please, dont hurt me

27.

pelko.

Tänään olisi se päivä.

Muutamme New Yorkiin!

Olen pakannut jo tavarani ja tehdyt viimeiset siistimiset talolle. Sovin Alexin kanssa että näemmä vasta lentokentällä, hänen pitkien työ päivien vuoksi.

Sain myös sovittu kouluni kanssa, että saan suoritettua kuukauden aikana tehdyt työt itsenäisinä ja sitten kun palaan kouluun menen tekemään kaikki kokeet rästistä.

Kello on tulossa kymmenen, mutta olen kuin kaikki hullut vanhemmat ja olen jo nyt lähdössä taksilla kentälle, vaikka lentomme lähtee vasta puolilta öin.

On hullua ajatella, että noin 8 tunnin päästä kosketan jo jalallani tuolla lätäkön toisella puolella olevaa mannerta, josta olen unelmoinut niin kauan kuin muistan.

(Alex)

Työtä.

Työtä

Ja lisää työtä

Eikö tämä elämä sisällytä mitään muuta kun töitä.

Olen yrittänyt tehdä koko päivän täysillä hommia töissä, sillä joudun päivän päätteeksi sanomaan itseni irti.

New york

Se on kaunis paikka. Äitini oli lentoemäntä ja aina pieneni kertoi tästä taianomaisesta paikasta, joka ei nuku ei nuku koskaan ja jonka valot hohtavat niin kirkkaasti, että ne voidaan spotata avaruudesta asti.

Nyt olen kokemassa tämän ihmisen kanssa, jota rakastan.

Joka on kaikkeni.

Luna.

Hän on aina ollut täällä minua varten. Hän auttaa, tukee ja lohduttaa aina kun sitä eniten tarvitsen. Hän teki rikkinäisestä sielustani kokonaisen pelkästään omalla läsnäolollaan.  En ikinä pystyisi korvaamaan sitä kaikkea mitä hän on eteeni tehdyt ja mitä hän on vaarantanut ollakseen kanssani.

Päiväni alkaa olemaan pulkassa, ja olen marssimassa pomoni ovelle. Yritän pohtia matkalla miten kerron irtisanoutumisestani (onpa vaikea sana ei hemmetti xd) hänelle ilman että hän heittää minut tankkiin, joka ensin täytetään vedellä, sitten sähköistetään ja vielä heitetään sinne tusina haita. Tämä varmasti kertoo millainen mies hän on.

Koputan rauhallisesti oveen ja kun kuulen pomoni karjaisevan minut sisään. Painan tyynen rauhallisesti oven kahvan alas ja avaan oven.

"Hei pomo oon..." ehdin aloittaa kunnes käsiini viskataan kasa arkkitehdin piirustuksia.

"Ei ei ei täältä irtisanouduta. Nyt meet takaisin jatkaan töitä!"

"Mutta pomo.."

"Nyt!" Tuo karjaisee samalla kun minä lasken katseeni maahan ja kävelen takaisin pöydälleni.
Käännyn katsomaan kelloa joka näyttää vähän vaille kahdeksaa. Lentomme lähtisi tasan 12 joten minulla olisi vielä hyvin aikaa ehtiä siihen.

(Luna)

Lentomme lähtöön on enään noin puoli tuntia eikä Alexista kuulu tai näy mitään. En ole pitkään aikaan ollut näin huolissani kestään.

Hänelle on voinut sattua jotain?

Olen yrittänyt soittaa hänen puhelimeen niin vitun monta kertaa mutta ei mitään. Tämä asia käy hermoilleni.

Great vitun great sanon minä.

Hieron päätäni, johon on syttynyt jumputtava stressi päänsärky.

(Alex)

Vittu
Tämä tuntuu ihan kuin pakkotyöltä. Tuntuu kuin olisin tuon kusipään orja jonka hän laittaa tekemään kaiken fyysisen ja likaisen työn. Tekis mieli heittää tuokin mies sementtipuimuriin.

Olen katsonut viimeisen tunnin ajan kelloa. Se tuntuu etenevän niin hitaasti mutta samalla se koko ajan etenee vieden aikaa minulta ehtiä lentokentälle ajoissa.

"Okei voitte lähteä hyvää työtä kiitos päivästä" Kuulen tuon itse hyväisen sian karjaisevan ovelta ennen kuin tuo itse kävelee siitä ulos. Minä nappaan äkkiä kaikki tavarani ja suuntaan suoraan autolle. Lennon lähtemiseen olisi enään 20min aikaa.

(Luna)

Lento lähtisi enään 10min päästä ja kaikki lastaustoimet ovat alkaneet jo kauan sitten ja olen enään viimeinen joka seisoo boarding ihmisen vieressä. Kaikki henkilö kunta katsoo, että mitä oikein odotan, mutta helppohan se on sanoilla kertoa että poikaystävääni, mutta se mitä sisälläni tällä hetkellä tunnen ei ole lähelläkään sitä.

Kuohun vihasta. Tuntuu siltä kuin koko universumi olisi taas minua vastassa ja rakentaisi muuria kaiken hyvän ja minun elämäni välille. Aina lapsesta asti olen tottunut tähän.

Vanhempani.

He ovat joskus olleet hyviä ihmisiä, muistan sen, mutta heille kävi samanlailla kuin minulle ja Alexille on käymässä.

Paska työ, ei koulutusta, rahat menee kaikki, säästöt nolla plää plää.

Vaikka kuinka uskon että tuo onkin vanhempieni käytöksen muuttumisen yksi syy en silti voi uskoa miten he päättivät, että alkoholi olisi vastaus.

Aina ihan pienenä lapsena kävimme vanhempieni kanssa aina kaikkialla, vesipuistoissa, laivalla ja pari kertaa jopa ulkomailla. Kunnes tämä kyseinen tappava litku tuli kuvioihin ja syövytti molempien vanhempieni aivot.

Kun täytin neljä oli jo asiat ihan toista luokkaa, joka oli että kaikki jo suunnitellut ja haipatut matkat peruttiin, sillä kaikki lisä raha tarvittiin. Ja minulle ja siskolleni vain kerrottiin että:"ensi vuonna mennään" . Okei joo ymmärrän nyt, että meidän rahatilanteemme oli tuohon aikaan käsittämättömän huono, mutta se miten asioiden tottuutta kierreltiin se on se mikä minua eniten suututtaa.

Sitten tuli tämä koko kiusaamis homma.

Jolloin en itsepystynyt itse vastaamaan mistään omista päätöksistäni.

En vain pystynyt olin liian heikko.

"Lento *** New Yorkiin lähtee viiden minuutin kuluttua"

Olin liian heikko ymmärtämään mikä oli itselleni parhaaksi. Hitto, en edes tiennyt mikä oli itselleni parhaaksi, mutta tästä asiasta olen varma.
Ja siinä hetkessä päätin kerrankin ajatella vain itseäni. Olen pelannut muitten armoilla liian kauan. En enään edes tiedä milloin viimeksi olisin itse elänyt tai tehnyt elämässäni jotain omia päätöksiä. Kaiken tämän itse puheen kannustamana..

astuin koneeseen.