please, dont hurt me

14.

One thing never changes

Kävelemme Alexin kanssa taas kerran helvetin porteista sisään ja tuntui siltä, että en ole ollut siellä ikuisuuteen.

Kun ovi sulkeutui koko käytävän ilma tuntui seisahtavan. Nostin hermostuneen katseeni vansseistani. Koko käytävä oli keskeyttänyt hommansa ja katsoi nyt meitä.

Alex lähti kävelemään käytävää pitkin ihan normaalisti.

Katsoin tarkasti hänen peräänsä kun tuo käveli käytävällä ja huomasin, että katseet eivät liikkuneet hänen perässään vaan tapittivat vielä minussa.

Keräsin itseni ja lähdin nopein askelin kävelemään Alexin perässä. Olin niin keskittynyt katsomaan sivuilla olevien ihmisten ilmeitä etten huomannut, että Alex oli pysähtynyt eteeni ja tömähdin suoraan hänen selkäänsä.

Tuo kääntyi hitaasti ympäri ja katsoi minua hymyillen.

"Iha vitun sama" tuo yhtäkkiä tokaisee ja painaa huulensa omilleni.

En vastannut suudelmaan, sillä minua jännitti mitä muut ihmiset ajattelivat?

Avaan silmäni ja katson sivuilleni ja näen jopa muutaman henkilön hymyilevän.

Mutta tämän hetken kumminkin keskeyttää pirahtava kello. Josta olen kyllä kiitollinen.

Mutta yhdelle asialle en ole ja se on fysiikan tunti.

Tuntui siltä kuin minut oltaisiin viety eri maahan opiskelemaan, sillä en ymmärtänyt sanaakaan mitä opettaja puhui.

Ainoa asia mitä opin koko tunnilta oli että on olemassa jonkilaisia elektroneja joiden nopeutta pitäis laskea mutta en tiä mitä ne kyllä on.

Onnekseni iäisyydeltä tuntuneen ajan jälkeen tunti loppui ja lähdin luokasta melkein juosten pois, sillä en kestäisi opettajan selitystä enään hetkeäkään.

Harhailin käytävillä etsien vapaata penkkiä.

Minulla olisi nyt yksi hypäri, jonka vietin aina silti koululla, koska joko minulla ei ollut rahaa enkä voinut mennä kauppaan tai sitten pelkästään koko idea kaupassa käynnistä ei ollut oikein mieluisa.

Koulussamme oli valtavasti penkkejä mut juuri sen takia käytävät olivat tyhjillään, sillä kaikki istuivat juuri niillä penkeillä.

Käännyn nurkan takaa ja tutun näköinen henkilö pilkahtaa esiin.

Alex

Hän istuu lattialla selkä minuun päin kitara sylissään keskittyen Frediin joka selittää jotain.

Mietin miksi he istuvat täällä. Istun yleensä aina täällä siksi koska tänne ei ikinä tule kukaan.

He näyttivät siltä, että heillä oli hauskaa enkä halunnut keskeyttää mitään joten käännyin ympäri. ooen aikomassa lähteä kävelemään pois ja jatkamaan etsimistä, mutta huuto pysäyttää minut.

"LUNA?!!" Käännyn hämmenyksestä ympäri. Katson poikia he katsovat minua ja pian tajuan, että ääni oli tytön.

Käännän katseeni ja siellä oli ihminen jota tällä hetkellä eniten tarvitsin. Henkilö, joka ei koskaan tuominnut minua.
Henkilö, joka saa minut nauramaan huonoimpina päivinäkin.
Henkilö, johon pystyn luottamaan koko sydämmelläni.
Henkilö,jota ilman elämäni olisi vieläkin kurjempaa.

"MARIA?!"

Lähden harppomaan käytävää pitkin ja tuo tekee samoin. Pian törmäämme keskellä ja jotenkin onnistumme pitämään tasapainomme pysyen pystyssä.

"Mitä sä teet täällä?! Millasta oli olla vaihdossa? Mites Amerikka? Oliko paljon kuumia poikia"

Maria naurahtaaa kysymyksilleni "no sitä normaalia, no onkos täällä ollut kuumia poikia" tuo kysyy virneellä.

"Tuu mää näytän sulle" sanon ja en voi muuta kun hymyillä suunnitelmalleni.

Raahaan Marian suoraan sohvan luo, jossa pojat istuvat. Nuo keskeyttävät tekemisensä ja kääntyvät katsomaan.

Ja sanaa sanomatta kiskaisen Alex hihastaan ylös ja läimäytän huuleni hänen omillensa.

Pidän suudelman vain lyhyenä ja käännyn sit katsomaan takaisin Mariaa kohden ja Alex halaa minua hartoistani "kerro mielipiteesi"

Marian leuka on tippunut lattiaan asti ja tuo yrittää sönköttää jotain sanoja ulos suustaan.

"Sii..sss...te.eee...kaaks...ss?"

Katson Alexia ja vastaan "ei vielä virallisesti mutta kyllä"

Marian hämmennys ei näytä laantuvan joten otan tuota hartioista kiinni "mitä jos me mennää kahville ja pidetään semmoinen girlie catch up" sanon ja lähden taluttamaan tuota pois ja vielä ennen kuin lähdemme kuiskaan Alexille "kuittaa mun poissaolot" ja näen tuon nyökkäävän hymyillyn.