[ kirja 1 - valmis ✓ ]
❝Sinä saatat olla vaikka kirvesmurhaaja.❞
❝Luuletko oikeasti, että joku, joka rakastaa Frozenia voisi olla kirvesmurhaaja?❞
♥︎
Sara Lavola on suomalaistyttö Helsingistä, joka opiskelee ahkerasti tullakseen englannin opettajak...
Louis käveli takaisin hotellihuoneeseensa ja näki yhä sängyllä nukkuvan Saran. Kun Louis lähestyi sänkyä hymyillen, hän huomasi Saran pään alla olevassa tyynyssä kyynelten tuottamia harmaita täpliä.
"Sara, voisitko nousta ihan vain hetkeksi?" Louis kysyi ja ravisteli hellästi Saraa.
Sara heräsi, hänen silmiensä punoittaessa yhä itkemisestä.
"Onko kaikki hyvin, Louis?" Sara kysyi huolestuneena.
"Kaikki on tosi hyvin. Arvaa mitä?" Louis hymyili ja otti Saran käden omiinsa.
"Sinä tulet minun ja muiden jätkien kanssa Lontooseen, koska meillä alkaa tämä tauko ja kaikki...mitäs sanot?" Louis selitti hymy huulillaan. Sara vain katsoi Louisia silmät pyöreinä ja suu söpösti raolla.
"Oletko tosissasi?!" Sara kysyi innoissan ja katsoi Louisia suoraan silmiin.
"Kyllä! Ja saat vieläpä asua minun kanssani vähän aikaa! Ai niin, ja Tuuli tulee kanssamme myös!" Louis lisäsi virnistäen.
Mutta yhtäkkiä Saraa iski kylmä totuus. Miten hän muka voisi muttaa Lontooseen? Ei hänellä ollut varaa sellaiseen, eikä hän halunnut Louisin maksavan kaikkea. Ja lisäksi, kaikki hänen ystävänsä olivat Suomessa, niin kuin hänen perheensä, työnsä ja koulunsa.
"Louis, sinä et usko kuinka paljon haluan tätä...enemmän kuin mitään muuta itse asiassa, mutta..." Sara sanoi hiljeten ja katsoen Louisin käsiä, jotka pitelivät hänen omiaan. Hän ei ehkä näkisi niitä enää ikinä yhdessä.
"Mutta...mitä?" Louis kysyi nostaen Saran leukaa ylöspäin sormellaan, jotta näkisi hänen silmänsä.
Sara nousi pois sängystä ja käveli seisomaan ikkunan eteen, katsoen sitten Helsingin vilkasta liikennettä.
"Miten minä voisin? Louis, koko elämäni on Suomessa! Perheeni, työni ja kouluni! Ja ei minulla ole varaa maksaa enää veroja asunnosta Lontoossakin!" Sara sanoi itkuisena.
Louis vain käveli Saran luo ja silitti hänen kättään.
"Kuule, se olisi ihan vain väliaikaista...ehkä pari kuukautta, ellet haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa ja sitä paitsi...minulla on oma talo Lontoossa. Voisit asua siellä ilman mitää veroja ja me voisimme aina tulla käymään Suomessa, kun koti-ikävä iskee. Voisit sitten nähdä perhettäsi ja ystäviäsi", Louis sanoi hymyillen.
"Mutta Louis, sinä et nyt ymmärrä...kuule, olet ihana, tosi hauska, kiltti ja komea...mutta en tunne sinua melkein ollenkaan ja en tiedä olenko vielä valmis muuttamaan sinun kanssasi yhteen...tai siis, olen tuntenut sinut vasta ihan pari päivää..." Sara sanoi kyyneleet silmissä.
Kuka tahansa teinityttö olisi jo ollut lentokoneessa, ennen kuin Louis olisi edes ehtinyt lopettaa lausettaan, mutta Sara tiesi totuuden. Se olisi hullua. Louis vain seisoi paikoillaan sanattomana.
Mitä voisin sanoa, jotta saisin hänet tulemaan Lontooseen kanssani? Louis ajatteli hieman surullisena.
"Piip! Väärin! Olemme tunteneet jo aika pitkän aikaa, nimittäin kaikki ne tekstiviestit, joita lähettelimme toisillemme ovat varmaankin jo melkein kuukauden takaisia ja olemme tutustuneet toisiimme niiden kautta, joten sinä tiedät minusta ihan niin kuin ystävästäsi. Ja toiseksi, minusta siinä ei olisi mitään outoa, että me asuisimme yhdessä, sillä kun olen sinun kanssasi, minä tunnen voivani olla aivan oma itseni ilman esittämistä niille tv:n kieroille juontajille tai haastattelijoille", Louis sanoi ja puhui täydestä sydämestään.
"Entä minun työni ja kouluni?" Sara kysyi kädet ilmassa heiluen.
"Kesäloma alkaa viikon päästä ja sinulla loppuisi muutenkin koulu pian...ja jos sinä olet minun kanssani lomalla, niin sinulla ei muuten ole mitään työpäiviä. Haluan viettää kaiken aikani lomalla sinun kanssasi, enkä halua, että joudun odottamaan sinun kotiintuloasi", Louis sanoi leikkisällä äänellään, virnistäen samalla ja vetäen nauravan Saran lähelleen.
"Enpä vieläkään tiedä, Louis..." Sara sanoi hieman epävarmana.
"Ole kiltti, Pessimisti Porkkana...lupaan, että siitä tulee sinun elämäsi ihanin kokemus. Varsinkin se, kun vietämme ihania öitä harrastaen..." Louis sanoi hassulla äänellä ja ennen kuin hän ehti lopettaa lausettaan, sai hän tuntea leikkisän lyönnin käsivarressaan.
"Missä Tuuli sitte asuisi?" Sara kysyi kulmat koholla.
"No Harryn kanssa tietysti! Heidäthän on ihan tehty toisillensa, vähän niin kuin sinut ja minut!" Louis sanoi.
"Mitä sanot, jos suostun ja sanon joo?" Sara kysyi hymyillen.
"Kannan sinut tuohon sängylle ja suutelen sinua niin romanttisesti, ettet ikinä unohda sitä", Louis sanoi virnistäen.
"Joo", Sara sanoi nauraen, kun Louis huusi vain 'jes' ja kantoi Saran sängylle, kapusi hänen päälle ja suuteli häntä tosi innokkaasti.
Lopulta Louis irtautui Sarasta yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan. Sara vain nauroi.
"Tuo oli kyllä aika unohtumaton, romanttisuudesta en ole aivan sataprosenttisen varma..." Sara sanoi kikattaen samalla.
"Vai niin, tuon saat kyllä maksaa!" Louis sanoi ja suuteli Saran kaulaa rajusti ja jätti jälkeensä varman fritsun. Sara vain huokaisi Louisin nimen ääneen ja punastui.
"Nyt kaikki ainakin tietävät, että olet minun...sinut on nyt merkattu..." Louis nauroi ja tunsi kasvoillaan pehmeän tyynyn, jonka Sara heitti.
————————————————————
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
A/N: Moikka! Tossa ois toi 17. Luku ja siis kiitti tosiiii paljon teijän äänestyksistä ja kommenteista :):):):) toivottavasti tykkäsitte ja pliis äänestäkää ja kommentoikaa ;)
