Harmaaliidon salaisuus {valmis}✔

Luku 17.

"Se ei ole tarpeen." Tiikeriviilto sanoi mielissään ja nousi seisomaan.

Katsoin tätä mietteliäänä.

"Mitä liikettä harjoittelemme seuraavaksi?" kysyin ja katsoin mestariani odottavana.

"Kokeile sitä, että liu'ut mahani alta ja raapaiset kynnet piilossa." mestarini sanoi ja katsoin tätä hetken.

"Hyvä on", sanoin ja valmistauduin syöksymään tämän mahan alitse.

"Ja samalla yritän estää niinkuin vihollinen", Tiikeriviilto maukaisi ja nyökkäsi merkiksi aloittaa.

Lähdin juoksemaan kohti Tiikeriviiltoa.
Tämä jämähti ja yritti huitaista isolla tassullaan minua.
Väistin sen sujuvasti ja kierähdin maassa. Otin vauhtia ja kierähdin mestarini mahan alta samalla "raapaisten" tätä masuun.
Sitten kierähdin toiselle puollelle ja vilkaisin Tiikeriviiltoon.

Mitä mieltä hän oli? Mietin ja nousin ylös.

"Olet todella taitava Harmaatassu", mestarini kehui ja hymähdin, mutta sitten tämän ilme vakavoitui.

"Oletko harjoitellut jonkun kanssa?" tämä kysyi, sävähdin ajatuksesta.

"En!" kivahdin ja huokaisin.

"Vain sinun kanssa", lisäsin ja istahdin alas sukimaan sekaista turkkiani.

"Ai no hyvä on", hän murahti itsekin ihmeissään ja tassutti kohti leiriä.

"Tämä tältä päivältä", Tiikeriviilto sanoi ja lähti hiekkakuopalta jättäen minut yksin.

Mikäs häntä riepoi? Mietin ja nousin ylös.

No kaipa minunkin pitäisi palata leiriin.

Lähdin tassuttamaan kohti leiriä ja pian olinkin kaislatunnelilla.

"Harmaatassu!" Kirjotassu juoksi iloisena luokseni.

"Niin hiirenaivo?" kysyin virnistäen.

"Minusta tehdään kohta soturi!" kolli ilmoitti innoissaan.

"Ai? No sepä hienoa", kakistin sanat suustani.

Nyt en enään voisi nukkua Kirjotassun kanssa tai harjoitella hänen kanssaan!

"Mikäköhän soturinimekseni tulee? Saankohan kohta oppilaan?" Kirjotassu kyseli ja pyöri ympyrää.

Huokaisin ja raivasin tieni yli innokkaan Kirjotassun luota.

Kävelin riistakasalle ja nappasin itselleni myyrän.

Tunsin jonkun polttavan katseen niskassani.
Käänsin katseeni kivelle jossa Tiikeriviilto aina istui.
Hän istui nytkin siellä ja katsoi minua tuimana.

Mikä hänellä oli aina minua vastaan?! Puuskahdin ja käänsin katseeni edessä olevaan myyrään. Aloin ahmia sitä.

"Saapukoon jokainen oman vihollisensa tappamaan kykenevä Särekiville kuulemaan sanojani!" Tuhkatähden ulvaisu halkoi ilmaa.

Nuolaisin myyrän rippeet viiksistäni ja tassuttelin kaikessa rauhassa Särekivien
juurelle istumaan.

Tuhkatähti odotti hetken, että kaikki olivat saapuneet Särekivien juurelle ja aloitti sitten:
"On aika nimittää uusi soturi, Kirjotassu astu eteen."

Huomasin Kirjotassun innon, kun tämä asteli Tuhkatähden eteen, Särekiville.

"Minä Tuhkatähti, tämän klaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen aikansa tulla soturiksi. Kirjotassu lupaatko elää soturilain mukaan ja suojella tätä klaania jopa oman henkesi uhalla?" Tuhkatähti lausui sanat ja katsoi vakaasti Kirjotassuun.

"Lupaan!" ystäväni sanoi kovalla, mutta hillityllä äänellä.

"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kirjotassu tästä hetkestä asti sinut tunnetaan Kirjosulkana. Tähtiklaani kunnioittaa innokkuuttasi ja tarmoasi ja hyväksyy sinut tämän klaanin täydeksi soturiksi", Tuhkatähti lausui sanat ja hyppäsi alas Särekiviltä.

Kolli kuiskasi jotain Kirjosulan korvaan ja tämä nyökkäsi, peruutti pois.

"Kirjosulka! Kirjosulka!" Vain harva hurrasi uuden soturin nimeä.

Yritin hurrata kaikista
kovimpaan.