Väärä Numero ☓ L.W.T

043 | Totuus vai tehtävä

sᴀɴᴀᴍᴀ̈ᴀ̈ʀᴀ̈
♥︎

1889

"Hei..." Louis vastasi puhelimeen haluten juuri tällä hetkellä paiskata sen seinää vasten, muttei tehnyt niin, sillä hän ei kuitenkaan halunnut herättää Saraa.

"Heippa, Lou! Mitäs komistus?" Eleanorin ärsyttävän imelä ääni puhui puhelimen läpi saaden Louisin puremaan hampaansa tiukasti yhteen. Louis tunsi ärtymyksensä jo nousevan.

"Ensiksikin, älä ikinä kutsu minua tuolla nimellä. Toiseksi...mitä sinä oikein haluat? Joko rahat loppuivat, ja tarvitset jonkun maksamaan kaikki merkkilaukut ja -vaatteet, huh?" Louis kysyi viha äänestään läpi tihkuen: hän melkein sylkäisi sanat ulos suustaan. 

Louisilla tosin oli kaikki oikeudet siihen, sillä olihan Eleanor sentään pelannut hänellä noin neljän vuoden ajan: käyttänyt häntä ja hänen rahojaan hyväkseen, ja kaiken lisäksi hän oli melkein lyönyt Saraa. Louis ei siis välittänyt pätkääkään miten hänen ex-tyttöystävällään sujui.

"Voi, Lou! Olet ihan hupsu! Etkö ole kuullut?! Minulla on uusi mies, ja olen onnellinen hänen kanssaan!" Eleanorin ääni oli nyt jo niin kimeä, että koirienkin korvista olisi vuotanut verta vuolaasti tuon kuullessaan.

"No en. En seuraa sinun elämääsi mistään telkkarista. Kiva kuitenkin tietää, että olet saanut taas uuden uhrin rakennekynsiisi. Ja tiedätkö mitä? Minua ei kiinnosta paskaakaan, oletko onnellinen vai et!" Louis huusi puhelimeen. Sara hypähti unissaan, minkä seurauksena Louis hiipi niin hiljaa kuin vain pystyi ulos huoneesta sulkien oven perässään.

"Hänen nimensä on Max, ja hän oikeasti ymmärtää minua. Tiedätkö mitä, Lou? Voitaisiinko me vihdoin päästä tämän riidan yli, ja olla vaikka ystäviä?" Eleanor kysyi ihmeellinen kikatus äänensävyssään.

"Niin...kyllä se ymmärtää sinua niin pitkään, kun hänen rahansa riittävät tyydyttämään tarpeesi. Ja kuule, olisit miettinyt sitä ennen kuin käytit minua hyväksesi. Olin kuin sinun henkilökohtainen kukkarosi, enkä siksi halua olla enää missään tekemisissä sinun kanssasi. Joten hyvä on, unohdetaan tämä riita, niin sinun ei enää ikinä tarvitse soitella perääni. Ehkäpä et sitten enää yritä lyödäkään Saraa", Louis vastasi koleasti. Hän olisi halunnut huutaa, muttei tehnyt niin Saran vuoksi. Sarasta näes tuli yllättävän äkäinen väsyneenä, jos hän ei saanut nukuttua.

"Haha! Kuules Louis...luulin sinun jo kasvaneen aikuiseksi, mutta olet yhä se sama pikkuvauva, joka olit, kun me tapasimme toisemme ensimmäistä kertaa. Ja sen sinun rakkaasi  tulet jättämään kuitenkin! Olet aika ilkeä ellen sanoisi, kun tuolla lailla herättelet siinä tytössä turhia toivoja!" Eleanor nauroi, Louisin lopettaessa puhelun.

Louis sulki silmänsä hetkeksi ja keskittyi tasaamaan hengitystään.

Eleanor on ämmä, Eleanor valehtelee, Eleanor on aina väärässä, Louis hoki itselleen yhä uudelleen ja uudelleen ajatuksissaan.

Kun Louis koki rauhoittuneensa tarpeeksi, hän avasi makuuhuoneen oven hiljaa ja kirosi, kun ovesta kuului kamala narahdus. Sara hätkähti hereille ja katsoi Louisia silmät raollaan.

"Lou, onko kaikki hyvin?" Sara kysyi unisena ja hieroi silmiään. Louis jätti oven auki ja heitti collegehousut pois jaloistaan laittaen samalla puhelimensa pöydälle.