Tyttö joka halusi olla rakastettu

Viides luku

Heräsin auringon säteisiin jotka paistoivat silmiini ikkunasta.

"Kira!! Herää!" Kuului Colen aamuinen ääni kun hän paukutti huoneeni ovea.

"Mmhhm vielä viis minuuttia..." Mumisin itsekseni, mutta ilmeisesti oven takana oleva poika kuuli sen.

"Ei! Kello on jo seitsemän! Meidän lento lähtee 11." Cole muistutti jolloin hilasin itseni ylös sängystä ja raahauduin ovelle avaten sen ja päästäen tuon tumma tukkaisen pojan sisään.

"Ootko jo muka valmis?" Kysyin katsoen täysin pukeutunutta miestä.

"Heräsin tunti sitten. Joten olen." Cole sanoi väsyneenä ja löntysti huoneessani olevaan keittiöön. Haukottelin ja venytin jokaisen raajan jonka omistin ja kävelin pojan perään.

"Mmh kuinka kaua mulla on aikaa?" Kysyin unisena.

"Tunti. Sitte pitää olla menossa." Cole sanoi juoden kahvia pöydän ääressä.

"Aijaa." Tuhahdin hiljaa ja lähdin kävelemään kohti kylpyhuonetta. Lukitsin oven ja nojasin lavuaarin katsoen väsyneitä kasvojani peilistä. Minun pitäisi todellakin korjata unirytmiäni... Nappasin hammasharjani lavuaarin reunalta ja kastelin sen laittaen siihen hammastahnaa. Pesin hampaat jonka jälkeen pesin kasvoni viileällä vedellä jotta virkistyisin vähän enemmän. Otin meikkilaukustani kulmakynän ja aloin hahmotella kulmiani hieman. Sen jälkeen laitoin vain ripsiväriä, sillä en tänään jaksa laittaa mitään meikkivoiteita tai sellaisia.

"Mun pitäis päästä käymään siellä." Cole sanoi oven toiselta puolelta, koputtaen siihen. Avasin oven ja suuntasin tieni keittiöön. En ole aamuihmisiä, en koskaan ole ollut enkä koskaan tule olemaan. Otin keittiön kaapista mukin ja kaadoin siihen Colen keittämää kahvia ja kaadoin sen sekaan maitoa. Sokeria en kahviini laita. Istuin pöydän ääreen ja aloin selailla päivän lehteä, jonka Cole oli tuonut mukanaan.

"Hohhoh... Pitäis ehkä lähtee jonkinlaiselle kävelylle jotta virkoisi. Väsyttää aivan jumalattomasti." Cole haukotteli ja venytteli käsiään.

"Älä muuta sano." Totesin ottaen puhelimeni esiin ja katsoen ilmoituksia. Nicholasilta kolme viestiä ja muutama instagram ilmoitus. Huokaisten aukaisin minun ja veljeni keskustelun.

Nick: Miten sulla menee?

Nick: Oothan kunnossa?

Nick: Haloo? Ootko kuollut tai jotain??

Minä: Heräsin vasta. Ole hiljaa kiitos.

Nick: Luojan kiitos oot kunnossa! Helenkin alkoi jo huolestua.

Minä: Älkää jaksako nyt huolehtia liikaa. Ilmoittelen jos jotain sattuu. Ja seuraa instagramiani, sieltä huomaat et oon vielä elossa.

Nick: Totta! Selvä. No pidä hauskaa! :)

Minä: Tottakai

Suljin keskustelun ja laitoin puhelimeni pois, siirtäen sitten katseeni vastapäätä istuvaan Coleen.

"Noh?" Kysyin sillä hän vain tuijotti.

"Ei mitään." Cole virnisti taas. Luoja että vihaan tuota virnistystä.

"Kira, tiiän mitä ajattelet. Sen huomaa jo ilmeestäs." Cole nauroi katsoen minua silmiin.

"Täh? En mä mitää ajattele..." Mutisin siirtäen katseeni pois etten hymyilisi.

"Taas tuo poika tekee tuon virneen. Oh god mä rakastan kun hän virnistää noin." Cole yritti imitoida ääntäni saaden minut nauramaan.

"Lopeta! Itseasiassa ei, päinvastoin. Mä vihaan tota virnistystä." Sanoin ristien käteni rintakehälleni.