---------------------------------------
Sisältövaroitukset: ahdasmielisyyttä, väkivaltaa sekä runsaasti kiroilua/kirosanoja ja rumaa kieltä, ja koska tää luku liittyy melko vahvasti myös Ojalan jengiin/jengielämään, niin lätkäistäänpäs tähän vielä tällaiset varoitukset; (raakaa) uhkailua sekä puhetta alamaailmasta, väkivallasta, jengielämästä & huumeista
-----------------------------------------
Tapahtuma-aika:
5.kirjan (Annan keinusi minua keinuttaa) jälkeen, vuosi ennen 6.kirjaa (Vaikka maailma meidät hajottaisi)
Luvun päähenkilöt:
Edi (Eetu) Heikkilä (20v), Oskari Ojala (33v), Henkka Martikainen (22v), Mikke Lappalainen (26v)
Mä seisoskelin yksin työpaikkani eli autohuolto Heikkisen - vaikka ei Heikkinen sitä enää omistanut vaan Ojalan Oskari - tupakkapaikalla röökillä, tuijotellen mietteliäänä maata ruskeilla silmilläni musta lippis päässäni, sen varjostaessa kasvojani, jotka olivat muutoinkin hieman varjoihin vaipuneet eilisen baari-illan jälkeen. Jamppa - yksi työkavereistani - oli taas aukonut päätään pikkuveljelleen Henkalle ja mullekin, haukkuen meitä homoiksi. Ihan vain siksi, kun olimme sirompia kuin muut ja sen vuoksi hänen mielestään neitimäisiä. Jee, hiton kivaa.. Oli siinäkin kyllä yks vitun mulkku. Jota jouduin sietämään toisinaan, kun satuimme samaan vuoroon. Ihan kuin en olis joutunut sietämään jo ihan tarpeeks mulkkuja elämäni aikana..
"Eetu", kuulin yhtäkkiä maailman epämiellyttävimmän äänen lausuvan nimeni, ja kohotin hätkähtäen katseeni isääni - jälleen yhteen mulkkuun jota olin joutunut sietämään ihan liian kauan - joka seisoi tuiman näköisenä edessäni, haisten selvästi vanhalta viinalta. Fml. Pitiks tuonkin mulkun tulla juuri tänään tänne???
"No mitähän vitun asiaa sulla on tänne? Tai mulle?" mä tuhahdin isälle viileästi, kohdaten sen vihreiden myrkkysilmien katseen ihan suoraan. Joskus mä olin pelännyt isää niin paljon, etten ollut uskaltanut katsoa sitä päinkään - eikä mun ollut kannattanutkaan katsoa, olisin vain saanut turpaani - mutten pelännyt enää. Ei mun tarvinnut. Nyt turvanani ja suojanani oli niin suuri voima, ettei isä uskaltanut enää koskea muhun. Nyt mulla oli Oskari ja Pojat. Voimakas ja vaikutusvaltainen isähahmo, joka suojeli mua, ja veljiä, jotka eivät antaneet isäni satuttaa mua enää.
"Mä näin sut eilen baarissa poikien kaa", isä totesi mulle halveksivalla äänellä. Ahah. Sekö sen asia oli ollut? Senkö takia se oli tullut pilaamaan mun päivän näyttämällä naamansa täällä? Oliks se halunnut tulla kertomaan mulle vain ton? Hiton kiva. Hv.
"Aijaa?" mä sanahdin kyllästyneesti. "Oliks niin shokkiuutinen, että 20-vuotias poikas käy paikallisessa kuppilassa muutamalla, että piti tulla tänne asti kertomaan siitä? Siellähän sinäkin kuppaat, vitun alkoholisti, niin mitä vittuu sä tuut lässyttämään mulle siitä tänne? Vai onks sun isälliset vaistot vihdoinkin heränneet? SE olis shokkiuutinen."
"Hmph. Mulle on ihan sama, vaikka sä ryyppäisit pääs täyteen ja ryömisit siellä lattioilla lasinsiruissa. Ei vois vähempää kiinnostaa.. Mä vain kuulin, kuinka sä puhuit vessassa Niilon kanssa siitä, ettet tapaile enää jotain Emmaa", isä sihahti, melkein sylkien ne sanat suustaan myrkkyä äänessään. Mä tunsin sydämeni muljahtavan, mutta pidin naamani peruslukemilla. Paljonko isä oli kuullut, ja oliks joku muukin kuunnellut meitä siellä vessassa??? Se keskustelu ei nimittäin ollut tarkoitettu kenenkään muun korville.
"Nii? Sitten?" mä virkoin mahdollisimman neutraalina, vaikka oikeasti olin hyvin jännittynyt ja sydäntäni suorastaan kylmäsi. Mua alkoi ahdistaa. Ja pelottaa. Jostain mieleni sopukoista hyökyi menneisyyden kaikuna sama pelko, jota olin aina isän seurassa tuntenut, kun olin pelännyt, että se sais tietää salaisuuteni. Salaisuuteni, jonka vuoksi se olis varmaan hakannut minut henkihieveriin.
ČTEŠ
Mutta entäs me? (spin-off)
Beletrie"Tiedänhän minä, ettei minun kipuni ole mitään. Kyllähän minä yksinkin selviän, kun minullehan riittää että yhä hengitän." Tässä spin-offissa annetaan ääni niille Haavoitetuille, jotka eivät ole vielä olleet minä-muotoisena päähenkilönä. Kertoja e...
