Pienen Syrjäkaupungin Tyttö

5

"Mikä suhun on mennyt?"äiti kysyy vihaisena. Asiathan menivät niin, että sen jälkeen kun talonmies hääti meidät pois huoneesta, lähdin koulusta. Rehtori oli soittanut äidille huonosta kielenkäytöstäni ja lintsaamisesta.

"Vastaa",äiti sanoo ja katsoo minua. Näen inhon hänen silmissään.

"Ihmiset muuttuu",vastaan hiljaa.

"Voisitko puhua ääneen?"äiti kysyy.

"Sanoin, että ihmiset muuttuu!"huudan ja äidin naama muuttuu yhä punaisemmaksi. Hän on raivoissaan ja tätä tunnetta näen todella harvoin.

"Mitä helvettiä me tehdään sun kanssa?"äiti kysyy.

"Antakaa mun olla!"huudan takaisin. Nousen ylös olohuoneen sohvalta ja kävelen eteiseen. Vedän likaiset converseni jalkaan ja heitän nahkatakin päälle. Juoksen vielä huoneeseeni hakemaan puhelimen. Juuri kun olen ulko-ovella, äiti huutaa: "Onneksi me muutamme, niin pääset eroon tuosta huonosta seurasta!"

"Haista paska!"huudan astuessani ulos ovesta. Kuulen oven avautuvan takanani, mutta juoksen. Juoksen lujaa. Sade piiskaa kasvojani ja minulla ei ole määränpäätä. Silloin tajuan, Tyler. Tyler muuttaa minua. Otan puhelimeni ja soitan Tylerille.

Tyler: Alex
Alex: Tyler
Tyler: Noh mitäs?
Alex: Voinko tulla sun luo?
Tyler: Joo, tietenki. Onko jotain tapahtunu?
Alex: Äiti raivos, mutta mä oon kohta siinä. Moi.

Lopetan puhelun ja jatkan juoksemista. Juoksen niin lujaa kuin vain pystyn. Kompastun ja lyön polveni, pahasti. Huomaan polveni vuotavan. Huomaan kuitenkin olevani vain muutaman kymmenen metrin päässä Tylerin kodista. Kävelen sinne nopeasti ja koputan oveen. Ovi avautuu ja Tyler vetää minut sisään.

"Mitä sun polvelle tapahtui?"Tyler kysyy ja osoittaa jalkaani. Muistan nyt vasta, että jalassani on vaaleat farkut ja että veri näkyy niistä selvästi.

"Kaaduin",vastaan nolona. "Pieni pintanaarmu vain",jatkan heti perään.

"Haen laastareita",Tyler sanoo ja kävelee huoneeseen, jonka uskon olevan kylpyhuone. Pian hän tulee sieltä monta pakettia käsissään. Tyler taluttaa minut olohuoneeseen sohvalle ja käärii lahkeeni ylös. Hän puhdistaa haavan varovasti ja asettelee söpön Hello Kitty laastarin varovasti jalkaani.

"Hello Kitty?"naurahdan.

"Joo, mun pikkusisko tykkää siitä",Tyler vastaa laskee lahkeeni takaisin alas.

"Sä et oo kertonut, että sulla on pikkusisko",vastaan ja katson Tyleriä silmiin. Hän tuijottaa takaisin.

"Et säkään, että sulla ei oo isää",Tyler sanoo.

"Sä et tiedä moniakaan asioita minusta",vastaan ja katson käsiini. "Et esimerkiksi tiedä mistä tämä arpi on",jatkan ja osoitan kämmentäni.

"Kerro hiljainen tyttö",Tyler vastaa ja hymyilee hieman. Näen jotain kiinnostavaa hänen silmissään. Tunne, jota en ole ennen nähnyt, mutten tiedä mikä se on.

"Mistä tiedät ettei minulla ole isää?"kysyn häneltä.

"Helppoa. Näin sinut ja isäpuolesi kaupassa yhtenä päivänä. Käyttäytyisit eri tavalla, jos hän olisi oikea isäsi",Tyler sanoo ja katsahtaa ikkunaan päin.

"Muttet tiedä mitä isälleni on tapahtunut",vastaan ja katson häntä.

"Kerro",hän sanoo kiinnostuneena.

"En ole valmis puhumaan siitä",vastaan ja katson poispäin.

"Okei, no kerro tuosta arvestasi",Tyler sanoo ja osoittaa kättäni.

"Se liittyy isääni",vastaan hiljaa.

"Oliko isäsi väkivaltainen?"Tyler kysyy varovasti.

"Päinvastoin! Hän oli rakastavin ja hellin isä mitä kukaan voisi saada",vastaan. Kyynel vierii alas poskeani pitkin ja Tyler huomaa sen. Hän siirtää kätensä poskelleni ja pyyhkii kyyneleen pois.

"Miksi sä ees puhut mulle?"kysyn hiljaisella äänellä.

"Sinussa on jotain kiinnostavaa. Jokin sinussa vetää minua puoleesi ja haluan selvittää, mikä se asia on",Tyler vastaa.

"Ota selvää Tyler Paul",vastaan ja virnistän hänelle.