Promise/Sope

osa seitsemän

Hoseokin nk
Heitin urheilukanssini selkään ja lähdin töistä. Yoongi oli jäänyt tekemään jotakin paperi hommiaan. Seuraavaksi minulla oli luvassa juoksu bussipysäkille, kolmen tunnin treenit ja lyhyt juna matka vanhemmille. Etsin taskustani kuulokket ja juoksin pysäkille. Bussi tuli muutaman minuutin sisällä ja otti minut kyytiinsä.

Vaihdoin lenkkarit jalkaani ja aloin lämmittelemään odotellessa kolmikkoa. Pian kuulinkin jo Jiminin ja Jungkookien kikatuksen ja Taen matalan äänen pukuhuoneesta. "Moi, Hobi" Taehyung tervehti. "Moi" sanoin. "Mites sun selkä?" Jungkook kysyi pidellen Jiminiä kainalossaan. "Ei satu enää, mutta kamalalta näyttää" vastasin. "Alotetaanko?" Jimin hihkaisi ja pisti kaijuttimesta musiikkia.

Treenejen puoleassa välissä Jungkook onnistui saamaan itselleen havan jalkaansa, mistä sitä verta vuosi ja paljon. Taehyung meni hänen kanssa puhdistamaan haavaa ja Jimin jäi minun luokse.

"Mites Yoongin kanssa?" Jimin kysyi. "Ei mitää ihmeellistä" vastasin. "Sulla ei oo mitään tunteita sitä kohtaan? tuo uteli. "Oon kusessa siihen" totesin. "Jotenkin arvasin" Jimin sanoi. "Oonks mä niin selkee?" turhauduin. "Olet" tuo naurahti.

"Minkä ikänen se muuten on?" Jimin kysyi. "Täytti just kakskytkolme" kerroin. "Nelisen vuotta vanhempi siis. Onks sillä tunteita sua kohtaan?" tuo jatkoi kyselyään. "Empä tiiä. Oon eka ihminen johon se luottaa jotenkin nyt seittemään vuoteen" mietin. "Seitsemään" Jimin henkäisi. "Mmm" mumisin. "Sen menneisyys ei oo mitään kulta aikaa" siemaisin vettä pullostani. "Tiiäksä mitään sen menneisyydestä?" nuorempi kysyi. "En oikestaan, mutta siihen liittyy ainakin jotenkin Kenjiro" mumisin. "Dawonin Kenjiro?" Jimin hämmästyi ja nykkäsin.

"Eli onks niitte välit tosi huonot?" tuo hysyi. "On" vastasin lyhyesti. "En pysty eikeen kertoo mitään suurta kun oon luvannu etten puhu sen selän takana siitä. Oon ihan kuses jos se saa tietää et oon kertonu jo näinkin paljon" mumisin vaivanloisesti.

"Jatketaanko vai pidättekö vielä juttu tuokiotanne?" Taehyung tuli Jungkookien kanssa takaisin peilisaliin. "Juuh" nousin lattialta ja jatkoimme treenejämme.

_

"Nähään, ootte tärkeintä" hyvästelin kaverini. "Hobi soitellan vielä. Haluun jatkaa utelua ja saat luvan puhua vaikkei se siitä pitäskään" Jimin sanoi pienen virneen kera, tarttui Kookieta ja Taeta käsistä ja lähti heidän kanssaan. Haluaako Jimin oikesti saada minut vaikeuksiin. Olin luvannut Yoongille etten puhuisi hänestä muille. Minulla oli vielä hetki ennen junani tuloa joten lähdin nopeasti hakemaan hieman makeisia ja kahvia.

Ajantajuni kävi hieman hitaalla ja melkein myöhästyi junasta. Istuin hengästyneenä junan penkille. Asetin kuulokkeeni korvilleni ja join vähä välein juomaani.
Kello näytti noin kymmentä ja kävelin vanhempieni kodille. Vanhempani asuivat aivan juna-aseman vieressä, joten matka ei ollut mitenkään pitkä.

Äitini tuli avaamaan oven ja otti minut heti syleilyyn. "Selvitä riitasi ensin Dawonin kanssa ja tule sitten syömään" nainen suukotti otsaani. Unohdinkin, että siskoni piti myös tulla tänne. En olisi heti halunnut nähdä häntä. Dawon istui sohvalla tuiman katseen kera. Lysähdin sohvan toiselle puolelle.

"Mitä se saastanen jätkä teki sulle?" nainen kysyi. "Ei mitää" vastasin. "Aloiksä vihaamaan Yoongia vain sen takia, että se vähän huusi?" kysyin. "Vain, että vähän. Sen nyrkkien jäljet on siinä pöydässä!" Dawon huusi.

"Kenen nyrkit ovat missä pöydässä?" äiti mielikseni puuttui keskusteluumme. "Yhen Hobin mukamas frendin, joka huusi mulle ja Kenjirolle. Se on reilusti Hobia venhempi ja uskon, että se anto Hobille alkoholia ja pahaopiteli sitä" aivan ihana siskoni sanoi. Rakastin siskoani, mutta tällä hetkellä halusin nirhata hänet. "Hoseok nyt alat selittämään ja laitat sen maksamaan teoistaan" äiti huusi.

"Miksi te huudatte mulle mä en ole Yoongi enkä mä sille voi mitää, mitä niiden menneisydessä on tapahtunut" sanoin. "No kertoisitko jotakin siitä hemmetin menneisyydestä" Dawon sanoi. "En tiedä mitään" mumisin. "Ja paskat" Dawon naurahti. "En oikeasti tiedä. Se ei oo kertunut mulle. Yoongi ei luota muhun tarpeeksi. Se ei luota muhun. En tiedä tuleeko koskaan edes luottamaan minuun" huusin ja tunsin silmieni kostuvan.

"Jos sä Dawon haluut tietää sen syyn miksi en halunnut tulla kotiin niin mä näytän" sanoin ja riisuin paitani. "Mä suojelin sitä ja mua lyötiin lasipullolla. Yoongi oli sitä mieltä, että mut ois pitäny viedä sairaalaan, mutta mä en halunnut huolestuttaa sua ja päätin mennä sen luo. Siellä se teki mulle ruokaa, laitto mun selän kuntoon ja katottiin Netflixiä. Mitään ei siis tapahtunut, se ei antanu mulle alkoholia eikä se pahoipidelly mua. Se vain huolehti musta. Välitän siitä tosi paljon. En haluu kuulla enää mitään paskaa sitä kohden, mulle voit sanoo mitä haluut muttet Yoongille, se on jo tarpeeksi rikki" aloin itkeä.

"Hoseok anna anteeksi. Mun ei ois pitäny antaa mielikuvitukselle valtoja" nainen sanoi ja oli halaamassa minua. Työnnin hänet kauemmaksi, en halunnut hänen halaavan minua. Ainoa, joka olisi saanut halata minua sillä hetkellä oli Yoongi.

Tunsin puhelimeni tärisevän, pyyhin kyyneleeni ja vastasin. Kuulin itkua, Yoongi itki.