Harmaaliidon salaisuus {valmis}✔

Luku 32.

"Miksi Kukkasielu seisoo tuolla?" sihahdin Kirjosulan korvanjuureen.

"Sille taitaa olla vain yksi selitys", Kirjosulka kuiskasi takaisin.

Katsoin ensin päällikköä ja yritin tutkailla tuon katsetta, mutta harmikseni se ei kertonut mitään.
Kukkasielu näytti tyyneltä ja erittäin rauhalliselta.

"Kukkasielu toiveesi on luopua parantajan urasta ja siirtyä klaanin vanhimpien joukkoon?" päällikkö kysyi ja katsoi vanhaa naarasta.

Olisiko jo nyt hänen aika eläköityä?

Annoin katseeni kiertää Kukkasielussa. Tosiaan tuon kuono oli alkanut jo harmahtua ja naaraan turkki näytti sekavalta.

"Kyllä." Kukkasielun katse kohdistui Risuturkkiin ja hän nyökkäsi kevyesti.

"Virtaklaani kunnioittaa sinua kaikesta palvelusta, jonka olet antanut meille. Nyt pyydän Tähtiklaania antamaan sinulle monta kuuta aikaa levätä", Tuhkatähti sanoi ja kumarsi hiukan klaanivanhimmalle.

"Kukkasielu! Kukkasielu!" Aloin hurrata muiden kissojen joukossa.

Entinen parantaja loikki tahmaisesti kiveltä kivelle ja pian tassutti kohti klaanivanhimpien pesää.

"Hän oli hyvä parantaja", sanoin, kun katselin tuon menoa klaanivanhimpien pesään.

"Älä huoli. Risuturkki hoitaa klaaniamme yhtä kunnioittaen, kuin edeltäjänsä", Kirjosulka naukui ja silitti hännällään selkääni hellästi.

Hymädin:
"Uskon sen kyllä."

Kirjosulka nousi verkkaisesti ylös ja haukoitteli makeasti.

"Klaanikokous on päättynyt!" Tuhkatähti ulvaisi ja hyppeli alas kiviltä.

"Metsästyspartioon lähtevät Sinikukka, Lumitassu, Kirjosulka, Ratamoturkki ja Sammalhalla! Sitä johtaa Laikkuturkki!" Tiikeriviilto ilmoitti aukiolla ja tassutteli sitten omiin puuhiinsa.

Huokaisin:

Ei taaskaan mitään tekemistä minulle!

"Hei Harmaaliito?" Käänsin pääni kohti pentutarhaa.

"Savupentu avasi juuri silmänsä!" Sulkasydän iloitsi ja katosi pentutarhaan.

Hymähdin ja tassuttelin pentutarhaan.
Siristelin silmiäni tottuaakseni hämärään valoon.

Näin kaikki pennut emoni mahan suojissa.

Savupentu ihmetteli silmät ammollaan suurta pentutarhaa.

Se oli ollut mahtava tunne, kun olin itse avannut silmäni!

"Hei", sanoin lempeästi ja kyyristyin niin, että olin pentujen tasolla.

Savupentu vinkaisi ja peruutti Sulkasydämen mahan suojiin.

Huokaisin hieman ja luimistin korviani.

"Ei hätää. Hän on tätisi Harmaaliito", emo naukui ja tuuppasi hennosti tummanharmaata kollia edemmäs, minua kohden.

Hymyilin pennulle lempeästi.

"On niin ihana nähdä teitä", huokaisin ja kurottauduin nuolaisemaan Savupennun päälakea.

Sitten katsoin muita pentuja.

"Milloinkohan he avaavat silmänsä?" utelin katsellen viittä muuta pentua.

"Varmasti piakoin", Sulkasydän naukui vastaukseksi.

Nyökkäsin ja katseeni osui Kinospentuun ja Salviapentuun.
He nukkuivat Napin masun vierellä. Kilpikonnakuvioisen naaraan maha alkoi olla jo aika suuri.

Hän varmasti saisi pentunsa aivan piakoin, mietin.

"Taidanpas lähteä", sanoin ja tassutin ulos aukiolle.

Istahdin alas riistakasan vierelle ja mietin mitä tehdä.
Silloin juuri Sädetassu pomppi luokseni.

"Hei Harmaaliito!" hän hihkaisi.
Käänsin pääni  vaaleanruskeata naarasta kohti.

"Haluatko lähteä kanssani kalastamaan?" naaras hihkui ja katseli minua säihkyvillä silmillään.

Hymähdin ja nousin.
"Tottakai", myönnyin ja seurasin oppilasta kaislatunnelin kautta metsään.

Tassuttelimme Sädetassun johdolla järven luokse.

"Se alkaa olla jo jäässä", sanoin ja huiskautin häntääni.

"Joten metsästämme", nau'uin ja haistelin ilmaa.

"E-en ole koskaan metsästänyt. Peipposenlento ei ole kerennyt opettaa vielä", naaras sanoi heti vastaan.

Vilkaisin Sädetassua pilke silmäkulmassani.

"No sitten opetan!" Sädetassu katsahti minuun, kuin seuraavaksi sanoen vastaan, mutta sulki suunsa.

"Hyvä on jos vain tahdot."
nyökkäsin hyvilläni ja haistelin uudestaan ilmaa.

Ilma oli sateen raikas ja monen eri eläimen hajut tulvivat nenääni.

Kohta tulisi jo lunta ja sitten olisi jo vaikeampaa saalistaa! Joten kaikki ilo irti!

"Mitä haistat?" kysyin kääntyen katsomaan naarasoppilasta.

Hän haisteli ilmaa hetken ja vastasi sitten:
"Hiiren ja oravan."

Nyökkäsin ja viitoin oppilaan luokseni.

"Hiireä vaaniessa on tärkeä muistaa, että ennen, kuin se näkee tai haistaa sinut se kuulee sinut. Joten sinun oltava hipi hiljaa ja katsottava minne laitat..."