"Ojentaisitko salaatin?"
Hiljaisuus.
Tunsin pienen tönäisyn ja katsoin vieressäni istuvaa brunettea tyttöä kysyvästi. Hän nyökkäsi vastapäätä olevaa henkilöä kohti ja käänsin katseeni tuohon. Äitini katsoi minua odottavasti kulmat koholla.
"Anteeksi, mitä sä sanoit?" kysyin hieman nolona. Ava naurahti vieressäni äitini pyöritellessä silmiään.
"Niin, että ojentaisitko salaattikulhon minulle?" hän toisti. Tuo kirjakielellä puhuminen ärsyttää minua aina vain enemmän ja enemmän.
Nyökkään ja tartun kiinni metallin värisestä kylmästä kulhosta antaen sen äidilleni. Miten tuo voi syödä tuollaista pupunruokaa, joka ei maistu miltään?
"Kiitos", hän sanoo ja lappaa vihreitä asioita lautaselleen. Äitini yrittää antaa kulhoa Avalle, mutta hän pudistaa päätään, koska tuon lautanen on jo ennestään täynnä sitä paskaa. Pian he aloittavat tylsän keskustelun puutarhanhoidosta ja jatko-opinnoista, joka tarkoittaa sitä, että seuraavat puoli tuntia tulevat sisältymään elämäni tylsimpiin hetkiin.
Asetan haarukan lautasellani olevaan pihviin ja liikutan veistä edestakaisin saaden siitä ison palan, jonka tungen sen suuhuni. Se on on todella hyvää, niinkuin yleensä äitini tekemät ruoat ovat. Leikkaan uuden palan. Ja uuden. Ja sitten taas uuden.
Yhtäkkiä tajuan, että hiljaisuus on laskeutunut huoneeseen jälleen. Käännän katseeni äitiini ja sen jälkeen Avaan, jonka jälkeen taas äitiini.
"Mitä?" kysyn suu täynnä lihaa ja tunnen osan tippuvan suustani takaisin lautaselle. Ava naurahtaa jälleen ja näen, kuinka viha tekee tietään ulos äidistäni.
"Sulla taitaa olla nälkä?" Ava kysyy ja katson häntä. Suoristan selkäni ja pureskelen suussani olevat lihapalat, sen jälkeen nielaisten ne. Pyyhin suupieleni nopeasti hihallani ja nyökkään myöntävästi.
"Mitä olitkaan sanomassa?" äitini kysyy kääntyen Avaan päin.
"Mä olen suunnitellut, että musta tulisi lastentarhan hoitaja", tuo sanoo ylpeänä hymyillen. Hänestä tulee aina uusia puolia esille.
"Taidat siis pitää lapsista?" äitini jatkaa kyselyä ja mieleni tekisi tunkea tuon lautasella oleva ylisuuri peruna kokonaisena hänen suuhunsa.
"Ehdottomasti. Ne ovat suloisia."
"Meidän Louisikin pitää lapsista. Vai mitä?" hän kertoo painottaen kahta viimeistä sanaa ja katsoen minua arvioivasti.
"Jos totta puhutaan, mun mielestä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä", vastaan. Kyllä minä oikeasti pidän lapsista, mutta haluan tuoda draamaa tähän keskusteluun.
Avan suupielet laskeutuvat vähän ja äitini taas näyttää siltä, että hän voisi tunkea haarukkansa silmääni.
"Mitä sinä tarkoitat? Sä olet aina rakastanut lapsia" äitini sanoo rauhallisemmin kuin kuvittelin.
"No mietipä nyt. Ne vaan sotkee ja huutaa ja niihin menee hirveästi rahaa", kerron. Huomaan Avan pettyneen ilmeen sivusilmälläni. Vaikka en olekaan häneen enää ihastunut, en silti haluaisi tuon olevan surullinen. No, itsepä minä sen aiheutin.
"Niin, mutta ne tekevät sinusta onnellisen", äitini jatkaa yrittäen väittää vastaan.
"Tarkoitatko sä, että ilman lapsia ei voisi olla onnellinen? Ja jos se on ainoa hyvä juttu lapsissa, niin sitten mä en ainakaan aio hankkia niitä", vastaan ja huomaan sen olevan virhe.
"Kuule Louis. Jos mä olisin ajatellut samalla tavalla 18 vuotta sitten, sua ei edes olisi. Ja katso nyt Avaa. Sait hänet surulliseksi", äitini melkein huutaa. Haluaisin kovasti pyytää anteeksi, mutta minua niin ärsyttää hänen käytöksensä.
