Emotions

kymmenes luku

... ovi avautui ja sen sisällä oli huone jossa oli koneita ja jonkun lainen labra.

"Tervetuloa tutkinta huoneeseen Camilla"

"Äitisi on äänittänyt puhettasi ja monitori tunnistaa sen." Sebastian selitti.
Lähdin kävelemään kohti tietokonetta ja sen vieressä olevaa levyä jossa oli koko kaupungin kartta.

"Pystynkö katsomaan tällä missä micael on?" Kysyin. En ollut kääntynyt katsomaan sebastianiin vaan yritin päästä perille täshä kaikesta.

"Sä pystyt paikantamaan tällä kaiken sen missä me ollaan nyt tai muuta" hän sanoi rauhoittavasti
Hän oli tullut viereeni ja väläytti minulle kannustavan hymyn.

Painoin kaupungin pohjois osaa. Laite paikansi paljon vampyyrejä jotka liikkuivat mutta yhden hitaamman pisteen jonka päättelin olevan micael.

Micael

Juoksin katua pitkin. Kuulin takaani jonkun huutavan nimeäni, mutta en voinut kääntyä.
Olen ollut jonkun aikaa kova bilettäjä ja se nähtävästi kostautuu nyt, ainakin sen perusteelka mitä Cami sanoi.

"Cami miks mua jahdataan?" Ajattelin

"Micael suo jahtaa vampyyrit jos ne tulee nopeeta joten käänny sinne mistä olit tulossa ja jos näät jonkun puna silmäisen anna en tuoda sut kotiin. Oon huolissani" sain vain nuo ohjaavat sanat ja sain jalkani toimimaan miten niisen piti.

Vastaan lipui mies joka oli jotenkin tutun näköinen.

"Oletko Micael Wesley?"

"Joo"

"Vien sinut kotiin. Siskosi on sinusta huolissaan."

Camilla

"Miten Micaelin piste ja ihmisuden piste menee päällekäin?" Kysyin mietteliäänä

"Koska ihmissusi on ottanut veljesi" hän sanoi vakavana.

"Micael oletko vampyyrin kans?"

"Olen"

"MICAEL TULE HETI POIS SIELTÄ SE EI OO VAMPYYRI SE ON IHMISSUSI!!!" Huusin veljelleni pään sisällä ja sillä hetkellä jalkani petti.

Parin tunnin päästä

Olin nukahtanut sebastianin syliin labraan enkä tiennyt mitä oli tapahtunut.

"Sebastian herää! Missä me ollaan?" Kysyin vieläkin shokissa

"Hän? Me ollaan sun äidin labrassa teidän kotona." Hän sanoi unen pöppörässä joka oli söpöä.

"Missä micael on ja mitenniin mun äidin labrrassa?"

"Etsä muista mitään?"

"Muista mistä?"

"Parista viime tunnista? Me nukuttiin ehkä tunti mutta tällä hetkellä tuolla ulkona on menossa kunnon etsinnnät ja etsinnän kohteena on Micael sun veli."

Hän yritti vääntää rautalanggasta sen mitä oli tapahtunut ja kun viimein muistin rupesin oikeasti tajuamaan mitä tämä tarkoitti. Ja ainut joka pystyisi löytämään Micaelin olen minä. Kaikki muut yliluonnolliset olennot haluavat pysäyttää vampyyrit ja kaikki himoitsevat johtajaa.

"Meidän ei pitäisi olla täällä!" Sanoin

"Ei niin." Hänkin huomasi sen

Juoksimme katua pitkin kohti pohjoista. Ilta oli jo alkanut hämärtää ja viima puhalsi kasvoille.
Kun olimme juosseet jonkin aikaa metsästä alkoi kuulua siltä että puita kaatuisi ja matkalla olisi tornaado.

"Varo!" Kuulin takani ennen kun kaikki pimeni.

