He Knows My Secret

11. Krapulainen aamu

Tunsin päässäni jyskyttävän järkyttävän kivun, paksun peiton tuoman lämmön kehoni ympärillä, ja samalla tajusin olevani hereillä.

Hemmetti.

Minulla ei ollut aavistustakaan miksi päätäni särki niin paljon. Eilenhän olin vain kotona, tein muistaakseni läksyt ja kävin suihkussa, jossa vaahdottelin hiuksiani persikan hajuisella shamppoollani ainakin puolituntia. Sen jälkeen olin varmasti mennyt nukkumaan, miettien kaikkia maailman murheitani.

Niin sen ainakin piti olla.

En saanut silmiäni auki, sillä olin älyttömän väsynyt, vaikka tunsin nukkuneeni oikein sikeät yöunet. Mahassani pyöri oudosti, ihan kuin olisin syönyt liikaa nuudeleita, ja se yhdistettynä päänsärkyyni ei ollut kauhean mukava tunneyhdistelmä.

Täänään oli varmasti lauantai. Sen todisti se, että herätyskelloni ei soinut, sillä laitoin sen aina soimaan arkipäivinä. Hämärästi muistin CuCan työvuoroni, jonka jälkeen olin kiiruhtanut jonnekkin.. Ei sillä ollut väliä. Ehkä minulla oli ollut kiire kotiin kovan nälän takia.

Murahdin kääntäen kylkeäni mahdottoman pehmeässä sängyssä, mikä lievitti huonoa oloani mukavasti. Ehkä saisin vielä unen päästä kiinni. Puristin sileää, paksun pehmeää peittoa sormissani, vetäen sitä vasten rintaani. Hymisin tyytyväisenä sen pehmeydestä.

Mutta päänsärky ei luovuttanut.

Minusta suorastaan tuntui siltä kuin joku kivikauden ugabuga -luolamies olisi ryöminyt pääni sisään ja alkanut lyödä puisella nuijallaan aivojani. Kipu sykki, värisi ja aaltoili niin ikävästi, että päätin hakea särkylääkettä.

Raotin varovasti silmiäni, sulkien ne monta kertaa ennen kuin sain ne lopullisesti auki, koska huoneen kirkkaus oli suorastaan sokeuttavaa. Käänsin pääni vasemmalle puolelleni, missä yöpöytäni sijaitsi, jolla kökötti herätyskelloni. Näkökenttäni alkoi pikkuhiljaa terävöityä silmieni hieromisen jälkeen, ja katsoin siihen missä herätyskelloni yleensä oli.

Mutta siinäpä herätyskelloa ei ollut. Yöpöytä siinä oli, mutta se ei ollutkuluneen vaalean ruskea vaan viti valkoinen, jolle oli asetettu joku kallis design pöytälamppu. Minun yöpöytäni tämä ei kyllä ollut ei.

Hämmennyksestä jännittyneenä siirsin katseeni peittoon, joka oli myös vitivalkoinen, siinä ei ollut minulle tuttuja puu kuoseja. Peitosta katseeni siirtyi koko huoneeseen, joka oli minulle aivan tuntematon. Sydämeni aloitti siinä samassa jännittyneen ja hermostuneen tykyttämisen.

Missä vitussa minä olen?

Vilkaisin oikealleni, jossa oli myös samanlainen vitivalkoinen yöpöytä kuin vasemmalla puolellanikin, mutta siinä ei kököttänyt arvokkuttaan mikään pöytälamppu vaan tuttu laukkuni. Huokaisin helpottuneena tarratessani tärisevin käsin siihen, villisti etsien puhelintani. Pian minä sen löysinkin, hieman tahmaisena kylläkin. Avasin sen ja huomasin suoraan lukitusnäytöltäni akun olevan alhainen, mutta sen verran sitä oli että voisin katsoa viestit ja tulleet puhelut.

Nielaisin äänekkäästi, kun näytölle tupsahti Camillalta, Wendyltä ja äidiltäni ainakin yhteensä kolmekymmentä puhelua. Viestejä taas oli muutama äidiltä, ja Camillalta jotain kymmenisen. Menin suoraan viesteihin tietäen millaisen saarnan saisin kuulla äidiltäni, jonka takia halusin aloittaa helpommasta.

Camilla: Missä sä oot Alexia?

Camilla: minne hävisit

Camilla: haloo

Camilla: oon huolissani

Camilla: meniks jonkun kyydil bileistä

Camilla: ALEXIA