Aloin aina epäillä kaikkea vasta sitten, kun olin jo aloittanut vahvasti. Koko kliseeprojekti oli virhe, eikö vain? Sitä minä hoin itselleni, tai ehkä se en ollut minä, vaan joku muu minun päässäni, mutta kaikki se tuska oli pelkkää tuskaa ja minä en halunnut olla osa sitä, en halunnut olla osa tätä kaikkea, minun piti pitää itseni erossa koko jutusta.
"Fy fan, Noa! Snälla, sluta!" Linus kiljaisi ja hätyytteli Noan löytämää rättiä naamansa edestä.
"Hyi että, toi on ihan oikeesti joku viemärirätti, heitä se helvettiin", Luumu yökkäili myös.
Noa pyöritteli liinaa käsissään huoletta, mutta paiskasi sen sitten roskapussiin. Olimme tulleet Majalle ennen muiden saapumista suorittamaan siivousprojektia. Se osoittautui vaikeaksi, koska Maja oli edelleen ihan järkyttävän sotkuinen.
"Jos me kaivettais kaikki kolot, nurkat ja reiät, me löydettäis todennäkösesti ruokaa jota me luultais isoks hämähäkin pesäksi", Huurre arveli ja vei harjan rikkalapioon.
"Jos täällä on homeruokaa, I'm out", Luumu vannoi.
Hän pyyhki keittiön tasoja ja jäi jynssäämään useita kohtia moniksi minuuteiksi. Noa ja Linus taistelivat koko ajan keskenään ja alkoivat sitten kikattaa kuin pikkupojat. Joskus he vaihtoivat meidän nähtemme varovaisia pusuja toistensa poskille. Minun tietojeni mukaan he olivat poikaystäviä toisilleen. Hyvä heille.
Minä keräsin sotkuja lattialta toiseen roskapussiin. Lattioilla oli eläinten tuomia lehtiä ja käpyjä ja ihmisiltä jääneitä pikkuromuja. Minä olin jättänyt tänne vain jonkin palasen itsestäni, mutta halusin kaapata sen takaisin ja lähteä lipettiin.
"Käsi ylös joka yllätty että Helle ei oo tulossa", Linus sanoi puhelin kädessään.
Huurre jäi nojailemaan luuttuunsa.
"En voi nostaa kättä ylös."
Linus näpytteli viestin ja laittoi puhelimensa sitten pois.
"Sitä on ihan turha yrittää saada tänne", hän totesi.
"Miten sillä menee?" Luumu kysyi,
"siis Hellellä. Niinku rehellisesti, oikeesti."
Häntä ei olisi pitänyt kiinnostaa. Kaikki oli ihan pielessä.
Linus puuskahti. Noa oli taas löytänyt jonkun jännittävän aarteen ja tutki sitä hänen takanaan. Linus nojautui vasten sohvan käsinojaa ja sanoi:
"Sen faija ei oo enää kuvioissa. Onneks. Mut kuten me tiietään, ei sillä nyt kauheen loistavastikaan mene."
"No mutta kelläpä menis", Noa mietti ja antoi Linuksen kämmenelle jotakin.
Linus nosti sen ilmaan. Hopeinen sormus.
"Onks joku eronnu täällä?"
"Se kummitus", Luumu heitti.
Noa älähti ja otti sormuksen pois Linuksen kädestä.
"Mä yritin kosia sua."
"Vad sött", Linus veti Noan lähemmäs.
Luumu meni ottamaan sormuksen itselleen.
"Ei tää kyllä kauheen kauaa täällä oo ollu, tää on niin siisti."
Sormus oli kapea, kiiltävä, siro ja todennäköisesti kallis. Se näytti tutulta. Vein kättäni sitä kohti ja Luumu antoi sen minulle. Letitetty hopealanka herätti minussa jotain.
Aivan.
"Se on Hellen", minä sanoin.
"Häh?" Linus ja Noa havahtuivat kuhertelustaan.
YOU ARE READING
on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa
Teen Fictionᴇɴ ʜᴀʟᴜɴɴᴜᴛ ᴏʟʟᴀ ᴍɪᴋᴀ̈ᴀ̈ɴ ᴛʏᴘᴇʀᴀ̈ ᴋʟɪsᴇᴇ. Jos jokainen mahdollinen loppuun kulutettu klisee oli istutettu kuin tartuntatauti sen kaupungin päälle, kukaan ei voinut paeta kohtaloaan. Silti Huurre, Luumu ja Poutapilvi uskoivat, etteivät he olleet osa...
