Mikä on elämäni tarkoitus?

14 Luku

Mitäköhän se Elizabeth ehti kuiskata Danin korvaan ennen kuin tönäisi hänet kalliolta alas?..

-Jesse on minun!..

HUORA!!!

Olenko

kuollut?..

Mikä tämä paikka on...

Tämähän näyttää tutulta...

Hä?... miksi näytän nuoremmalta versiolta itsestäni?.. -Anni, Tomas! Millon me lähetään? En jaksa odottaa nähdä teidän kavereita uudestaan. Onneksi olette vasta 6 ja minä 5!.. Minun nuorempi versio huusi ja oli valmis menemään kouluun sisaruksieni kanssa.

"Ei, älä sano että nämä on minun muistojani?!.." Yritin juosta äkkiä pysäyttämään itseäni, mutta en pystynyt liikkumaan. Ainoastaan katsomaan kun itse lähin pois huoneesta. "Ei tämä ei voi tarkoittaa että olen kuolemassa, jos näen omia muistoja kuin nopeasti rullattu filmikela silmieni edessä!.."

Nostin kädet järkyttyneenä pääni ympärille pitämään kiinni, tiputtauduin istualleni ja aloin halamaan jalkojani sekä painoin pääni poviani vasten. En haluaisi nähdä enään näitä muistoja itsestäni, koska tiedän että kuolema lähestyisi jos alkaisin katsomaannäitä ja jäisin odottamaan kuoleman hetkeäni.

Kuulen kun joku toinen muistoistani liikkuu nyt ja en halua katosa, koska se tuntuu niin kipeältä. -Dani!.. Pyydän älä tee sitä. Ota minun kädestäni kiinni, lupaan auttaa sinua. Me edelleen ollaan sinun puolellasi ja haluamme auttaa sinua niin hyvin kuin voimme... Muistan nämä sanat kun Anni sanoi minulle sillon, ennen kun kääsin silti selkäni hänellä ja tiputin itseni alas sillalta. Muistan sen hetken kun tipuin selkä edellä alas sillalta ja näin kun vanhemmat ja sisarukseni yritti ottaa minusta kiinni, mutta eivät ehtineet tarttua minuun.

En halua muistaa tätä hetkeä varsinkaan, koska sain perheeni satutettua kerran pahasti ja en halua luoda heille enään huolta tälläisistä asioista mitä olin tehnyt. Olen epäonnistunut pitämään luottamukseni ja nyt en voi tehdä muuta kuin vain ottaa se vastaan mitä on jäljellä...

-Sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa haluatko kuolla vai elää, mutta se kaikki on kiinni nyt sinusta. Joten sinun pitää olla valmis haluatko jatkaa vai lähteä heidän keskuudestaan pois... Kuulin äänen kaikuvan ympärilläni. Nousin nopeasti ylös ja huusin täyttä kurkuu, että haluaisin palata perheeni luokse etten ole vielä valmis luovuttamaan. Minulla on koko elämä edessä, joten en ole valmis antamaan sitä pois ja antaa jonkun tuhota sitä minulta.

-Sitten sinun on kuljettava todella pitkää ja rankkaa polkkua pitkin, kun pääset sen loppuun sielä odottaa valoa sinua josta pääset takaisin heidän luokse ja heräät pitkästä ja väsyttävästä matkastasi. Varaudu että et ole ehkä samanlainen kun olit sitä ennen. Tulet kokemaan tämän matkan varrella kaikkea ja se myös muuttaa sinua jonkun verran, mutta se vahvistaa sinua ja pystyt myöhemmin tietämään paremmin kehen uskoo ja kehen ei voi edes luottaa tippaakaan... Ääni kaikui käheänä ympärilläni, mutta silti sain todella hyvin selvää siitä ja katsoin ympärilleni vaikka tiesin etten näkisi kuka se olisi.

-Joten oletko valmis tekemään sen itsesi ja muitten vuoksi jotta pääset takaisin sinne missä haluaisit olla?.. -Olen! Vastasin varmasti ja odotin mitä tapahtuisi seuraavaksi, mutta ääni oli hetken aikaa hiljaa ennen, kun sanoi taas jotain.

-Olkoon se sinun kohtalosi palata takaisin, mutta et saa poistua polultasi tai tiesi katoaa ja olet jumissa täällä ikuisesti... Ääni katosi ja näin yhtäkkiä valkoisen polun edessä. Astuin ja se muuttui maatieksi ja ympärilleni tuli niitty. Niityn vihreät kasvit huojuivat kuin aalossa, kun tuuli pikkusesti mutta ei liian kovaa. Kaikki eläimet ja aurinkokin paistoi todella kirkkaana yläpuolellani. Että oli pakko kurkatessaan pistää kämmeni eteen jotta pystyin katsomaan ylös taivaaseen kohti.