He Knows My Secret

3. vainoharhainen

“Herää jo! Sulla alkaa koulu tunnin päästä!” Huudan ärtyneenä torkkuvan siskoni korvaan. Ravistelin tätä kuin räsynukkea, kun tämä ei liikahtanut, aivan kuin olisi heittänyt henkensä yhtäkkiä siinä samassa kun astuin huoneeseen.

Huohahdin, kun Wendy uikutti ja käänsi kylkeään näyttäen minulle selkänsä. Ärtymys värisytti kehoani, ja olin niin lähellä, että en olisi käynyt hakemmassa kylmää vettä tämän herättämiseen. Vaikka se oli vastenmielinen mielijohde, se sattuisi ehkä kuitenkin toimia.

Käännyin avaamaan verhot ikkunan edestä josko se kirkkaus auttoi laiskaa siskoani heräämään. Tämä oli suunnilleen jokapäivästä arkeani, pikkusiskoni herättäminen siis. Heräsin aikaisin aamuisin, kävin herättämässä siskoni, tein molemmille aamiaista. Äiti oli noina aikoina vielä sairaalassa. Hän tuli suurinpiirtein noin aamulla kymmenen aikaan kotiin jos hänellä on ollut yövuoroja, mutta jos hänellä on tavallinen työpäivä, hän on yleensä lähtenyt jo aamu kuudelta töihin. Eli äitiä ei näy mailla halmeilla aamuisin.

“Miten vain Wendy. Saat myöhästyä koulusta mun puolesta jos niin kovasti haluat”, tuhahdan sängyllä mököttävälle siskolleni ja käännyn lähteäkseni huoneesta ulos. Minulla ja Wendyllä oli omat huoneet, pienet ja ankeat sellaiset kylläkin. Emme köyhyytemme takia voineet asua kunnollisessa talossa, vaan jossakin surkeassa vuokratalonpahasessa.

Suuntasin keittiöön, jossa olin kattanut itselleni ja siskolleni aamiaisen valmiiksi. Istuin pöydän ääreen ja aloin hitaasti mussuttamaan paistettuja munia ja hörppimään halpaa kahvilitkua. Siinä istuessani ajatukseni harhailivat asiasta toiseen.

Pitääköhän Eric lupauksensa? Vai joudunko heti astuessani koulun pihalle kuulemaan pilkkaa? Sydämeni aloitti jännittyneen rummutuksen rinnassani, ja mahaani alkoi koskea ilkeästi. Vaikka halusin uskoa pojan lupausta, hän silti voi olla kaksinaamainen paskiainen.

Pakotin aina Ericiä ajatellessani ajatukseni muualle, mutta se oli ihmeen vaikeaa. Yritin kovasti ajatella ylihuomenna olevaa kemian koetta, mutta ajatukseni suuntautuivat koko ajan siihen, mitä teen tänään koulussa jos Eric on sittenkin pirullisuuttaan kertonut kaiken ihmisille.

Muistan vieläkin sen kuinka olin kakonut sanat "ole kiltti" hänen edessään. Se oli varmasti nöyryyttävintä mitä minulle on koskaan tapahtunut. Toivon todellakin, että en ollut sanonut niitä sanoja turhaan.

"Pitäisin salaisuuden vielä paremmin salassa jos olisit minun tarjoilittajareni päivän."

Ericin vittuilevan kiusoittelevat sanat kaikuivat pääkopassani ja olin melkein sylkäistä kahvit suustani. Lause kaikui päässäni niin realistisesti, että olin nähdä hänen virnistelevät kasvonsa edessäni. Poskeni punertuivat. Kehtaakin se paskiainen häiritä minua jopa ajatuksissani.

“Mmmhhh..., keititsä mullekkin kahvia?” Wendy laahustaa keittiöön hiukset töröttäen jokaiseen ilmansuuntaan kuin mahdollista ja silmät siristyneinä. Hän oli sentään laittanut jo vaatteet päälleen, jumalalle kiitos siitä.

“No en vitussa”, sanoin sarkasmin tihkuessa äänestäni ja nousin paikaltani siskoni muki kädessä kaatamaan tälle kahvia.

Wendy oli täysi vastakohta minulle. Olin kokoajan tekemässä jotain, kun taas hän sillä aikaa makoili sängyssään. Hän oli ylä-asteella seitsemännellä luokalla, ja vaikka hän olikin jonkinverran nuori odotin häneltä edes jonkinlaista apua arkielämässä. Tiskaisi edes astiansa tai jotain vastaavaa.

“Mä alan lähtee kouluun. Muista lukita ovet ku lähet”, sanon hotkaisten viimeiset palat omeletistani ja kippaan likaiset astiani tiskialtaaseen.