Tyttö joka halusi olla rakastettu

Toinen luku

Julkasin sittenkii jo nyt tän toisen xdd

🦊🦊🦊

*14 vuotta myöhemmin*

Tänään olin sen päättänyt. Lähtisin kiertämään maata. Kävisin eri kaupungeissa ja tutustuisin eri kulttuureihin! Olin pakannut reppuni, tai no matkalaukkuni lähes kokonaan täyteen yrittäen vielä keksiä lisää hyödyllisiä ja tarpeellisia tavaroita.

"Helen! Tulisitko auttamaan?!" Huusin naiselle joka oli pitänyt minusta huolta jo 14 vuotta ja olin siitä hänelle erittäin kiitollinen.

"Tulossa!" Kuului vanhahkon naisen heleä ääni keittiön suunnasta. Pian pieni harmaapää pilkahti huoneeni oven takaa ja näin nuo tutut hymyilevät kasvot.

"Tarvitsetko apua pakkaamisessa? Haluatko että pyydän Nicholasin apuun? Hän osaisi varmasti auttaa paremmin." Helen naurahti tarkoittaen omaa biologista lastaan joka oli minua vuoden vanhempi.

"No haluisin mielummin naisen mielipidettä." Totesin katsoen naista toiveikkaana. Hänen suustaan pääsi kevyt huokaus ja lempeä ymmärryksen ilme paistoi naisen kasvoilta.

"Hyvä on." Hän lopulta sanoi astuen huoneeni puolelle, jättäen oven auki ja istui sängylleni.

"Mitä olet jo pakannut?" Helen kysyi katsoen isoa laukkuani.

"Hmm no melkein kaiken tarpeellisen. Mut mietin, mitä muuta voisin ottaa." Sanoin tutkien vaatekaappiani.

"No se aina riippuu paikasta minne menet. Sinun täytyy muistaa eri lämpötilat eri paikoissa. Olethan pakannut sään mukaan? Lämpimiä vaatteita ja vaatteita kesälle?" Nainen luetteli puhuen rauhallisesti ja heilutellen käsiään välillä.

"Oot oikeessa! Oon unohtanu ton kokonaan!" Huokaisin läimäyttäen käteni otsaani vasten. Helen käveli laukulleni ja tutki sitä hetken.

"Minä hoidan tämän. Käy sinä keittämässä kahvia Nicholasille ennen kuin hän tulee töistä." Helen hymyili nousten ylös ja alkaen tutkia vaatekaappiani. Nyökkäsin kääntyen ympäri ja kävelin keittiöön joka oli valaistu ulkonta tulevalla auringon valolla. Siellä oli mahtava sää. Aurinko paistoi, oli 25 astetta lämmintä ja paljon lapsia oli leikkimässä tien toisella puolella olevassa leikkipuistossa. Pian ulko-ovi kävikin ja tutut kasvot tupsahtivat eteeni.

"Ai hei! Olinkin juuri tulos keittää kahvia, mutta sä ehditkin ensin." Nicholas naurahti ottaen kupin kaapista.

"Se ei oo vielä valmista. Oo kerrankin kärsivällinen." Sanoin asettaen käteni lantiolleni ja käännyin katsomaan miestä joka etsi maitoa jääkaapista.

"Mitä sä tarkoitat? Mä oon aina kärsivällinen." Hän virnisti pienesti ja sulki jääkaapin oven.

"Oot 20 vuotias, mut silti käyttäydyt kuin lapsi." Naurahdin katsoen poikaa silmiin. Hän oli minua varmaan joku kaksi päätä pidempi joten jouduin katsomaan aika paljon ylöspäin.

"En nyt sentään. Oon aikuinen mies, ja niin mä käyttäydynkin." Hän sanoi nostaen leukaansa ylöspäin ja ottaen valmista kahvia kuppiinsa. Huokaisin hymyillen ja otin oman kuppini kaapin alimmaiselta hyllyltä.

"Millo lähet?" Nicholas kysyi hörpäten kuumasta kahvistaan ja irvisti heti perään.

"Poltitko jo kieles?" Naurahdin katsoen miestä huvittuneena. Hän vain nyökkäsi katsoen minua nolostuneena kulmiensa alta.

"Mutta niin. Lähen heti illalla." Sanoin haikeana. Matkani kestäisi pitkään, se oli varmaa. Minulle myös tulisi ikävä perhettäni, tottakai.