Promise/Sope

osa yksitoista

Yoongin nk
Heräsin piemeydessä. Silmäni oltiin sidottu ja olin jossakin kiinni. Yritin nousta, mutta tajusin ettei jalkani kantaneet minua enkä päässyt mihinkään. Kettingit oltiin sidottu käsiini ja jalkoihini. Elin painajaistani. "Poika on herännyt" kuulin matalan äänen. "Muistatko mitään eilisestä?" kysymys kuului. Vaikken nähnyt miestä tunsin, että hänen naamansa oli suurella virneellä.

Pidin turpani ummessa. En halunnut vastata. En tiennyt yhtikäs mitään eilisestä. Minulla ei ollut ainuttakaan muistikuvaa. Olinko muka juonut pääni sekaisin ja lähtenyt jonkun matkaan. Ei, ei se voisi olla mahdollista. En koskaan humaltunut niin etten voinut hallita itseäni, tuskin edes humalluin koskaan. Omistin uskomattoman hyvän viinapään.

"Et selvästikkään muista" mies sanoi erittäin iljettävällä äänen sävyllä. Mies lähestyi minua vaarallisen paljon. Halusin pois. Herättäkää minut tästä painajaisesta. Päästäkää minut pois. Tämä pila on mennyt liian pitkälle. Tunsin tuntemattoman hengityksen kasvoillani ja pian hänen huulensa kaulassani.

Mies kiskoi päältäni viimeisetkin vaatekappaleet. Olin yhtä heikko kuin kymmenen vuotta sitten. En halunnut olla näin heikko. Kiitin onnea siitä, että silmieni tiellä oli side, etten nähnyt miestä eikä hän myöskään kostuneita silmiäni. Este silmieni edessä kuitenkin kastui kyynelistäni.

"Olit oikeassa, pojalla on traumat" kuulin miehen puhuvan jollekkin. "Herätä ne kunnolla esiin" jokin tuttu ääni sanoi. Sain liikutettua kättäni aavistuksen ja pystyin peittämään sillä suuni. Purin alahuultaltani etten päästänyt suustani ääntä. Pelko sisälläni vain kasvoi miehen äkillisten ja kovakouraisten liikkeiden ja lyöntejen ansiosta. Vihasin olla alistettuna pystymättä tehdä asialle mitään.

Hoseokin nk
Ihailin kaunista auringonpaistetta. Suukotin vanhemman otsaa ja lähdin suihkuun. Lämpimän suihkun jälkeen Yoongin kaunis uni oli vaihtunut järkyttävään painajaiseen. Hänen kyyneleensä olivat kastaneet tyynyn. Vanhemman huudot täyttivät hiljaisen huoneen. Herätin hänet nopeasti ja vedin hänet halaukseen.

"Kaikki on hyvin" silitin tuon selkää. Yoongi näki pitkästä aikaa painajaista. Tiesin mistä se johtui, Shoun tapaaminen oli ollut liikaa hänelle. Olin suutelemassa vanhempaa, mutta hän keskeytti minut. "Hoseok ei. Mä en pysty nyt" Yoongi sanoi särkyneellä äänellä.

"Pystyksä lähtee mun vanhemmille vai mennääks sinne vasta joku muu päivä?" kysyin vanhemmalta. "Uskon, että pystyn" tuo itki. Puhelimeni soi.

"Moi" vastasin.

"En kai herättäny" kuulin äitini äänen.

"Et,et" sanoin.

"Tarvisin apua orpokodilla. Onko mitenkää mahdollista saada apua?" Hosook kysyi.

"Pitää kysyä Yoongilta. En tiedä jaksaako nousta sängystä" käännyin vanhemman puoleen.

"Onko Yoongi nyt niin laiskalla tuulella?" nainen naurahti lempeästi.

"Se ei oo ihan kunnossa tällä hetkellä" halasin poikaystävääni.

"Oi voi. Mikä hänellä on?" äiti kysyi huolissaan.

"Kuulen itkua, itkeekö Yoongi? Onko hän kunnossa? Mikä on?" Hosook oli todella huolissaan.

"Olen kunnossa, älä huoli. Tulemme jossain kohtaa sinne" Yoongi sanoi itkunsa keskeltä.

"Oletko oikeasti kunnossa, et kuulosta siltä? Mitä on tapahtunut?" nainen kysyi.

"Yoongi näki painajaista" vastasin äidilleni hiljaa.

"Hoseok pidä nyt hyvä huoli poikaystävästäsi. Jätän teidät kahden. Nähdään jos nähdään" äiti sanoi.

"Pidän, pidän. Moikka" puhelu loppui.

Vanhemman silmät olivat kuin vesiputous. "Kaikki on hyvin. Olen tässä. Se oli vain painajainen, se ei ollut totta" lohdutin. "Jos se muuttukin todeksi. Tiedät, että usein ne toteutuvat. Mä en halua sen tapahtuvan. En halua olla näin heikko" mies ikti kuin viimeistä päivää.

