Väärä Numero ☓ L.W.T

041 | There's No Place Like London

sᴀɴᴀᴍᴀ̈ᴀ̈ʀᴀ̈
♥︎

1133

Elämä oli taas palannut niinkin normaaliksi kuin saattoi, sillä juuri nyt Sara ja Louis olivat matkalla lentokentälle, josta he sitten lentäisivät Lontooseen Louisin kotiin. Taksikuski ajoi sulavasti pitkin moottoritietä, ja Louis ja Sara istuivat takapenkillä toisiaan käsistä kiinni pidellen. Sara katsoi ulos ikkunasta sumeaa ja sateista maisemaa eli kotiseutuaan, joka jäi hänen taakseen. 

Sara huokaisi ja nojasi Louisin olkapäätä vasten, pojan silittäessä Saran reittä. Lopulta Louis päätyi piirtelemään hassuja kuvioita tytön reidelle ja sai hänet nauramaan.

.

.

Päästyään lentokentälle, Louis maksoi taksin ja kiitti kuskia. Samoin teki Sara, minkä jälkeen he ottivat laukkunsa ja juoksivat pikaisesti sisälle sateensuojaan. Heillä molemmilla oli huput päidensä peittona: sateensuojina ja piiloina yli-innokailta faneilta sekä paparazzeilta. Sara oli yllättynyt siitä, kuinka paljon Louisin fanit fanittivat häntäkin. Saralta oli nimittäin pyydetty nimikirjoitusta viimeisen keikan jälkeen ja vieläpä kuvaa. Hän oli ollut aivan ymmällään.

Muut pojat olivat menneet toisella koneella, sillä he olivat jo lähteneet kaksi päivää sitten, mutta Louis oli asunut Saran kanssa muutaman päivän viimeisimmän keikan jälkeen Suomessa. He olivat käyneet kahvilla Saran vanhempien luona, kierrelleet ympäri kaupunkia ja tehneet muita aikuisten juttuja. Ne olivat olleet Saran muutamat onnellisimmat päivät hänen elämässään, niiden lisäksi, mitä hän oli viettänyt Louisin luona Lontoossa ennen kiertuetta.

Louis ja Sara kävelivät äkkiä käsi kädessä, matkalaukut kourissaan ja aivan litimärkinä turvatarkastusten läpi. He menivät suoraan siitä lentoportille jättäen laukkunsa vielä avustajalle. Kukaan ei onneksi tunnistanut heitä, mutta Louis katsoi hieman epäilevästi muutamaa teinityttöä, jotka olivat supatelleet ja kikattaneet, kun Sara ja hän olivat menneet turvatarkastuksen läpi.

He pääsivät suoraan koneeseen, joka oli vain heille varattu yksityiskone. He istuivat vierekkäin, ja Sara haukotteli nojaten Louisin olkapäätä vasten. Louis hymyili ja pyysi lentoemännältä viltin. Hän laittoi viltin Saran päälle ja suuteli tytön ohimoa.

"Väsyttääkö sinua, prinsessa?" Louis naurahti, ja Sara katsoi poikaa laimeasti hymyillen.

"No minun kauneusunet jäivät vähän vähille...kellohan on kuitenkin vasta viisi aamulla..." Sara kuiskasi ja painautui aivan vasten Louisia, joka asetti kätensä hänen ympärilleen suojelevasti.

"No nyt on edessä kahden tunnin lento...sitten, kun päästään kotiin, päästään suoraan sänkyyn", Louis kuiskasi lempeästi ja sulki itsekin uniset silmänsä.

Hän kuunteli Saran suloista pientä tuhinaa, jota hän sai aikaan aina tosi väsyneenä. Se oli yksi monista syistä, miksi Louis rakasti Saraa. Ja niitä syitä oli paljon...

"Louis William Tomlinson, jos sinä tarkotit tuolla mitään muuta kuin nukkumista, niin et kyllä tule mitään muuta saamaan", Sara hymähti puoliunessa, mutta hänen äänestään kuulsi vilpittömyys, ja Louis hymyili nojaten päätään tytön päätä vasten.

"Sara Maria Lavola, tarkoitin vain nukkumista...ellei sitten..." Louis virnisti silmät kiinni ja tunsi tosi heikon ja hellän napautuksen käsivarressaan. Sara oli todella väsynyt ja sen huomasi hänestä.

"Olet ihan uskomaton..." Sara kuiskasi ennen kuin nukahti tuhisten kuin pieni siili.

"Olet uskomattomampi..." Louis kuiskasi ja nukahti itse myös Saran viereen.