on klisee käyttää sanaa klisee otsikossa

klisee 12 - luokkahuonefantasiat

sisältövaroitus //
grooming,
seksuaalinen häirintä

.

Kliseevihkon kantavanhemmat

Myy:
mulla jäi yks juttu mieleen jota en laittanu siihen listaan
eiks pervot opettajat oo aika kliseinen juttu?
ja taas vaihteeks ihan paska sellanen

minä:
joo valitettavasti
miten niin?

Myy:
mulla oli kokemus yläasteella
haluisin kirjottaa sen auki, jos sopii

Luumu:
totta kai!!
tuu heti huomenna

Myy:
en tiiä huomisesta!
ku aattelin että pyytäisin kans yhtä toista
sillä on ihan erilainen tarina ku mulla mut kertoo samasta kliseestä
muistatteko sen yhen nuoren yläkoulun äikänopettajan?
minttu laatikainen
se autto mua paljon ku mulla oli pahin tilanne
saanko mä tuoda sen?

°

"Opettaja. Oikeesti. Siis aikuinen ihminen", Luumu oli enemmän innoissaan kuin kukaan koskaan.

Hän hyppelehti ympäri minun huonettani ja oli poksahtaa. Minä makoilin sängylläni ja hymähtelin aina, kun hän sanoi jotain hauskaa. Minua väsytti. Ja ahdisti. Ja pelotti. Ja muutakin.

Huurre oli mennyt kotiin lauantaina. Jälleen. Aina hän vain meni ja aina me vain päästimme hänet, vaikka joka kerta pelkäsimme enemmän, ettemme näkisi häntä enää koskaan.

"Millon me lähdetään Majalle? Onkohan Myy siellä ajoissa? Oikeesti, Minttu, se äikänopettaja, se ihan järkyttävän cool", Luumu puheli ja availi kaappejani,

"saanko mä lainata flanellia?"

"Ota vaan", minä mutisin.

Nappasin yöpöydältä paperiin käärityn kurkkukarkin ja aloin heitellä sitä ylös alas. Luumu testaili flanelleja päälleen. Ne olivat minun, mutta monet niistä olivat myös vaarin, eli periaatteessa pyhiä.

"Mut älä ota niitä jotka näyttää siltä ku ne ois vuodelta 70 ja risat koska ne on", lisäsin.

Luumu käännähti minuun päin.

"En aatellutkaan. Ne on sun vaarin, eli pyhiä."

Karkki kopahti suoraan otsaani. Nousin pystyyn ja hieroin nenänvarttani. Minä olin menettäjä. Minä en voisi menettää Huurrettakin.

"Miten sä voit ajatella mitään muuta ku Huurretta?" minä kysyin.

Luumu puki yhden uusimmista paidoistani päälleen ja sulki kaapin.

"En mä voikaan. Mä vaan tungen kaikkea sen ajatuksen päälle eikä se todellakaan ole terveellistä", hän tuli istumaan viereeni.

Painoin pääni hänen olalleen.

"Kliseeprojekti pitää meitä jollain tavalla kasassa, eikö vaan?" Luumu kysyi.

Se ahdisti. Minä en halunnut kertoa mitään. Muut vuosivat sisimpänsä ulos ja liimaantuivat toisiinsa, mutta kukaan ei tiennyt minusta yhtään mitään. Se piteli kasassa heitä, mutta minä olin putoamassa pakasta.

"Joo", minä silti vastasin.

Minäkään en tiennyt minusta yhtään mitään.

"Haluatko sä... tiiäthän. Sä voisit kirjoittaa kliseen jos sä haluaisit", Luumu sanoi.

Hänen sormensa seikkailivat minun hiuksissani ja laittoivat päänahalleni juoksentelemaan muurahaisia. Olisi ihanaa olla kissa. Saisi aina rapsutuksia. Ja voisi purra, kun ärsyttää. Minulla ei ollut mitään kliseetä. Olin erilläni sellaisesta. Nostin pääni pois hänen sormistaan.