He Knows My Secret

17. Yllätyksiä

“Noniin Ms. Brown. Toivon että selitätte tapahtuneen tilanteen totuudenmukaisesti koska olen kuullut niin monia versioita, että pian irtisanon itseni rehtorin virasta ja elän elämäni loppuun asti kerjäläisenä, jos tämä työvirka on niin helvetillistä, millaisena sen tällä hetkellä näen.”

Näpräsin paitani helmaa katsellen ympärilleni. En ollut koskaan, oikeasti koskaan ollut rehtorin huoneessa. Tietenkin se oli hyvä asia, mutta en myöskään ollut käynyt täällä hyvistä syistä, kuten stipendin hakemisesta.

Sitten käänsin viimein katseeni Mr.Gateen, joka tihrusti minua odottavasti pöytänsä takaa. Hänen harmahtavat hiuksensa olivat yhtä sekamelskaa ja silmälasit hänen nenällään olivat vinossa unohtamatta hänen solmiotaan, joka oli sidottu miten sattuu. Hän todellakin näytti olevan väsynyt työhönsä, niin kuin hän oli juuri äsken maininnutkin. Ei tietenkään ihme, hän oli vanha mies. Kuulema työskennellyt Stanfordin lukiopahasessa ainakin 40 vuotta.

“Tiedän tämän olevan ehkä hyvin hieno kokemus päästä kerrankin rehtorin puheille, mutta olisi hyvä aikaa säästävä ele, jos kertoisit tapahtuneen nyt niin pääsisin viimeinkin kotiin nauttimaan kupin kahvia ja makoisat päiväunet”, Mr.Gate huokaisi ristien kädet pöydälle ja nojautuen kohti minua vetoavasti.

“Olis myös aikaa säästävä ele olla puhumatta noin pitkästi”, sutkautin. Käteni pyrki kovasti läpsäyttämään itseäni naamaan. Oliko aina pakko näsäviisastella? Miksi en koskaan pystynyt pitämään turpaani kiinni?

“Näsäviisastelu on pahasta, Ms. Brown. Nyt selitys, kiitos.”

Huokaisin hitaasti, yrittäen ryhdistäytyä. Olin vieläkin häkeltynyt kaikesta, koko tilanteesta. Siitä, että oikeasti olin ollut niin tyhmä ja lyönyt Chrisiä turpaan kaikkien ihmisten edessä. Siitä, että Camilla tiesi nyt sen, joka varmasti murtaisi hänet. Siitä, mitä Eric sanoi tunti sitten.

Eikö se ole jo alusta asti ollut selvää?

Oli vaikea edes ymmärtää, mitä hän tarkoitti. Sitä että hän vihasi minua? Sen tiesin jo alusta asti, mutta en tajunnut miksi hän syöksyi tappeluihin puolustaakseen koska vihasi minua. Muutkin syyt olivat peitossa. En tajunnut yhtään mitään. Tunsin olevani eksyksissä teinidraaman viidakossa.

“Ok, Mr. Gate, mutta en voi taata sitä että ymmärrät koko tilannetta koska mäkään en ymmärrä”, aloitin ja huokaisin heti perään.

“Voi, tietäisittepä kuinka paljon teinidraamaa olen nähnyt vuosieni aikana. Mistä vetoa, että osaan kertoa, miksi koko tilanne edes tapahtui”, hän hymyili, mikä sai heti hänen olemuksensa tuntumaan erilaiselta.

En ollut tavannut rehtoria varmaan ikinä, vain kuunnellut hänen puheitaan juhlissa sun muissa. Ja olin aina kuvitellut hänet tiukkana papparaisena, joka huvikseen paiskoi jokaiselle jällki-istuntoa. Mutta nyt kun istuin hänen edessään, ja yritin vaivalloisesti kertoa tapahtuneesta, hän vaikutti oikeasti kuuntelevan ja miettivän, jonka takia tunsin helpotusta. Tunsin turvalliseksi kertoa hänelle kaiken perin pohjin.

“No kaikki alkoi siitä, kun Hatchet kutsui mut ja mun parhaan kaverin hengaamaan hänen porukan luokse. Ekana Htachet oli siedettävä, kunnes hän alkoi ahistella”, kerroin aina joskus vilkuillen rehtorin miettiväisiin silmiin.

“Ahistella ystävääsi?”

“Eikun mua. Hän on aikaisemminkin ahistellut, koulunkin ulkopuolella, mut oon aina saanu tilanteen haltuun. Mutta nyt hänellä olikin koko hänen kaverijengi ympärilläni.”

Mr.Gate nyökkäsi ymmärtäväisesti, Näin arvasinkin. Mr. Hatchet vaikutti alusta asti naistenmieheltä. Jatkakaa.

“Noh, mulla niiku tais mennä hermot hänen ahisteluun, jote vahingossa.. öh, refleksistä, taisin lyödä häntä turpaan”, selitin varovasti yrittäen saada selkoa rehtorin ilmeestä. Se pysyi muutaman minuutin samana, kunnes hän nosti oikean kätensä suun eteen ja käänsi katseensa pöytään suorastaan tuomitsevan näköisesti. Luulin olevani täydellisesti mennyttä, kunnes säikähdyksestä säpsähdin penkilläni, kun kuulin naurua huoneesta.