Tyttö joka halusi olla rakastettu

Kolmas luku

Olin nyt ollut kaksi yötä Lontoossa ja tänään matka kävisi toiseen maahan. Olen nyt lentokoneessa menossa kohti Amerikkaa ja olen todella innoissani. Olisin ensin Kaliforniassa, sitten Malibussa, sitten Miamissa ja lopuksi Los Angelesissa. En olekaan enää niin varma siitä Kiinasta, tai jaksaisinko edes mennä muihin paikkoihin vai palaisinko vain kotiini, Suomeen. Voisin toki käydä vielä Australiassa ja jossain safarilla sillä olen aina halunnut nähdä leijonia. Mutta mietin sitä sitten myöhemmin.

"Kiinnittäkää turvavyönne, lentokone laskeutuu pian." Kuului kuulutus kaiuttimista. Kiinnitin turvavyöni ja otin mukavan asennon tuolissani. Pian olimme laskeutuneet ja ihmiset alkoivat nousta lentokoneesta. Itse istuin hetken paikallani odottaen suuren joukon kävelevän pois edestäni. Lentokentälle päästessäni, etsin laukkuni ja lähdin ulos etsimään taksia, jotta pääsisin seuraavaan hotelliin, johon olin varannut huoneen etukäteen. Siellä olisin kolme päivää, jonka jälkeen siirryn Malibuun. Huidoin taksin luokseni ja kerroin hotellin johon menen ja maksoin matkani. Hotellilla sanoin nimeni ja he antoivat avaimen huoneeseeni. Laskun maksaisin lähtiessäni.

"Taas eri paikka." Hymyilin itsekseni kun katsoin hotellihuoneeni ikkunasta alas. Paljon autoja ajoi tiellä ja todella moni oli juoksemassa heidän juoksupöksyissään. Yhtäkkiä puhelimeni alkoi soimaan makuuhuoneessa ja kävelin äänen perään. Poimin laitteen sängyltä ja vastasin katsomatta soittajaa.

"Miten sinulla sujuu?" Kuului Helenin tuttu ääni puhelimen toisesta päästä.

"Meillä on jo ikävä." Kuului toinen tuttu ääni joka kuului Nicholasille. Heillä oli puhelin ilmeisesti siis kaiuttimella.

"Mulla menee loistavasti! Ja mullakin on ikävä teitä. Mut matka ei tuu olemaan pitkä, jätän varmaan Kiinan ja muut pois." Sanoin lohduttavasti ja yritin olla iloinen vaikka minulla oli perhettäni suunnaton ikävä.

"Tule pian kotiin. Mutta aivan, missä sinä nyt siis olet?" Helen kysyi uteliaana.

"Oon nyt Kaliforniassa. Meen tästä Malibuun ja siitä sitten Miamiin ja Los Angelesiin." Sanoin tutkien pöydältä löytämääni karttaa.

"Sehän kuulostaa hyvältä. Oletko tehnyt tuttavuutta kenenkään kanssa?" Helen kysyi Nicholasin naurahtaessa.

"Tai ketään joka voisi olla muuta kuin kaveri." Nicholas sanoi ja kuulin hänen äänestään, että hän hymyili ilkikurisesti.

"En ole. Ellei yhtä poikaa lasketa. Tai mies, mikä ikinä onkaan. Se anto numeronsa. En oo vielä soittanut, enkä tiiä pitäskö." Sanoin naurahtaen ja haroen hiuksiani.

"Soita ihmeellä! Mikä hänen nimensä on?" Helen innostui.

"Ömh..." Mutisin miettien poikaa jonka tapasin.

"Kai sinä nyt hänen nimensä tiedät?" Nicholas kysyi hämmästyneenä.

"Kyllä hän sen sanoi! Se oli joku H kirjaimella alkava... HUNTER! Se se oli." Sanoin iloisena kun muistin edes jonkun nimen. Olen todella huono nimien kanssa.

"Hunter. Mielenkiintoinen nimi. No, saitko hänestä muuta irti?" Nicholas kysyi.

"En. Joku soitti sille ja sen piti lähteä." Huokaisin miettien mihin hänellä mahtoi olla niin kiire.

"No höh. Ehkä te vielä tapaatte. Tai soittelette. Tai viestittelette, ken tietää." Helen sanoi.

"Ehkä." Huokaisin miettien, oliko poika edes puoleensa vetävä. Ei siinä, olihan hän hyvännäköinen, en vain tiennyt oliko hän minun tyyppiäni.

"No mutta, miten teillä on menny?" Kysyin vaihtaen puheenaiheen minusta pois.

"Hyvinhän meillä! Ben tuli eilen kotiin työ matkaltaan. Hänellä on sinullekin tuliaisia." Helen sanoi innokkaana. Ben oli hänen aviomiehensä. Tutustuin mieheen samana päivänä kun Helen löysi minut 14 vuotta sitten. Ben oli mukava. Hän aina auttoi kaikkia kaikessa, tai no aina kun pystyi. Hän aina huolehti kaikista ja hänellä oli loistava huumorintaju. Hän oli ollut nyt kaksi viikkoa työ matkalla ja oli siis nyt palannut kotiin.