I Want To Feel Your Love ~ L.S

Luku 28.

Harry

"Voisitko sä sanoa nyt jotain?" Louis aneli. Tiedän, että jos en nyt kertoisi, en saisi siihen koskaan mahdollisuutta. Kävin päässäni kiivasta taistelua totuuden kertomisesta Louisin katsellessa minua kärsimättömänä. Minun olisi pakko.

"Se oli virhe", yritin kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta. Olin näkevinäni pettymyksen Louisissa, vaikka sehän ei ole mitenkään mahdollista.
"En tiedä miksi mä tein niin. Ehkä hetken mielijohteesta?" Louis katsoi minua kummallisesti, eikä saanut selvästikään sanaa suustaan. Koulun kellot soivat tunnin alkamisen merkiksi, mutta kumpikaan meistä ei tehnyt elettäkään lähteäkseen.

"Ai", tuo sanoi ja tällä kertaa hän oli se, joka vältteli katsekontaktia.

"Niin, joten voidaanko me nyt unohtaa koko juttu?" Louisin katse harhaili kaikkialla muualla kuin minussa. Lopulta hän käänsi päänsä minun suuntaani, nyökkäsi ja lähti pois, minun jäädessä katselemaan hänen peräänsä. Vittu mikä idiootti minä olen.

Louis

En todellakaan odottanut tuollaista vastausta, vaikka sellaista toivoinkin. En tiedä, että miksi tunsin lievää pahaa oloa kuullessani nuo sanat. Mutta olihan Harryn teko kuitenkin ymmärrettävää. Hän oli varmasti todella shokissa kuullessaan, että tuon oma äiti makasi tajuttomana sairaalassa. Moni olisi siitä varmasti todella järkyttynyt, ja tekisi sen seurauksena jotain, mitä ei pitäisi. En kyllä usko, että kaikki suutelisivat parasta ystäväänsä, mutta kukin tavallaan.

Aluksi suunnittelin meneväni tunnille, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta jalkani veivät minut ulos koko rakennuksesta. Pysähdyin ulko-ovien eteen hengittäen hitaasti raikasta ja viileää ilmaa sisääni. Jokin asia oli kirpaissut sydäntäni, että en pystyisi olemaan koulussa. En tiedä olinko tyhmä, kun en tajunnut, että mikä se asia oli.

"Louis?" tuttu ääni kuului takaani ja luulin hetken sen olevan Harry. Käännyin ympäri katsoen kyseistä henkilöä kysyvästi.
"Miksi sä et ole tunnilla?" Liam kysyy lähestyen minua. Katson häntä hetken sanomatta mitään, tuntien oloni typeräksi.

"Öh, tuli huono olo. Miksi et itse?" kysyn takaisin.

"Mä näin kun sä juttelit Harryn kanssa ja lähdit sitten yhtäkkiä karkuun. Mä halusin vaan tarkistaa, että onko kaikki okei", tuo kertoo ja nyökyttelen päätäni pienesti.

"Joo mä olen ihan kunnossa. Musta vaan tuntuu, että mun pitäisi mennä kotiin lepäämään", sanon melkein kuiskaten ja saan Liamilta vastaukseksi lempeän hymyn.

"Ehkä se on niin parempi, jos sulla on huono olo. Pitäisikö mun sitten tulla viemään sut kaiken varalta?"

"Ei sun tarvi, kyllä mä pärjään. Mene sä nyt vain sinne tunnille", naurahdan pienesti ja hän nyökkää lähtien takaisin sisälle.

Pääni on tällä hetkellä niin sekaisin, jostain tuntemattomasta syystä. Minun täytyy saada puhua viimeaikaisista tapahtumista jollekin, ennen kuin räjähdän. Tiedän kuitenkin, että Harry ei halua kenenkään tietävän siitä pususta, joka tekee tästä hankalaa. Luulen, että ainoa vaihtoehto olisi soittaa Gemmalle, vaikka he ovatkin sisaruksia. Olemme kuitenkin olleet aina Gemman kanssa niin läheisiä. En jää miettimään asiaa toiseen kertaan, vaan suuntaan autolleni kirjoittaen uuteen navigaattoriini Gemman yliopiston osoitteen. Lähden ajamaan kohti kyseistä paikkaa miljoonien ajatusten pyöriessä päässäni. Olen melko varma, että tulen ajamaan kolarin tällä matkalla.

🆘SEKSILLÄ MAKSETTU MAINOS🆘

Joo älkää kysykö. MUTTA menkää lukemaan PiiaStylinson larrytarinaa, jos et vielä lue sitä(se pakotti mut mainostamaan sitä)

Ja anteeksi että mä sekottelen tässä eri aikamuotoja, mut mä vaan kirjotan mitä päähän tulee enkä jää sen enempää miettimään, että miten mä sen sitten kirjotan. Kiitos TODELLA paljon kaikista ihanista kommenteista ja voteista❤️ ja anteeksi kun nää luvut on nii lyhyitä.