He Knows My Secret

16. Pinnallisia tunteita

"Anteeksi, mitä?"

Kivahdukseni katosi ilmaan niin nopeasti kuin oli suustani purkautunutkin. Suuni oli jäänyt auki, vaikka normaalisti sen olisi pitänyt sulkeutua jo aikoja sitten. Mutta nyt minusta tuntui siltä kuin olisin kaulasta varpaisiin vammautunut, kyvytön liikkumaan.

Pian kuitenkin sain liikkumiskykyni takaisin, kun sormeni puristuivat hitaasti nyrkkiin. Minä kyllä pystyin sietämään tuon Alienin vittuiluja koulussa ja oveni takana, mutta tämä meni jo yli sitokykyni. Voi Jeesus, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

Katseeni pallotteli vuorollaan Sophia ja Ericin silmissä, kunnes se pysähtyi Ericin smaragdin vihreisiin silmiin. Vihasin niitä. Vihasin hänen virnettään hänen kasvoillaan. Vihasin tuota paitaa hänen päällään, suorastaan halusin repiä sen hänen päältään ja silpoa se palasiksi välittämättä siitä kuinka paljon se oli maksanut. Vihasin hänen olemustaan. Vihasin tuota koko kuvatuksen kokonaisuutta, joka kehtasi seisoa edessäni ja tuijottaa minua omahyväisesti.

"Alexia, älä viitsi. Meitä tarjoilijoita on muutenkin tosi vähän. Ja Eric tarjoutui työskentelemään tänne jopa ilmaseks", Sophia selitti kerjäten katsettani. Sen hän saikin, mutta hyvin vauhkon ja vihaisen.

"Tuolla ei ole mitään hemmetin kokemusta. Mieluummin palkataan joku ammattitaitoinen kuin ilmaistyötä tekevä Rover!" kivahdin ärtyisästi.

"Rauhotu Brown. Ei mun kanssa työskentely nyt noin vaikeeta voi olla. Kyllä sä piät itses aisoissa", Eric tunki ärsyttävän turpansa keskusteluumme. Sormeni puristuivat tiukemmin nyrkkiin jos se enää oli mahdollista.

"Mitä täällä meuhkataan? Eikö töitä ole tarpeeksi?" yhtäkkiä keittiön halki kuului Angelican hämmentynyt mutta samalla tuohtunut ääni.

Kaikki me kolme käännyimme hänen puoleensa ja pysäytin suusta tulevat pistävät sanat. Ehkä Angelican saisin ylipuhuttua perumaan päätöksensä. Ehkä pystyisin vedota tarpeeksi hyvin sillä että Eric oli ärsyttävä Alien joka yritti soluttautua jokaiseen yksityiskohtaan elämässäni.

"Alexia ei hyväksy Roveria joukkoomme", Sophia huokaisi Angelicalle, joka käänsi katseensa vuorotellen minuun ja Ericiin. Hänen katseensa oli ärsyttävällä tavalla huvittunut ja tietäväinen. Tietäisinpä mitä hänen mielessään juuri nyt liikkui.

"Brown, mikä on ongelma?"

Muutamaksi sekunniksi yritin muodostaa selkeää vastalausetta, kunnes kärsivällisyyteni paloi loppuun ja päätin vain valuttaa kaikki ulos. Olisihan se kuitenkin mielipiteeni, joka hänen pitäisi kuunnella.

"Et voi palkata Roveria tänne. Ensinnäkin, hänellä ei ole kokemusta. Toiseksi, olisi loogisempaa jos täällä työskentelisi tarjoilijoina vain tyttöjä, onhan tämä Cute Café, eikä Alien Cafe, ja kolmanneksi, hän olisi iso kävelevä häiriö muille kokeneimmille tarjoilijoille."

En voinut olla huomaamatta Sophian silmien pyörittelyä ja Roverin naurahduksen tuhahdusta viimeisimpien sanojen kohdalla. Tunsin kuinka mielessäni keitti, mutta hillitsin itseni odottaen Angelican vastausta.

"Ja kukakohan se ärsyyntyisi meistä eniten? Älä viitsi Alexia, suhteita ei saa sekoittaa työhön", Sophia mutisi.

"Mitä suhteita? Tuo ei ole mulle kuin vain katastrofaalinen kävelevä ongelma", tuhahdin nyökäten Roveria kohden, joka ei sanonut mitään, mutta huomasin kuinka tämä virnisteli ja tuijotti minua tavallisella Alien ilmeellään.

"Noniin, lopettakaa jo. Alexia, sanoissasi on pointtia, mutta kun sairastuit, Eric veti työvuorosi yllättävän hyvin. Hänellä on sosiaalisia taitoja.."

"Mitä sosiaalisia taitoja? Tyyppi on yhtä yksinäinen kuin Klonkku LOTR:ssa", murisin keskeyttäen törkeästi Angelican, mutta sitä en vihaisena tajunnut.