mun perseessä, Oskari ja Venla ainakin. Valtteri sentään oli YLEENSÄ ihan järkevä, mitä nyt oli vähän itsetuhoinen ja sen perään sai sen vuoksi katsoa koko ajan. Oskarin ja Venlan perään puolestaan joutui katsomaan niiden typeryyden ja Ojaloille tyypillisen aggressiivisuuden, uhittelevuuden ja öykkärimäisyyden vuoksi, joten niihin verrattuna Valtteri oli ihan järkevä. AINOA järkevä. Sen päässä liikkui muutakin kuin 'haluatko vittu tapella'.

"No?"  samassa puhelimesta kuului Valtterin totinen ääni, mun soitettua juuri sille.

"Se on tulossa sinne taas", mä raportoin, kuten olin joskus luvannut tekeväni aina, kun näen Venlan lähelläkään päämajaa. Valtteri halusi pitää serkkunsa poissa Ojalan jengin meiningeistä, ja mä olin luvannut auttaa siinä. En minäkään halunnut Venlan sotkeutuvan tähän ja satuttavan itseään. Varsinkaan, kun sillä oli sentään valinnanvaraa eikä sen TARVINNUT sotkeutua tähän. Ojalan veljeskaksikko olikin sitten asia erikseen, niillä ei ollut koskaan ollut sitä luksusta, että ne olis saaneet valita, kuuluvatko tähän maailmaan vai eivät. Eikä mä ja Valtteri kyllä todellakaan annettais Venlan tehdä sitä typerää valintaa, että se valitsis  kuulua tähän pimeään maailmaan. Sen oli vielä mahdollista pysyä erossa tästä. Vaikkei se itse tuntunutkaan haluavan sitä, sillä se pyrki tuon tuosta päämajalle ja jengin meininkeihin. Kuten sanoin; typerys.

"No voi vittu",  Valtteri kirosi turhautuneena, lyöden sitten jo luurin korvaani. Mä laskin puhelimen korvaltani ja kohdistin sinisten silmieni katseen päämajalle, jonka ovesta Venla oli juuri livahtanut sisään. Pian mä aloin kuitenkin jo kuulla Venlan sulosointuja eli ihan mahdotonta kiljuntaa ja kiroilua, ja näin, kuinka Valtteri raahasi sen ulos ja lähti kiskomaan sitä poispäin Majalta, puhuen sille samalla hyvin tuiman ja ankaran näköisenä. Venla tottakai pisti kampoihin, vaikka se tiesi itsekin, ettei se mahtais Valtterille mitään. Tiesi, ettei se pääsis mukaan jengiin niin kauan kun Valtterissa henki pihisi.