please, dont hurt me

6.

Jumala huitaisi kärpäslätkäänsä

Olimme Mion kanssa kävelemässä kohti taloani.

Kun olimme kääntymässä tielle, millä taloni sijaitsee, niin tajusin, että enhän minä voi häntä sinne viedä!

Vanhempani kenties ampuisivat hänet ikkunasta! Joten käskin Mioa jäämään vähän kauemmaksi.

Kun saavuimme kotini viereiselle kadulle näytin Miolle, että jää tähän ja lähdin löntystämään pihaa pitkin.

Kun pääsin ovelle kuulin aivan järjetöntä huutoa sisältä. Samantien sydämeni nousi kurkkuun.

Hermostuneesti käänsin oven kahvan ja avasin oven, silloin huuto loppui.

Astuin hiljaa sisälle. En ottanut edes kenkiäni pois jalastani, nimittäin jos pitäisi lähteä juoksemaan ja lujaa.

Astelin pelokkain askelin sisälle ja kävin ensin keittiön läpi, siellä ei ollut ketään. Pian kumminkin eteeni valkeni olo-huone, jota en olisi ikinä halunnut nähdä.

Siskoni makaa olo-huoneen lattialla.

"Rosa??!.." Huudan ja juoksen hänen luokseen.

Käännän hänen kasvonsa katsomaan minua ja näky saa minut haukkomaan henkeäni.

"Rosa....mitä ne teki sulle!!?" Huutokuiskasin, sillä en tiennyt missä kumpikaan niistä kusipäistä on joita myös perheissä vanhemmiksi kutsutaan.

"Su..su..sun pi..tää...mennä" Rosa sanoo yskien.

Hänen kauniit kasvonsa olivat täysin veren peitossa. Verta pulppusi ainakin hänen nenästään ja kaulastaan.

"Mi...mitä? Rosa sä et oo tosissas mä en voi jättää sua tänne noi tappaa sut!" Kuiskaan taas ja muutama kyynel valuu poskelleni.

"Mä ainakin kuolisin onnellisena, sillä tietäisin että sulla on kaikki hyvin ja jos jäät tänne mä en pysty kuoleen se tunne mun sisällä et sulla ei oo kaikki hyvin pliis älä anna mun kuolla niin!!" Rosa sanoo kyynelten valuessa hänen verisille kasvoilleen. Joskus mietin kumpi meistä on isosisko sillä hän on aina huolehtinut minusta vaikka se olisi ollut minun tehtävä huolehtia hänestä.

"Rosa älä puhu tollasia!"

"Sä et saa kuolla sulla on vielä niin paljon edessä sä oot upea ja tuut saavuttaa niin paljon elämässäs!Joten nyt noustaan" sanoin ja yritin nostaa häntä mutta Rosa heti inahtaa
kivusta.

"Luna nyt kuuntelet" Rosa sanoo ja ottaa viimeisillä voimillaan kasvoistani kiinni.

"Ne tulee kohta takasin ja sun pitää lähtee ennen sitä. Mä oon elämäni tähän asti elänyt kokonaan onnellisena. Sun onnellisuus on vasta edessä!! Joten nyt menet!" Hän sanoo ja tönäisee minut ovelle päin.

"Mene!!!"

"Heiv tytsyt mmitäs tväällä messotaa" kuulen yhden kusipään äänen portaiden suunnasta ja pian hänen takaa ilmestyy toinen kusipää.

En ole ikinä nähnyt heitä näin kännissä.

"Luna tervvetuvoa juhliin!!" Kusipää numero yksi toiselta nimeltä Isäni huutaa.

"Vittu te ootte sairaita me lähdetään nyt!" Sanon ja nappaan Rosaa lantion ympäriltä kiinni ja olen lähtemässä kantamaan häntä pois, mutta silloin isäni astuu jalallaan Rosan jalan päälle, jonka seurauksena siskoni tömähtää takaisin maahan.

"DTe ette oov kuuvve menos mihvinkään!"

"Sepä nähään saatanan sairas naistenhakkaaja!" Huudan ja ekaa kertaa koko elämässäni saan sisältäni kasattua sellaisen voiman, että saan lyötyä tuota kusipäätä suoraan päin lärviä.

Lyönti lätsähtää juuri sopivasti nenää, joka tarkoittaa meille muutamaa minuuttia lisä aikaa.

"Vvitun Ämmvä!" Isäni huutaa ja ottaa eteisen lipaston päältä linkkuveitsen.

Katson äitiäni suoraan sanottuna kauhuissani.
Hän ei tee mitään??! Millainen äiti ei tee mitään!!?

Vihani kasvaa koko ajan enemmän ja sitä voi kutsua nyt jo raivoksi.

Katson äitiäni suoraan silmiin ja avaan portit hänen sisimpään ja sanon asian jota jokainen äiti pelkää:

"Sä.... oot helvetin paska äiti! Tai no et ees enää äiti sillä sä et merkitse meille enään mitään!"

Tuijotan äitiäni raivon vallatessa itseni.

Wait

What

Näinkö mä just oikein?

Valuuko mun äidin poskella juuri kyynel?

Katson tarkemmin. Myös ekaa kertaa ikinä äitini itkee. Mutta minulta hän ei saa mitään sääliä. Viha ei ole vieläkään sammunut minussa.

"Nyt ei oo ämmä oikee aika itkee" sanon välinpitämättömästi.

"Svä etd muute puhvu sun äidistä noiv!!" Isäni huutaa ja lähtee nopeasti lähestymään minua puukon kanssa.

"Mene!!" Siskoni joka on katsonut koko episodia sivusta huutaa viimeisillä voimillaan.

Käyn kamppailua mieleni kanssa sekunnin ajan. Mä en voi lähtee mä mä ja silloin katson siskoani joka kyynelten tulvimilla silmillään viestii pliis.

Ja silloin teen elämäni idiooteimman päätöksen eli käännyn ympäri ja lähden täysiä juoksemaan talosta ulos.

Otan nopeasti pyörän ja poljen niin kovaa kun jaloistani pystyn. Kyyneleet valuvat alas tulvina.

Olin saanut meidän kotitien poljettua ja pysähdyin reunalla olevaan metsään.

Lyyhistyin polvilleni ja otin puhelimeni nopeasti taskustani. Kun tiesin, että kukaan ei ollut lähtenyt seuraamaan minua, näppäilin nopeasti hätänumeron.

"112 miten voin auttaa?"

"Mä...mä... mun sisko on loukkaantunu.."

"Tyttö mitä on tapahtunut?"

"mu..mun...vanhemmat päätti vihdoin...yrittää tappaa jomman kumman meistä...mä lähin karkuun mut...mun sisko jäi ja siellä on puukko" sanon itkien vielä enemmän.

"kerrotko sijaintisi?"

"***tie 34"

"Ambulanssi on tulossa. Pysy siinä missä olet."

"Ei..ei mun...pitää mennä!!.. menkää sinne nopeasti!"

"Ei tyttö älä sulje puhelin.."

Silloin nousin raskaasti ja vaikeesti ylös. Nousin pyörän päälle ja lähdin taas ajamaan en tiedä minne, ei löydy paikkaa johon voisin mennä.

Petin kaikki.