Sebastian

Yriti saada camin hereille mutta turhaan. Soitin Camin äidille ja lähdin etsimään Micaelia ja muita. Ei mennyt kauvaakaan kun löysin hurrigaanin aiheuttajan ja nähtävästi myös sodan alkajaiset.
Kuulin kiistelyä jo kauvas.

"Poika on meidän kanssa!" sano joku

"Mutta me löysimme hänet ja hän on meidän puolella!" Joku pisti vastaan.
Kiistelijöillä oli pari metriä väliä ja viivan keskellä seisoi Micael.

Kävelin samalla linjalle millä micael seisoi ja päätin avata suuni ennen kun kukaan muu ehtisi.

"KAIKKI RAUHOITTUKAA!! Ihmissudet, ymmärrän että Micael on teidän puolelle tullut, mutta ymmärtäkää se että kuka hän on."

"Väistä kuka ikinä oletkaan. Poika on nyt meillä kuka hän ikinä olisikaan." Joku pisti vastaan ja se suututti minua.

"POKA EI OLE TEIDÄN!!!" Kuului voimakas karjaisu takaani jonka voisi olettaa miehelle mutta se oli ihan vaan komentaja Wesley.

Kaikki vampyyrit madaltuivat nähdessään hänet ja ihmissusille tuli anteeksi pyytävä ilme.

"Toistan että poika ei ole teidän." Komentaja sanoi lähempää.

"Olemme pahoillamme äskeisestä mutta haluaisimme pojan. Hänellä on taitoja." Sanoi joku ihmissusista, varmaan joku johtaja.

"Valitettavasti en voi antaa sitä teille. Koska micael on oma poikani ja miksi muuten luopuisin hänestä." Hän sanoi ja naurahti kuivasti.

"Ymmärrämme täysin ja haluamme säästää kunniamme ja väkemme, joten jätetään sota väliin. Jos vain haluatte." Hemmo tuhahti kans muka nauraakseen.

Camilla

Olin maannut maassa jonkin aikaa ja päätin nousta ylös. Metsää oli tosin paljon kaatunut.

Kun lähdin kävelemään kohti ääntä huomasin äitin olevan siellä.
Kun lähestyin kenttää, kaikki kääntyivät katsomaan minua ja joku ryhtyi huutoon.

"Napatkaa tyttö!"

Vain silmän räpäyksessä kasa vampyyreitä oli minun ja micaelin ympärillä.

"Meillä oli sopimus!" Sanoi äiti

"Niin meillä oli, mutta annakun kysyn, miksi molemmat noista kuuluu sinulle. En usko että molemmat noista on sinun."

"Mitä hyötyä nuista olisi teille. Molemmat ovat muuttumassa vampyyriksi." Äiti puhui nyt komaa ja voimakkaasti joka oli hieman pelottavaa.

"Miksi poika ei haise vampyyrille?" Joku kysyi tahallaan

"Teemme vaihtoehdot jos on on pakko."

"Ja mitä ne on?" Tuo hemmo kuulusteli äitiä ihan turhaan

"Me tapamme pojan!"

Mies lähti lähestymään "Liz olen tuntenut sinut kauvan ja et ole koskaan tehnyt sitä mitä olet uhannut." Mies oli jo kiinni äidin nesässä.

"Kuka sä edes olet?" Kaivaiduin kasasta ja kysyin.

"No kukas sieltä tulee? Sä olet varmaan Camilla?" Mies sanoi että iva tulvi sanoista.

"Camilla mä olen sun setä." Mies jatkoi vakavana

Noin tunnin päästä.

"Siis mun isä teki itsarin kun äiti ja se eros?" Kysyin peteriltä

"Ennemmin kun se näki sun äidin korvanneen sen."

Peter on mukava ja on kiva että on joku muisto isästä. ( siis selkyyden vuoksi peter on mun setä eli isän kaksois veli)
Olimme kävellyyt niin kauvan että aloimme olla kotona.