"Se ei tapahdu. Jos tapahtuisi me estetään se, mä varmistan, että mitään ei tapahdu sinulle. Sä et ole yksin. Oon sun tukena. Älä itke" olin alkamassa itsekkin itkeä. Silitin rauhottavasti Yoongin selkää. "Mitä tekisin ilman sua? Olisin avan hukassa ilman sua. Kiitos, että tulit mun elämään" tuo sanoi ja pyyhin peukalollani hänen kyyneleensä.

_

Yoongin nk
Hoseok parkkerasi auton suuren valkoisen rakennuksen luokse. En ollut ennen käynyt kyseisellä orpokodilla, en ollut käynyt millään orpokodilla. Olkona näkyi useita lapsia leikkimässä. Suljin auton oven ja astuin portista sisään. Joku lapsi oli huomannut tulomme ja tuli luokseni.

"Kuka sä oot?" pieni poika kysyi minulta samalla tutkien minua pästä varpaisiin pienillä silmillään. "Olen Yoongi. Mikäs sinun nimesi on?" kumarruin pojan tasolle. "Oon Daniel. Mitä teet täällä?" poika jatkoi kyselyä.
"Tulin poikaystäväni kanssa avuksi tänne" vastasin. "Oot mies miten sulla voi olla poikaystävä?" tuo katsoi minua järkyttyneesti. "Hyvin minulla voi olla poikaystävä. Hoseok on mahtava poikaystävä. Sinäkin voisit seurustella pojan kassa jos haluaisit" hymyilin Danielille

"Hoseok" tuo lähti huutaen Hoseokin luo, joka oli vihdoin löytänyt tiensä pois autosta. "Mitä nyt?" punatukkainen nosti pojan selkäänsä ja tuli luokseni. "Toi sano, että oot sen poikaystävä" Daniel osoitti minua pienellä sormellaan. "Yoongi puhuu totta, seurustelemme. No me menemme nyt, meneppä pihalle jatkamaan leikkejäsi" Hoseok laski pojan alas, tarttui kädestäni ja menimme sisälle.

"Yoongi onko jo parempi olo?" poikaystäväni äiti tuli kysymään. "Jotenkin" vastasin hänellä. "No hyvä. Menkääs lasten seuraksi tuonne ulos. Menen itse auttamaan keittiöön" Hosook sanoi ja lähti.

Huomasin yhden tyttö lapsen vilkuilevan ympärilleen ja juoksevan ulos. Pian sisään pinkoi lapsi huolestuneen ilmeen kanssa. "Haneul lähti portin ulkopuolella. Me ei saada mennä sen ulkopuolelle" lapsi sanoi hengästyneenä. Juoksin Hoseok vierelläni ulos. "Yoongi etsi sä se tyttö mä jään tänne jos se lapsi palaa" tuo sanoi ja nyökkäsin.

Huutelin lapsen nimeä. Ei se pieni tyttö nyt hirveän kauas voinut kadota. Haneul näytti vasta kolme vuotiaalta. Miten niin pienellä lapsella oli niin paljon voimaa juosta? Pienen hetken jälkeen kuulin lähi puistosta pientä itkua. Huojentuneena kävelin tytön luokse.

Istuin Haneulin viereen. Pienet kädet kietoituivan ympärilleni. "Miksi karkasit? Et saisi lähteä portin ulkopuolelle" kysyin lapselta, joka pysyi hiljaa. "No ei tarvitse puhua. Lähdetään takaisin" nostin lapsen syliini. "Daisy sanoi, että nalle on olkopuolella ja lähdin" Haneul mumisi minua vasten. "Mikä nalle?" kysyin. "Mun vaaleanpunainen nalle" lapsi sanoi. Tytön nalle oli siis häviksissä ja hän halusi mennä etsimään sitä.

Haneul oli jo nukahtanut syliini orpokodille päästyäni. Etsin huoneen jossa lapsi nukkui. Tyttö tuhisi suloisesti. Minua harmitti, että oli näin monia lapsia ilman perhettä. He kaikki ansaitsisivat ihanan kodin. Minulla edes oli ollut ennen perhe ja niin varmaan useilla näillä lapsilla täällä, mutta jollakin tapaa he olivat perheensä menettäneet.

"Ai täällä sä oot. Näkisitpä ilmeesi. Olisit aivan ihana isä" Hoseok tuli halaamaan minua takaa päin. "Kuinka monta lasta täällä on?" kysyin. "Kolmisenkymmentä" tuo vastasi. "Vaikka kuinka suloiselta Haneul näyttäisikin hänet pitää herättää, sillä nyt on ruoka-aika" punatukkainen sanoi. Herättelin lapsen ja lähdimme keittiöön.