He Knows My Secret

18. Sovintoja ja totuuksia

"Alexia!"

Takaani kuului huuto juuri kun olin avaamaisillani koulun ovea, mutta käteni pysähtyi puolitiehen ja vilkaisin taakseni. Huomasin Camillan, joka kiirehti luokseni koulun porteilta. Hänen hiuksensa olivat poikkeuksellisesti tänään nutturalla ja naamakin loisti luonnollisella meikillään. Ja jos Camilla saapui kouluun vähäisellä meikillä ja sekaisella nutturalla, voi olla varma, että jokin tympi häntä. Mutta sitä minun ei edes tarvinnut kysyä, koska tiesin tarkalleen mitä huolia Camillalla oli.

Siirryin tyttöryhmän edestä, joka suuntasi ohitseni oville ja jäin hieman alemmas portaille odottamaan Camillaa. Rintaani yhtäkkiä alkoi kivistää ikävästi, koska pelkäsin. Tiesin, että nyt olisi aika kertoa hänellekkin kaikki. Mutta mitä jos nytkin kävisi samoin kuin Brooken kanssa?

Pian tyttö pysähtyi eteeni, paransi hermostuneella eleellä laukkuaan joka roikkui hänen olkapäällään, ja viimeinkin nosti siniset silmänsä omiini. Nielaisin jännittyneenä tilanteesta. Hän ansaitsi selityksen eilisen jälkeen. Kaikki mitä Chris oli minulle sanonut, oli varmasti satuttanut häntä.

"Mä.. Mä haluisin että kertoisit mitä.. mitä Chris on sulle tehny. Ole kiltti. Et tullu eilen enää tunnille etkä vastannu kun soitin sulle, joten kysyn nyt."

Tuijotin hänen silmiään ja hämmennyin siitä, että en nähnyt hänessä minun tuomitsemistani. Hänen silmissään vain loisti uteliaisuus ja epätoivoisuus; joko hän oli itkenyt murheensa eilen pois tai hän osasi peittää sen niin hyvin.

"Juuh.. Sori, mä panikoin eilen. Luulin..Luulin et olisit vihanen", vastasin varovalla äänensävyllä. Camillä nyökkäsi hyväksyen anteeksipyyntöni ja hymyili pienesti.

"Mistä mä olisin vihainen? Mä tiiän että vihaat Chrisiä niin paljon, ettet tekisi omasta tahdostasi mitään sellaista hänen kanssaan, mitä hän eilen väitti", Camilla tuhahti vähättelevästi.

"Kiitos.. Mut mä oon valehdellu sulle paljon muustakin, ja mä haluaisin selittää sulle nyt kaiken."

Tiesin että ensimmäinen tunti alkaisi muutamien minuuttien sisällä, mutta pidin tätä tärkeämpänä kuin umpitylsää historian tuntia. Camilla nyökkäsi, ja me lähdimme kävelemään kulman taakse, koulun tupakkapaikan ohi kohti koulun niin sanottua takapihaa. Siellä ei käynyt yleensä ketään, muuta kuin siivoojia jotka heittivät jätesäkit isoihin roskiksiin tai vahtimestaria joka tupakoi salaisesti luullen, että kukaan ei häntä huomaa. Nyt ei kuitenkaan ketään näkynyt, joten pysähdyin nojaamaan seinään Camillan asettautuessa viereeni.

"No, mitä sä halusit mulle kertoa?" Camilla kysyi ja tunsin hänen läpitunkevan katseen minussa. Pidin katseeni kuitenkin tiukasti edessäni avautuvassa ruohikkoalueessa, joka kuitenkin loppui porttiin, joka ympäröi koko koulua. Sen takana jatkui asutus ja asvalttitiet. Huokaisin hiljaa ja päätin viimeinkin kertoa hänelle kaiken.

"Mä työskentelen tarjoilijana San Josessa CuCa ravintolakahvilassa. Nyt työskennellyt vähän päälle vuoden. Mun perhe ei oo siitä rikkaimmasta päästä ja äiti raataa töissä, joten päätin auttaa menemällä itse töihin", aloitin. Suljin silmäni muutamaksi sekuntiksi peläten kohdata ystäväni kasvoja.

"Miks et kertonu?"

Avasin silmäni ja käänsin varovasti katseeni Camillaan, joka tuijotti minua kurtistaen kulmiaan. Näin hänessä selvää hämmennystä, epäluuloa ja uteliaisuutta, mutta ei vieläkään yhtään tuomitsemista.

"Nokun sun perhe on rikas, ja mua hävetti kertoa sulle. Mua pelotti niin paljon", mutisin hiljaa, "Siksi päätin odottaa ja kertoo jonakin hyvänä hetkenä. Mutta sitten kun Rover muutama kuukausi sitten yhtäkkiä ilmesty CuCaan, kaikki on vaan menny sekasin."