"Hei, Helle!" Luumu huusi.
Tummatukka pyörähti katsomaan meitä vihko sylissään kuin missäkin jenkkisarjassa. Rikkinäiset farkut ja ihonmyötäinen paita, panta hiuksissa. Hänen ilmeensä muuttui inhoavaksi ja suljettuaan kaapin hän lähti pois päin.
"Venaa nyt!" Luumu kiirehti hänen peräänsä.
"Mitä sä haluut musta?" Helle tiuskahti.
"Wow, okei, anteeks", Luumu sanoi kädet pystyssä,
"mä haluun vaan jutella. Ootsä ok?"
Topias ei ollut tänään koulussa. Pari muutakin lätkäjätkää oli teillä tietämättömillä, ehkä vanhempiensa puhuteltavina tai potemassa egonsa kolausta. Tissien arvostelu koskettelemalla tyttöjä koulun käytävällä ei ollutkaan ollut rehtorimme mielestä hyväksyttävää käytöstä. Mikä yllätys.
"Mä olen tosi ok, kiitos kysymästä ja heippa", Helle kääntyi.
Luumu ei enää yrittänyt, vaan antoi tytön mennä. Hän kääntyi minun puoleeni ja valahti syliini, pää olkapäälle.
"Mä haluan vaan olla sen puolella, mutta ei sitten", hän puuskahti,
"me oltiin ala-asteella kavereita Hellen kanssa, tiesittekö? Mä sain lukea sen Robinin-jumalointi-päiväkirjaa sen huoneen lattialla."
"Outoa", Huurre totesi.
"Tosi outoa. Topias Lepistö on täys kusipää ja niin on ne muutkin. Milloin Hellestä tuli tollanen?"
Oli kummallista, miten paljon Helle oli muuttunut. Hän oli ollut kympin tyttö, silmälasipäinen ja fiksu, ei luokan ihailluin mutta kaikkien kaveri. Yhtäkkiä hän oli kylmä ja jättänyt kaikki ystävänsä ollakseen kusipää-Topiaksen tyttöystävä.
"Meillä on tossa iso klisee", minä sanoin.
Se oli suuri fakta, jossa ei ollut kyseenalaistettavaa. Jos vuosikirjat olisivat Suomessa juttu, meidän nimiemme sijaan kuvamme vieressä lukisi kliseemme. Oli aika varmaa, mitä Hellen kohdalla lukisi.
Luumu nosti päänsä ylös ja nyökytteli. Huurre kääntyi vähän lähemmäksi minua, kun joku käveli ihan hänen vierestään. Kukaan tässä kaupungissa ei myöskään osannut käytöstapoja tai suoraan kävelemisen taitoa.
"Eiks meidän sitten pitäis laittaa se kirjottamaan?" minä kysyin.
Helle olisi pakollinen lisä kliseevihkoon. Ilman häntä ja Topiasta kliseekaupunki varmaan kaatuisi. He olivat tämän sukupolven kliseetukipilari.
Luumu huomautti:
"Me ei saada Helleä kirjottamaan yhtään mitään. Jos laittaa Noan suostuttelemaan sitä, niin se kirjottaa meille vuoden päästä."
"Se on totta", huokaisin.
"Mut ei meiän välttämättä tarvii laittaa sitä itteänsä kirjottamaan", Huurre sanoi.
Hänen silmänsä olivat vähän sumuiset, mutta sitten hän tarkensi ne minun silmiini. Oliko hän täällä?
"Meiän säännöissä oli, että, öö-", Luumu mutisi.
"Joo, meiän säännöissä on ettei saa kirjottaa muista ku itestään, mut eikö Linus rikkonu sitä viime kerralla?" Huurre pohti,
"ja muutenki, ne on meidän säännöt, joten me voidaan muuttaa niitä."
"Okei, käy järkeen", myönnyin.
Hyvä idea? Tuskin. Mutta toisaalta olin keksinyt säännöt ihan itse ensimmäisellä kirjoituskerralla kysymättä Luumulta tai Huurteelta mitään. Tyhmä tyhmä tyhmä minä.
YOU ARE READING
on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa
Teen Fictionᴇɴ ʜᴀʟᴜɴɴᴜᴛ ᴏʟʟᴀ ᴍɪᴋᴀ̈ᴀ̈ɴ ᴛʏᴘᴇʀᴀ̈ ᴋʟɪsᴇᴇ. Jos jokainen mahdollinen loppuun kulutettu klisee oli istutettu kuin tartuntatauti sen kaupungin päälle, kukaan ei voinut paeta kohtaloaan. Silti Huurre, Luumu ja Poutapilvi uskoivat, etteivät he olleet osa...
