on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa

klisee 14 - kiusaamista ei ole olemassa

sisältövaroitus //
koulukiusaaminen

.

Klisee 14
Kirjoittanut: Myy

Neljästoista klisee - kiusaaminen

Heräsin herätyskellon pimputukseen liian aikaisin ja halusin heittää pääni ulos ikkunasta. En jaksanut meikata, koska minulla oli masennus, ja heitin päälleni vain mustan hupparin ja sutaisin tummat hiukseni sotkuiselle nutturalle. Aamupalalla äitini hössötti ja oli autuaan tietämätön siitä, että minua kiusattiin koulussa ja että sen takia minä halusin kuolla.

Minulle sattui seKIN klisee. Kutosluokka oli kamala. Elämä oli yhtä kliseetä, enkä valehdellut ylemmissä lauseissa ollenkaan, vaan on ihan totta, että olin masentunut ja kiusattu, eikä äiti tiennyt pitkään aikaan mitään. Se on yksi tärkeä osa tätä kliseetä - hirveää henkistä väkivaltaa tapahtuu eikä kenelläkään ulkopuolisella ole asiasta mitään hajua.

Ja jos jollekulle uskaltautuu kertomaan, sitä ei läheskään aina oteta tosissaan. Ihan oikeasti! Sama juttu kuin seksuaalisen väkivallan kanssa! Mitä!!!!!

Floora ja Helle olivat koko vuoden tosi paljon kahdestaan. Ei mitään pahaa heille, kutosluokka nyt sattuu olemaan sitä parasta aikaa löytää ensimmäiset kikatusihastukset discosta ja opetella meikkaamaan tosissaan. Minua ei kiinnostanut, koska kutosluokka on toisille parasta aikaa tajuta olevansa queer.

Olen aina ollut räiskyvä ja värikäs, niin isä aina minua kuvailee, enkä minä ole koskaan peitellyt sitä. Kotoa on aina tullut kannustusta siihen, että pitää olla ihan täysin oma itsensä (edellinen klisee liittyi tähän, en kerro siitä enempää).

Heillä oli täysin oikea ajatus. Ongelma oli vain se, että kaikkien muiden vanhemmilla ei ollut. Pojat alkoivat kovistelemaan entistä enemmän ja tytöt alkoivat ujosti kikattaen kilpailla heidän huomiostaan. Saparoihin ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutuva äänekäs lapsi keskellä luokkaa erottuu siinä hässäkässä kuin kärpässieni kanttarellikorissa.

Minä viittasin, vastasin, puhuin ja lopulta suutahdin helposti, kun kanssaelelijäni olivat oppineet haukkumaan toisiaan muun muassa sanoilla homo ja vammainen. Kiljahdin aina, etteivät ne olleet haukkumasanoja, mutta minua vastaan oli enemmän ihmisiä kuin minun puolellani.

Ei se ollut ainoa asia. Minä olin niin erilainen. Hyperaktiivinen tyttöoletettu (vitun tyttöoletettu, antakaa mun nyt saatana olla feminiininen muunsukupuolinen kiitos ja näkemiin), joka keräili pehmoleluja ja luki kirjoja huvikseen. Weird kid -klisee. Vaikka outous on taas yksi näistä ableistisista ja misogynistisistä paskakäsitteistä.

Helle ja Floora olivat kanssani, mutta heitä alettiin häiritä sen takia. Lopulta eristin itseni moneksi kuukaudeksi ja hengailin välitunneilla mieluummin opettajien tai nuorempien kanssa kuin ikäisteni. Halusin piiloutua, vaikka olin aina ennen halunnut erottua.

Se oli ihan kamalaa ja kamalan kliseistä. Minä ihan oikeasti aloin vihaamaan itseäni. Kaksitoistavuotiaalle lapselle kehittyi masennus. Se ei ollut mikään hauska juttu, joka olisi tehnyt minusta jotenkin mysteerisen ja säälittävän ja hyvän ihastumisen kohteen jollekin pikkupojalle. Ei helvetti nyt.

Olin saanut niiltä samoilta ihmisiltä ykkösluokalla hymypatsaan. Kuudennella luokalla minä rikoin sen. Kipsi hajosi lohkoiksi ja jauheeksi huoneeni lattialle, ja se oli ainoa kerta ikinä, kun äiti huusi minulle. Minä vain vihasin sitä. Se oli tyttö ja se hymyili. Minä en tehnyt kumpaakaan.

He haukkuivat ja huusivat ja jättivät ulkopuolelle. Joskus he koskivat. Se oli kamalinta. Tönivät ja veivät tavaroita. Ei heillä kai ollut muutakaan tekemistä, tai sitten heillä itsellään oli huono olla. Klisee mikä klisee.