"Miksi me edes puhutaan lapsista, jos mä olen vasta 18? Mitä sä ajattelisit, jos mä nyt ilmottaisin, että mä olen pannut jonkun tytön paksuksi? Kaikilla saa olla eri mielipiteet, etkä sä voi niitä väkisin muuttaa", sanon ja lähden keittiöstä juosten huoneeseeni. En jaksa kuunnella tuollaista juuri nyt. En vain jaksa.
Otan koulureppuni ja laitan sinne hygieniatarvikkeita ja vaatteita. Aion mennä Harryn luo yöksi, niin kuin hänelle lupasin. Minua ei vittuakaan kiinnosta, vaikka en saanut kerrottua Avalle tunteistani. Tai siis, että minulla ei ole sellaisia häntä kohtaan ollenkaan.
Avaan huoneeni oven ja menen takaisin alakertaan. Äitini tulee juuri eteisestä katsoen minua erittäin vihaisesti. En todellakaan jäisi kuuntelemaan hänen saarnaansa.
"Mitä tuo äskeinen oli?" hän kysyy, mutta en huomioi häntä.
Menen suoraa eteiseen laittaen kengät jalkaani ja astun ulos talosta. Huomaan Avan auton olevan vielä pihassa ja hän istuu etupenkillä katsoen minua. Olen kiitollinen, että äitini ei tullut perääni, mutta tiedän hänen katselevan minua ikkunasta. Kävelen kuskin oven luokse ja näytän käsilläni Avalle, että laskisi ikkunan.
"Anteeksi", sanon lyhyesti. Ava katsoo alaspäin vetäen syvään henkeä, mutta ei vastaa mitään.
"Mä olin täysi idiootti, mun ei olisi pitänyt sanoa tuommoisia asioita ja..."
"Mä ymmärrän kyllä", hän hiljaisesti keskeyttäen minut.
"Ymmärrän myös sen, että sä et tykkää musta." Hän on kääntänyt katseensa vihdoin minuun ja katsoo minua odottavasti.
"Anteeksi", toistan.
"Ei älä. Sun ei tarvitse pyytää anteeksi. Mä tiedän, että mä en ole sulle tarpeeksi", Ava sanoo ja näen kyyneleen vierivän hänen vasenta poskeaan pitkin alas.
"Älä sano noin. Sussa ei ole mitään vikaa", yritän lohduttaa.
"Aika tyypillisesti sanottu", hän naurahtaa ja hymyilen sen seurauksena pienesti.
"Mutta mä tarkoitan sitä. Tai siis..." aloitan. Minun olisi pakko kertoa hänelle. En halua tuon luulevan, että se oikeasti olisi jollain tapaa hänen vikansa.
"Mä olen homo".
"Mitä?"
"Sä kuulit kyllä."
Jälleen hiljaisuus.
"Vau. Tuota mä en osannut odottaa", hän sanoo yhtäkkiä.
"Usko pois, en minäkään", naurahdan jälleen Avan tehden saman perässä.
"Tää on mulle tosi outo ja uusi asia. Sen takia mä toivonkin, että sä et kertoisi tästä kenellekään".
Ava katsoo minua hetken ilmeettömänä, kuin miettien vastausta. Pian lempeä hymy nousee hänen huulilleen ja tuo nyökkää.
"En tietenkään kerro. Sä olet mulle tosi tärkeä ja vaikka sä et tykkäisikään musta takaisin, mä en silti halua satuttaa sua", hän sanoo.
"Kiitos, että sä ymmärrät."
Saan vastaukseksi nyökkäyksen, jonka jälkeen Ava käynnistää auton. Peruutan muutaman askeleen, että tuo ei ajaisi varpaideni yli ja odotan hänen lähtevän. Vilkutan tuolle vielä kerran ja lähden kävelemään kohti Harryn taloa.
Piiiitkästä aikaa luku. Oon siitä pahoillani. Mutta yritän kirjottaa maanantaihin mennessä uuden. Ja tämäki luku ei oo mitää parasta laatua(vaikka eihän ne melkein koskaan ole) mutta onpa sentään luku. Kiitos kaikille vanhoille ja uusille lukijoille, te olette aivan ihania❤
YOU ARE READING
I Want To Feel Your Love ~ L.S
Fanfiction"Sä tulet vielä satuttamaan mua" "Mä tiedän" Harry ja Louis ovat tunteneet pienestä asti. He ovat aina olleet todella hyviä ystäviä, puolustaneet ja tukeneet toista. Pian heidän elämässään tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken. Tää on mun eka Larry t...
