Harmaaliidon salaisuus {valmis}✔

Luku 44

"Tai siis jos sinulla ei ole muutakaan tekemistä", kiirehdin sanomaan, mutta pidin pienen hymyn kaltaisen kasvoillani.

Tiikeriviilto mietti hetken ja nyökäytti päätään sitten suostumisen merkiksi.

"Minnepäin?" kolli kysähti tassutellessamme piikkihernetunnelille.

"Vaikka Säihkekiville?" ehdotin ja lähdimme tallustamaan kolmea isoa kiveä kohti.

Pian saavuimme isolle aukiolle missä sileät, isot kivet olivat.

"Milloin sinun olisi määrä saada pennut?" katsahdin entiseen mestariini.

"Parin kuun päästä."
Tiikeriviilto näytti pohtivan jotakin.

"Eikös Kirjosulka olekin niiden isä?" hän vihdoin kysyi ja vilkaisi minua.

"Kyllä", nyökyttelin.

Varapäällikkö loikkasi Säihkekiville ja katsoi sitten alas suoraan minuun.

"Pääsetkö?"

Tuhahdin pyöräyttäen silmiäni.
"No tottakai pääsen!"

Kiivettyäni todella vaivalloisesti litteille kiville huokaisin syvään.

Huomasin mestarini ilkikurisen katseen joka oli suunnattuna minuun.

"Et sinä silloin oppilaanakaan päässyt ilman apua", kolli naukui naurahtaen.

"Mitä sitten? Olin vasta pieni silloin!" kivahdin, mutta äänestäni saattoi kuulla huvittuneisuutta.

"Aivan niin", Tiikeriviilto sihahti ilkikurisena ja meni makaamaan.

Käperryin itsekkin aurinkoiselle kohdalle ja lämmittelin siinä.

"Kohta tulee jo kylmä ja riista häviää", varapäällikkö totesi painaen päänsä etutassujensa päälle.

Nyökkäsin kollin sanoille ja katselin kaunista auringonlaskua.
Metsä näytti kukoistavan ja riistaeläimien ääniä kuului joka puolella.

"Niin kaunista", mumisin haltioissani katsoen silmät sädehtien metsää.

Tunsin Tiikeriviillon katseen turkissani ja katsahdin tuohon.

"Kuka oli sinun mestarisi, kun olit oppilas? Entä ketkä olivat sisaruksesi ja vanhempasi?" kyselin ääni täynnä uteliaisuutta.

Totta, en tiennyt yhtikäs mitään tuosta kollista!

"Mestarini oli Kyynpurema. Hän kuoli monta vuodenaikaa sitten, kun olin päässyt vasta soturiksi", Tiikeriviilto naukui ja käänsi katseensa takaisin metsään.

"Entä sisaruksesi ja vanhempasi?" kysyin kallistaen päätäni.

"Isäni nimi oli Tulikynsi ja emoni oli Aaltokasvo. He olivat ihania ja huolehtivasia. Emoni katosi, luultavasti hän muutti jaksijalkalaan. Isäni taas menehtyi kettuhyökkäykseen", Tiikeriviilto naukui siristäen silmiään.

"Emoni tuli tiineeksi minun ja sisarusteni ollessa oppilaita. Ennen, kuin hän kerkesi saada pentunsa hän vain hävisi. Emoni kävi todella usein kävelyillä ja yhden kerran, kun seurasin häntä päädyin kaksijalkalaan. Emo tapasi siellä jonkun mustavalkoisen kollin", entinen mestarini jatkoi ja vilkaisi minua.

Nyökyttelin kollin sanoille ja siristin silmiäni.

"Entä sisaruksesi? Keitä he ovat?" Varapäälikkö huokaisi syvään.

"Havukynsi ja Laikkuturkki ovat sisaruksiani. Laikkuturkki on minua ja Havukynttä monta kuuta vanhempi." Hämmästyin kuullessani tuon sisaruksista.

"Onko Laikkuturkki ja Havukynsi veljesi?" varmistin samalla höristäen korviani.

"Kyllä", Tiikeriviilto murahti huvittuneena.

Pudistelin päätäni ja käänsin katseeni varapäällikköön.

"Ai, en olisi uskonut. Ettehän te koskaan ole missään tekemisisssä silleen kunnolla", sanahdin katsoen kollin meripihkaisia silmiä.

"Niin olet oikeassa. Emme ole oikein väleissä sen jälkeen, kun isämme Tulikynsi kuoli", kolli sanoi pitäen katsekontaktin kanssani.

Nyökkäsin ja huokaisin.

Onkohan Tiikeriviillon emo oikeasti muuttanut kaksijalkalaan ja hankkinut pentuja kotikisun kanssa? mietin venytellen kipeitä lihaksiani.

Käänsin katseeni paikalle saapuneisiin kissoihin.

"Hei Harmaaliito ja Tiikeriviilto", partion johdossa ollut Vaahterakynsi naukui kohteliaasti nyökäyttäen samalla päätään.

Nyökkäsin tälle hymyillen.
Katseeni osui muihin partiossa olleisiin kissoihin.
Raitatassu seisoi innokkaana mestarinsa Koivuviillon vierellä.
Myös Sinikukka ja Lumitassu olivat partiossa.
Hymyilin heille kaikille.

"Harmaaliito mitä sinä täällä teet?" Raitatassu kysyi kallistaen päätään.

"Tulimme kävelylle", vastasin huiskauttaen häntääni Tiikeriviiltoa kohden.

"Ai no selvä", pikkuveljeni naukui väläyttäen ylipirteän hymyn.

"Entäs te?"