Pienen Syrjäkaupungin Tyttö

9

On kulunut kolme viikkoa siitä päivästä, kun äitini joutui sairaalaan. Hänelle diagnosoitiin syöpä. Rintasyöpä. Hän on taistelija. Hän olisi paremmassa kunnossa, jos olisin ollut kotona, kun hän pyörtyi. En ole pitänyt mitään yhteyttä Tyleriin tapahtuneen jälkeen. Joskus toivon, että hän ottaisi minuun yhteyttä, mutta hän haluaa minun olevan rauhassa. Koulussa en ole käynyt ollenkaan. Makaan vain huoneessani kaikki päivät tai istun sairaalassa juttelemassa äidille.

"Sinun täytyy syödä",Harold sanoo katsoessaan minua vieno hymy kasvoillaan. Viimeisen kolmen viikon aikana olen alkanut pitää hänestä. Hän on kuin isä minulle.

"Ei ole nälkä",vastaan hiljaa katsoessani televisiota. Puhelin soi. Hän poistuu huoneesta ja jättää minut yksin sohvalle. Kuulen hänen puhuvan jollekkin, mutten saa selvää.

"Alex, tämä on sinulle",Harold ilmoittaa. Pakotan itseni ylös sohvalta ja kävelen keittiöön. Harold ojentaa puhelimen minulle.

Alex: Niin?
Tyler: Hiljainen tyttö

Pieni hymy leviää kasvoilleni.

Alex: Tyler Paul
Tyler: En ole kuullut sinusta moneen viikkoon
Alex: Olen pahoillani, mutten pysty tähän nyt
Tyler: Alex...
Alex: Tyler
Tyler: Haluan nähdä kauniit kasvosi
Alex: Mutta Tyler...
Tyler: Avaa etuovi
Alex: Miksi?
Tyler: Avaa se vaan

Lopetan puhelun ja lasken puhelimen pöydälle. Kävelen hitaasti eteiseen. Kävelen ovelle ja napsautan lukon auki. Siellä hän seisoo.

"Alex",hän kuiskaa. Hyppään hänen kaulaansa. Hän kietoo kätensä vyöräröni ympärille ja pitää minua tiukasti lähellään. Muutama kyynel valuu alas poskeani pitkin.

Takauma:

Vajoan polvilleni maahan ja koko ulkomaailma katoaa. En kuule mitään. Näen vain hahmoja, jotka yrittävät kiinnittää huomioni.

Herään huoneessani, Tyler vierelläni. Hän tuijottaa minua.

"Missä äiti on?"kysyn kauhuissani.

"Sairaalassa",Tyler vastaa hiljaa. Nousen ylös nopeasti.

"Minun pitää mennä katsomaan häntä",sanon hiljaa ja vedän kengät jalkaani.

"Et voi",Tyler vastaa. Katson Tyleriä ihmeissäni. "Hän on leikkauksessa"

"Miksi?"kysyn kyyneleiden virtaavan poskillani.

"Hänellä on syöpä",Tyler vastaa hiljaa.

Tunnen hengitykseni vaikeutuvan. Tuijotan Tyleriä syvälle silmiin. Hän kävelee luokseni äkkiä ja vetää minut lähelleen. Nojaan hänen rintaansa vasten ja itken. Itken silmät päästäni.
Tuntuu kuin koko maailma olisi minua vastaan.

"Mä lupaan olla sun kanssa",Tyler kuiskaa.

Takauman loppu.

"Miksi nyt?"kysyn hiljaa häneltä. Hän katsoo suoraan silmiini. Hän siirtää hiussuortuvan pois naamaltani ja hymyilee hieman.

"Mä tajusin, että nämä viimeiset kolme viikkoa ilman sua on ollut tuskaa",Tyler vastaa.

"Nämä viimeiset kolme viikkoa ovat olleet tuskaa, koska mun äiti makaa sairaalassa",vastaan tylysti. "Anteeksi",sanon heti perään.

"Ymmärrän kyllä",Tyler vastaa hiljaa.

"Mä en pysty tähän juuri nyt",sanon ja peräännyn pois Tylerin luota.

"Älä työnnä mua pois sun luota",Tyler sanoo ja tarttuu ranteeseeni. "Anna mun olla sun tukena"
Katson noihin tuttuihin merensinisiin silmiin. Täynnä surua ja rakkautta. Nyökkään hänelle.

******

Istumme Tylerin ja Tobyn kanssa olohuoneen sohvalle. Harold on keittiössä tekemässä ruokaa meille. Kuulen puhelimen soivan. Harold vastaa ja kuuntelen tarkasti.

"Tulen niin pian kuin mahdollista",Harold sanoo ja lopettaa puhelun. Nousen ylös sohvalta ja kävelen keittiöön.

"Kuka se oli?"kysyn hiljaa.

"Äitisi lääkäri",Harold vastaa nopeasti.

"Mistä on kyse?"kysyn.

"Parempi, että tulet mukaan",Harold vastaa ja vastaan nyökkäyksellä. Kävelen olohuoneeseen ja kerron asian Tylerille ja Tobylle. Siirrymme kaikki Haroldin autolle ja lähdemme kohti sairaalaan.

||||||||||

Heippa!
Heittäkää ne tomaatit nyt...ei yhtään? Okei hyvä:)

Sori, että oon ollu poissa täältä jonkin aikaa. On ollut paljon tekemistä, mutta nyt yritän jatkaa päivittämistä mahdollisimman hyvin.

xx sassyqueenxoxo