on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa

klisee 7 - tytöt vihaavat tyttöjä

sisältövaroitus //
syömishäiriökäyttäytyminen

.

Seuraavana aamuna heräsin aikaisin siihen, kun puhelimeni soi. Nostin unimaskin otsalleni ja läimin näyttöä useita sekunteja ennen kuin onnistuin vastaamaan.

"Mitä?" mumisin silmiäni hieroen kuin missäkin kliseisessä aamuherätyskohtauksessa.

"Poutapilvi, mä tiedän miten me saadaan Helle kirjottamaan kliseevihkoon", Noan ääni hehkutti.

"Kello on ihan liian vähän", minä haukottelin sisäistämättä yhtäkään sanaa.

"Me saadaan Helle kirjoittamaan!" Noan ääni toisti vahvana.

"Häh?"

"Kliseevihkoon. Helle. Ihan itse. Ymmärsitkö jo?"

Nousin pystympään ja ravistelin unia pois silmistäni.

"Hei, hetki... miten?" mumisin.

"Linus saa sen suostuteltua. Juteltiin siitä. Ne on frendejä. Helle suostuu, usko mua. Linuksella on sellanen viehätysvoima."

"Okei, kiva, etkö sä ois voinu ilmottaa tätä koulussa?" haukottelin taas.

"Kliseekaupungin kliseevoima pakotti mut soittamaan sulle kuudelta aamulla", Noan äänestä melkein kuuli hänen irvistyksensä.

"Haista paska", minä suljin puhelimen.

Miten raikas uusi aamu! Nyt voisin nousta, mennä pesemään hampaat ja kipittää keittiöön syömään maukasta aamiaista. Ei, hieroin silmiäni hetken ja ne halusivat painua taas alas, valahdin peittoni alle ja painoin lapun takaisin silmilleni, ei ollut aika herätä.

Ja sitten mummi liian kohta jo huuteli minulle ovelta.

"Jokos sitä ollaan valveilla, päivänsäde?"

Nostin unimaskin taas silmiltäni. Mummin ilmeen mukaan oli jo myöhä, joten vedin lapun tällä kertaa pois asti. Halusin vajota patjan sisään mädäntymään. Kenen mukaan lukioon hakeminen oli ollut hyvä idea?

Mummi istuutui sänkyni reunalle ja alkoi silittää jalkaani. Hän kosketti lempeästi kuin äitikarhu poikasiaan ja herätteli minua uuteen päivään kertomalla siitä, kuinka oli käynyt hakemassa postin neljältä aamuyöllä. Minä pitelin käsivartta silmien päällä ja taistelin unihiekan painoa vastaan.

"Jatkatteko te teidän projektia tänään koulun jälkeen?" Mummi kysyi.

Silloin nousin istumaan ja peitto rytistyi rinnalleni. En halunnut ajatella tänä aamuna. En tosiaankaan. Se tuntui ihan liian raskaalta.

"En mä tiedä. Ehkä. Ilmotan kyllä monelta mä tulen."

Mummi nyökytteli päätään.

"Sä kyselit mun nuoruudesta eilen. Mitä siinä teiät projektissa oikeastaan on?"

Hänellä oli vanhasta iästään huolimatta aivan käsittämättömän hyvä muisti. En olisi jaksanut nyt selittää yhtään mitään. Halusin takaisin nukkumaan.

"Kliseitä. Se on monimutkanen juttu", lyhensin ja heilautin jalkani sängyn reunan yli,

"mun pitäis alkaa kiirehtimään."

"Ei sulla mikään suuri hoppu vielä ole. Mä voin kertoa sulle lisää, jos sä haluat tietää kliseekaupungin historiasta", mummi sanoi.

Hänen sinisenharmaat silmänsä tiesivät kaiken. Ajatella, kliseekaupungin nimi ei ollut kliseekaupunki muttei kukaan muistanut sen oikeaa nimeä, koska se oli ollut kliseekaupunki jo vuosikymmenien ajan. Mummi muisti sen kliseekaupunkina, joten juttu oli ikivanha. Ehkä se oli ihan oikeasti kohtalo, jonkinlainen kirous muinaisilta jumalilta.