"Emme ole hetkeen partioineet täällä joten ajattelin merkata rajaamme", Vaahterakynsi naukui ja heilautti häntäänsä.
"Jatketaan matkaa!" kolli huudahti ja lähti tassuttelemaan syvemmälle metsään muiden kissojen seuratessa.
"Palataanko?" kysyin kääntäen katseeni taas tummanruskeaan kolliin.
"Palataan vain", Tiikeriviilto naukui ja nousi ylös.
Seurasin varapäällikön esimerkkiä ja nousin myös alas.
Laskeuduimme alas kiviltä ja lähdimme kulkemaan leiriä kohti.
Havunneulaset pistelivät polkuanturoitani ja kääntelin korviani äänien suuntaan.
Jokainen rasahdus ja tuulenvire sai kylmienväreiden kulkemaan turkillani.
Oliko minusta tullut jo näiden parin päivän aikana tullut vainoharhainen?
Päästyämme leiriin Kirjosulka tuli minua ja Tiikeriviiltoa vastaan huolestuneen oloisena.
Heilautin häntääni varapäällikölle heipoiksi ja katsahdin sitten Kirjosulkaa.
"Mikä on?" kysyin kurtistaen kulmiani.
Kirjosulka henkäisi.
"Missä sinä olit?"
Kallistin päätäni ja hymyilin.
"Olin vain kävelyllä", vastasin hymähtäen.
Ja samalla sain hiukan tietoa Tiikeriviillosta, lisäsin mielessäni ja katsoin Kirjosulkaa suoraan silmiin.
"Oliko sinulla sitten jotakin asiaa?" kysyin pienesti hymyillen.
"Ei, olin vain huolissani", kumppanini vastasi kiertäen vierelleni ja painautuen turkkiini.
Päästin ilmaan pienen kehräyksen ja paunauduin enemmän kiinni kumppaniini.
"Rakastan sinua", kuiskasin niin hiljaa, ettei sitä meinannut kuulla, mutta Kirjosulan korvat hörähtivät ja tuo alkoi kehrätä.
"Minäkin sinua", Kirjosulka naukui hiljaa ja nuolaisi päälakeani
Mitä olen tehnyt, että olen saanut rinnalleni maailman huolehtivaisimman ja ihanimman kissan?
Hymyilin ja huokaisin syvään.
-
Olimme istuneet jonkin aikaa aukiolla ja nostin katseeni tuon turkista taivaalle.
Kuu oli noussut jo taivaalle ja tähdet kimmelsivät kauniisti sen rinnalla.
"Pitäisikö meidän mennä nukkumaan?" kysyin laskien katseeni tuohon.
"Mennään vain", Kirjosulka naukaisi nousten ylös.
Tuon noustessa minulle tuli heti kylmä ja puistatin turkkiani.
"Öitä", naukaisin hiljaa nuolaisten kollin poskea ja lähdin tassuttelemaan pentutarhalle.
"Öitä Harmaaliitoni", Kirjosulan ääni kaikui takanani, hymyilin työntyessäni pentutarhaan.
Menin hiljaa sammalpedilleni ja käperryin kerälle.
Suljin silmäni samalla nukahtaen.
-
"Harmaaliitoo!" avasin silmäni samalla haukotellen.
Katseeni osuivat Savupentuun joka hyppeli paikoillaan.
"Niin?" kysyin siristäen silmiäni.
"Meistä tehdään oppilaita tänään!" kollipentu huudahti.
Hymyilin pennulle ja nuolaisin samassa tuota.
"Oletteko muka jo niin isoja?" kiusoittelin huoskauttaen häntääni.
Savupentu nyökytteli ison hymyn leikitellessä tuon kasvoilla.
"Menehän sitten sukimaan turkkisi", nau'uin hymähtäen.
"Okei!" tummanharmaa kollipentu kiljahti innoissaan ja ryntäsi sisaruksiensa luokse.
Kurtistin kulmiani.
Oliko muka Ruusunlehden kuolemasta jo kuusi kuuta? mietin huokaisten syvään ja kampesin itseni jaloilleni.
Tunsin kovan potkun mahassani ja inahdin hieman.
Syntyvätkö ne nyt?! mietin hätääntyneenä.
Ilmeisesti Sulkasydän huomasi ilmeeni, sillä hän nousi nopeasti jaloilleen.
"Kidepentu voitko mennä hakemaan nopeasti Risuturkin ja Kastanjatassun?" emoni kysyi ja Kidepentu nyökkäsi kurtistaen kulmiaan.
Hän kipitti ulos pentutarhasta ja emo tuli luokseni.
"Nappi voisitko viedä kaikki pennut ulos?"
أنت تقرأ
Harmaaliidon salaisuus {valmis}✔
أدب الهواةTarina Harmaaliidosta- uudelleen syntyneestä Harmaakukasta. Hän kokee elämänsä aikana suuria muutoksia. On kuolemia, rakkautta ja vaikka mitä! Tule ottamaan selvää jos kiinnostuit :)
