Promise/Sope

osa yhdeksäntoista

Yoongin nk
Heräsin piemeydessä. Silmäni oltiin sidottu ja olin jossakin kiinni. Yritin nousta, mutta tajusin ettei jalkani kantaneet minua enkä päässyt mihinkään. Päässäni pyöri ja käsiini ja jalkoihina oltiin sidottu kettingit. Elin painajaistani.

"Poika on herännyt" kuulin matalan äänen. "Muistatko mitään eilisestä?" kysymys kuului. Vaikken nähnyt miestä tunsin, että hänen naamansa oli suurella virneellä.

Pidin turpani ummessa. En halunnut vastata. En tiennyt yhtikäs mitään eilisestä. Minulla ei ollut ainuttakaan muistikuvaa. Olinko muka juonut pääni sekaisin ja lähtenyt jonkun matkaan. Ei, ei se voisi olla mahdollista. En koskaan humaltunut niin etten voinut hallita itseäni, tuskin edes humalluin koskaan. Omistin uskomattoman hyvän viinapään.

"Et selvästikkään muista" mies sanoi erittäin iljettävällä äänensävyllä. Mies lähestyi minua vaarallisen paljon. Halusin pois. Herättäkää minut tästä painajaisesta. Päästäkää minut pois. Tämä pila on mennyt liian pitkälle. Tunsin tuntemattoman hengityksen kasvoillani ja pian hänen huulensa kaulassani.

Ihan kuin olisin joskus ennen älänyt tämän hetken. Jossain sisäimmässäni tiesin mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Olinko joskus nähnyt tämä hetken unissani vai miksi minusta tuntui tältä. Nukutusaineen vaikutus heikenti hieman pääni toimintaa, joten ajatukseni tuskin kulkivat kunnolla.

Mies kiskoi päältäni viimeisetkin vaatekappaleet. Olin yhtä heikko kuin kymmenen vuotta sitten. En halunnut olla näin heikko. Kiitin onnea siitä, että silmieni tiellä oli side, etten nähnyt miestä eikä hän myöskään kostuneita silmiäni. Este silmieni edessä kuitenkin kastui kyynelistäni.

"Olit oikeassa, pojalla on traumat" kuulin miehen puhuvan jollekkin. "Herätä ne kunnolla esiin" jokin tuttu ääni sanoi. Sain liikutettua kättäni aavistuksen ja pystyin peittämään sillä suuni. Purin alahuultaltani etten päästänyt suustani ääntä. Pelko sisälläni vain kasvoi miehen äkillisten ja kovakouraisten liikkeiden ja lyöntejen ansiosta. Vihasin olla alistettuna pystymättä tehdä asialle mitään.

Sain vihdoin pääkoppani takaisin käyttöön. Älysin toisen miehen äänestä kuka hän oli. Ja miestä, joka päälläni oli en tuntenut lainkaan. Hän piti kahden sekunnin tauon jolloin sain otettua happea kehooni seuraavia lyöntejä varten.

"Kenjiro mikä järki tässä on?" kysyin seuraavan hapen oton lomassa. "Saisinko näkökykysi takaisin?" esitin seuraavan kysymyksen sillä ensimmäiseenkään en saanut vastausta. "Ouh sinä tajusit kuka olen. B.I ottaisitko tuon siteen hänen päältään" mies sanoi.

Eteeni esiintyi hämärä miltein pimeä huone. "Kysyn tämän uudelleen. Mikä järki tässä on? Miksi teet näin? Mitä olen tehnyt?" kysyin. "Ai sinä haluat tietää. Haluat todella todella tietää. Sinunhan pitäisi huutaa pelosta" Kenjiro sanoi. "Kyllä haluan tietää syyn tähän. Enkä minä sinua pelkää, en ole koskaan pelännyt" sanoin etsien miehen silmät joihin katsoin suoraan. Hänen silmissään ei ollut mitää, niissä ei ollut mitään luettavaa. Sivuille ei oltu kirjoitettu mitää. Ne eivät kertoneet mitään hänestä. Sivut olivat tyhjää täynnä.

"Etkö todella tiedä syytä" hän kysyi. "En" vastasin. "Veit hänet minulta. Kaikkeni" mies karjui, joka sai minut pelästymään, muttei kyllä kovin huomaavattavasti. Aloin miettimään kenestä Kenjiro puhui. Kenet olin vienyt häneltä. Onliko hän joskus välittänyt jostakusta. "Kenet?" en osannut miettiä kunnolla tällä hetkellä. "Tiedät. Tunnet hänet" mies jatkoi karjumista. "En oikeasti tiedä. Pääni ei toimi" sanoin.

"Seurustelette" Kenjiro karjui. "Mitä? En seurustele tällä hetkellä kenenkään kanssa" sanoin hämmentyneenä. Ja sehän oli totta en seurustellut, mutta olin kihloissa. Näin vihdoin jotain hänen silmissään, sydänsuruja ja vihaa. Tajusin vihdoin kenestä hän puhui mutten mitenkään ymmärrä miten hän päätteli että olisin suhteessa kihlattuni siskon kanssa. "En ole suhteessa Dawonin kanssa" sanoin.

Kenjiro käski toverinsa poistua ja hyökkäsi kimpuuni. Kehoni oli jo paskassa kunnossa kun sain useampia iskuja itseeni. "Veit hänet minulta" mies karjui lyöden minua. Tunsin kyynelten putoavan keholleni. Hän itki. Hän todella rakasti Dawonia. "Hoseok kertoi hänelle totuuden sinusta. Dawon sai vain tietää mitä teit minulle. Hakkasit ja löit minua niin kuin nytkin" sanoin ja otin iskut vastaan sillä en omistanut enää mitään voimia taistellakseni vastaan.

"Jos ette oli koskaa kertoneet hänelle. Hän olisi vielä minun. Omani. Ainiaan" mies itki. "Dawon valitsi itse haluaako olla kassasi vai ottaako uuden askeleen elämässä. En minä pakottanut häntä mihinkään. Se ei ole syyni" sanoi. Kenjiro oli sanomassa, jotain kun kuului sireenien äänet. Henkäisin helpotuksesta tietäen, että pääsisin pian pois täältä. Silmäni kuitenkin suurenivat kun näin esineen, jonka mies oli ottanut käsiinsä. "Pidätkin turpasi ummessa jos et halua päästä hengestäsi" Kenjiro osoitti minua aseella.

"Hyung..."