Yksi lempiaktiviteeteistani kesän jälkeen oli ihmisten muuttumisen tarkasteleminen. Kliseekaupungissa muutos oli kaavassa. Todistin sen vain seisomalla lukion aulan reunalla ja tunnistamalla kasvoja.
Ensimmäinen klisee - suunnilleen koko kliseekaupungin yläkoulun yhdeksäs luokka oli siirtynyt samaan lukioon. Kenelläkään ei tietenkään ollut mitään muita suunnitelmia ja kaikki olivat ihan yhtä pihalla elämästään tai halusivat muuten vain ihan huvikseen saattaa itsensä loppuunpalamiseen.
Toinen klisee - Helle Honkanen The Kympintyttö oli hankkinut piilolinssit, avannut hiuksensa, käynyt vaatekaupoilla ja valmistautunut pudottamaan numeronsa. Niin, ja myös alkanut seurustelemaan vuotta vanhemman Topias Lepistön kanssa, totta kai. Hän oli lätkäjätkä ja kusipää, totta kai.
Kolmas klisee - urheilijapoikien vuosikokous kesti koko vuoden ja alkoi tästä päivästä. Jääkiekkolaukut, äijämäinen örinä ja loputon misogynia olivat aisteilleni vähän kuin sitruuna - huono suuhun mutta vielä pahempi silmiin ja korviin. Ei edes auttanut, ettei Linus Holmberg enää pelannut jääkiekkoa tai että Noa Matheus oli aina pelannut vain koripalloa. Jotenkin se porukka onnistui vyörymään sisään aulan ovista ja jättämään alleen viimeisen rippeen toivoa.
Neljäs klisee - se nyt oli jo ihan vanha juttu, mutta Noa Matheus oli homo. Hän oli tullut viime vuonna kaapista, koska seurusteli Rai Haverisen kanssa. Urheilijapoika ja nörttipoika, et sä näytä homolta ja voitko olla mun homoparaskaveri. Rai katseli etäämmältä, kun Noa käveli aulaan poikaporukassaan.
Viides klisee - Rai Haverinen istui Floora Saarisen kanssa. Periaatteessa selitin sen jo. Heterotyttö ja homopoika.
Kuudes klisee - Helle Honkanen mulkoili Flooraa Topiaksen kainalosta. Kateus? Ystävyyssuhteiden loppuminen seurustelun alkamisen takia?
Seitsemäs klisee - sisään käveli joku, jolla oli sotkunuttura ja musta huppari. Hän oli varmaan aamulla herännyt joko herätyskellon ärsyttävään pirinään tai siihen, kun hänen isänsä oli eronnut hänen äidistään tai siihen, kun jonkun suositun poikabändin jäsen oli tullut adoptoimaan hänet.
Minä, Huurre ja Luumu olimme ainoat, jotka näkivät kaiken sen läpi. Olimme vääntäytyneet ulos muoteistamme ja lähteneet sekoittamaan juonta, mutta onnistuneet vain jäämään sen jalkoihin. Kun he tulivat luokseni, meitä vilkuiltiin.
"Mä olen jo täynnä tätä koulua ja mä olen ollut täällä kymmenen minuuttia", minä ilmoitin heti ensimmäisenä.
He kierrättivät katseitaan meitä ympäröivässä kliseemeressä. Lukioon astuminen oli kuin olisi astunut kaksitoistavuotiaan kirjoittamaan teinidraamaan.
"Joo, samoin", Huurre vastasi.
"Mä en jaksa yllättyä mistään, mitä kesän aikana on tapahtunu. Helle ja Topias, Floora ja Rai-"
"Joo, mä oon tehny jo listan mun päässä kaikista näistä kliseistä", minä sanoin ja nostin kangaskassini lattialta,
"sitte ku niistä pääsiski jotenki eroon. Mä en halua asua täällä. Elämä on niin valmiiks kirjotettua että tylsistyttää joka päivä."
Saatoin valehdella vähän, ahdistukseni piti huolta siitä, ettei tylsää päässyt tulemaan, mutta valmiista käsikirjoituksesta sai olla varma. Luumun kiharat olivat yläponnarilla ja hänellä oli musta hame. Hänen ilmeensä sanoi tässä asiassa on mutta. Hänen kanssaan asioissa aina oli.
"Mitä jos ei ookaan? Jos juoni ois kirjotettu valmiiks täytenä kliseenä, me ei oltais täällä. Ehkä nääkin vois päästä irti siitä, mistä me ollaan päästy", Luumu mietti.
YOU ARE READING
on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa
Teen Fictionᴇɴ ʜᴀʟᴜɴɴᴜᴛ ᴏʟʟᴀ ᴍɪᴋᴀ̈ᴀ̈ɴ ᴛʏᴘᴇʀᴀ̈ ᴋʟɪsᴇᴇ. Jos jokainen mahdollinen loppuun kulutettu klisee oli istutettu kuin tartuntatauti sen kaupungin päälle, kukaan ei voinut paeta kohtaloaan. Silti Huurre, Luumu ja Poutapilvi uskoivat, etteivät he olleet osa...
