Promise/Sope

osa yksi

Yoongin nk
"Se käytti mua koko ajan vain leluna. Oli sille vaan harmiton lelu" karjuin itku kurkussa. Sillä hetkellä tiensin etten voisi enää luottaa kehenkään. "Miksi kukaan edes rakastaisi minua" karjaisin.

Olin nähnyt sen saman painajaisen liian usein. En halunnut enää muistaa sitä hetkeä. Muistot, jotka halusin poistaa elämästäni aivan kokonaan.

"Rääpäle, valvoitko taas koko yön?" Rocky karjaisi. "Ei siinä sun sohvalla pysty nukkua" mumisin tuolle vastaukseksi. "Etsi sit joku muu paikka. Sä oot valvonu jo liian monta yötä. Sun pitää oikeasti nukkua" tuo jatkoi karjumista tapaansa. "Mistä mä jonkun paikan muka löytäisin? Mun kämppäkin kunnostuu vasta kahden viikon päästä" mumisin. "Voinko kysyä miksi et voi nukkua?" Rocky kysyi etsien kenkiään. "Voit kysyä, mutta vastausta et saa" heitin nahkarotsin päälleni. 

Olin lymyillyt nyt muutaman päivän työkaverini Rockin luona, koska asuntoni oli remontissa. En luottanut häneen pätkän vertaa. Haasteena oli kuitenkin se etten voinut nukahtaa, sillä en halunnut hänen tietävän painajaisistani. Tuon miehen edässän itkeminen ei olisi ollut tapaistani. Tiesin, että huusin aina aivan toivottomasti kun olin painajaisteni vallassa. Enhän minä edes omistanut ystäviä joiden luokse olisin voinut mennä, sillä en ollut luottanut kehenkään sitten seitsemään vuoteen.

"Nähää töissä" mies huikkasi ja kaahasi pihasta. Avasin aitoni oven ja suuntasin kaupan kautta urheiluliikkeeseen, jossa olin toissä. Kauppa kävi hyvin, melkein liiankin hyvin, mutta työntekijät alkoivat olemaan vähissä. Olimme etsineet uusia työntekijöitä nyt muutamia viikkoja tuloksetta.

Minua ei siihen homman edes laitettu, sillä eihän minulla olisi ollut motiivia. No mihin sitä motiivia minulla edes oli, tuskin mihinkään. Ainoastaan juuri ja juuri pianon ja urkujen soittoon. Pidin tunnelmasta, joka vallitsi hautajaisissa ja kirkossa.

"Olisko tähän kokoa neljäkymmentä" nuori punahiuksinen mies osoitti kenkää, joka oli vierässään olevan naisen kädessä. "Uskoisin, että on varastossa. Voin mennä katsomaan" sanoin johon sain nyökkäyksen vastaukseksi.

Varasto oli aina ollut suurin sekasorto ikinä. Sieltä oli haastava löytää yhtikäs mitään. Löysin kuitenkin oikean koon nopeasti ja otin sen mukaani.

Kuulin kaksikon keskustelevan työpaikan etsimisestä. "Tässä on oikea koko" ojensin kenkälaatikon. "Mistä muka löydän työpaikan?" nuori tuhahti antaen kumppanilleen laatikon.

"Etsittekö töitä?" avasin jostakin ihmeen syystä suuni. "Joo" sain vastaukseksi. "Tänne kyllä tarvittaisiin töyntekiöitä..." jatkoin vaivalloisesti. "Oikeesti, onks mitenkään mahollista päästä työhaastatteluun?" nuoren silmät kirkastuivat, milloin pyysin Rockin paikalle. "Kävisikö jo huomenna työhaastattelu klo 12:30" Rocky ehdotti ja siihen päädyttiin.

_

Pojan nimeksi selvisi Hoseok. Hän oli aloittanut työt heti haastattelun jälkeen. Olin juuri hänen kanssaan kaksin töissä. Rocky oli missä lie varmaan baarissa flirttailemassa joidenkin liian nuorien mimmejen kanssa ja melkein kaikki muut taisivatkin lähteä Kiinaan ja Japaniin viemään tilauksia. Eli olisin koko loppu viikon alokkaan kanssa.

Kuulin viestiääneni ja kaivoin puhelimen taskustani. "Pidän bileet himassa. Eti joku hostelli tai nuku sillan alla. Et tuu pääsee tänne enää" luki viestissä.

Niimpä tietenkin. Sinne meni sekin pienen pieni luotto tai jokin kyseiseen mieheen. Olihan se odotettavaa, että sillä tatuoidulla miehellä menisi hermot minuun. No kuka minun seurassa viihtyisi. Tarvitsin oikeasti paikan jossa pystyisin nukkua.

Tuntui aivan siltä, kuin jokin mammutti olisi painanut silmiäni. Vaikka tiesin Hoseokin olevan siivoomassa varastoa, päästin itseni painajaisten valtoihin ja tiesin, että tein suuren virheen.