you again : l.r.h [finnish]

26

      Tuijotin kelloa puhelimestani ja odotin että se olisi jo kolme. Tuntui kuin se olisi jäätynyt paikalleen. Aivan kuin se kiusaisi minua. Olen yleensä hyvin kärsivällinen ihminen, mutta nyt? En todellakaan. En osannut istua edes viittä minuuttia paikallaan. En ymmärrä miksi Luken tapaaminen jännitti minua näin paljon. Puolet minusta halusi, että hän selittäisi kaiken ja anoisi minua takaisin, mutta puolet taas toivoi, että hän pysyisi vain kaukana minusta.

Kovaääninen pimpotus katkaisi ajatukseni ja sai minut hypähtämään paikallani. Katsoin ovea ja sen jälkeen puhelimeni näyttöä. 3:00 pm. Tunsin kuinka käteni hikosivat ja sydämeni alkoi pomppia rinnassani. Nousin istumaan ja kävelin nopeasti ovelle. Henkäisin syvään ja tartuin oven kahvaan samalla kääntäen sitä alaspäin jotta ovi avautuisi.

Tuijotin tuttua poikaa joka seisoi edessäni yhtä hermostuneena kuin minäkin. "T-tuu sisään", sanoin ja poistuin ovelta. Kävelin takaisin sohvalle ja istahdin siihen. Kuulin Luken sulkevan oven hiljaa ja yritin rauhoittua. Pian tunsinkin jo sohvan vieressäni painautuvan alas.

"Scar mä oon pahoillani", Luke sanoi rikkoen hiljaisuuden. "Mutta se mitä sä teit satutti mua, ja se sattuu edelleen. Mä luulin että sä rakastit mua!", hän sanoi. Miten hän voisi edes sanoa noin? "Luke mikä sua vaivaa? Etkö sä ymmärrä että mä rakastin sua? Se ei niin vaan katoa!", huusin ja nousin seisomaan pojan eteen. "Sä et olis menny sänkyyn Calumin kanssa jos oikeesti rakastaisit mua! Tajuutko kuinka helvetin paljon se sattuu?", hän huusi vuorostaan. "Aijaa? No mitäs se sun puhelu? Sähän siinä tunnustit rakkauttas oikeen innolla! Sä et voi syyttää mua mistään kun oot itekkin syyllinen tässä!", sanoin kyyneleet silmissä. Käännyin ympäri, jotta selkäni olisi häneen päin. En halunnut hänen näkevän kyyneliäni. Minun pitäisi olla vahva! Mutta en vain pystynyt siihen..

"Kuka se on?", kysyin ja pyyhin kyyneleet pois poskiltani. "Kuka?", Luke kysyi nyt vähän rauhallisemmalla äänellä. "Se jonka kanssa puhuit puhelimessa", kuiskasin ja käännyin ympäri. "Kuule Scar sillä-", hän sanoi mutta keskeytin hänet. "Kuka se on?".

"Rina", Luke sanoi ja katsoi lattiaa. Rina? Hänen entinen tyttöystävä jonka kanssa seurusteli vielä kun olimme ystäviä? "Ootko sä tosissas? Ootko sä vittu tosissas!?", sanoin nyt huutaen. Raivo pääsi lävitseni ja annoin sen tehdä mitä halusi. Olin niin vihainen. Kuinka hän saattoi? Hän sanoi vihaavansa häntä! "Scar kuuntele! Sä et nyt ymmärrä", hän sanoi ja käveli luokseni. "Häivy! Älä enää ikinä puhu mulle! Mä vihaan sua!", sanoin ja tönäisin häntä.

"Okei! Älä sitten tuu itkemään mulle kun sun rakas Calum jättää sut", hän sanoi ja käveli ulos asunnostani ovet paukkuen.

Romahdin lattialle kyyneleet valuen vesiputouksina poskiltani. En ymmärrä kuinka kuvittelin että hän olisi elämäni rakkaus, se oikea. Luulin että hän olisi se, jonka kanssa viettäisin koko loppu elämäni. Se, jonka kanssa matkustelisin ympäri maailmaa. Se, jonka kanssa kokisin parhaimmat muistoni. Se, jonka kanssa menisin naimisiin. Se, jonka kanssa tekisin lapsia. Se, joka oikeasti rakastaisi..

heiiiipsssun! kello on melkeen 12 yöllä, ja mun pitäis olla jo nukkumassa.. hups. halusin kuitenkin kirjoittaa teille luvun koska te ansaitsette sen! kiitos superisti kaikesta, rakastan teitä <3 i hope u like it, xx