Laran isä saa töitä uudelta lääkäriasemalta jostain Pohjois-Suomesta ja edessä olisi taas muutto. Tälläkin kertaa sen pitäisi olla viimeinen, isä lupasi niin. Taas ne pari uutta parempaa kaveria jäisivät taakse ja olisi keskityttävä uuteen.
Lara on...
Lara katseli auton sivuikkunasta ulos. Kaikkialla näkyi vain sankkaa metsää. Uuden kotikylän keskustan talot olivat jääneet jo kauan sitten taakse. Hän oli istunut autossa 15 minuuttia ja näyttäisi siltä, että ainakaan hetkeen ei mitään tulisi edes näköpiiriin.
'Kuinkahan isä nyt pärjää.. mahtaako hän muistaa syödä.. osaako hän laitaa oikeaa ruokaa..' Lara mietti mielessään.
'Hän on iso mies, kyllä hän pärjää.' Vastasi ääni hänen päänsä sisällä. Se oli alkanut puhella nyt useammin, kun he olivat saapuneet lappiin.
"Öhöm." Rykäisi mies, Jesse hänen vieressään. Lara käänsi katseensa pois metsästä mieheen päin. "Tuon seuraavan kukkulan takaa alkaa linnan rajat. Linnan mailla asuu alfat, beetat, deltat ja pieni vartiosto.. matka Surnun keskustaan ei kestä yhtä kauan suden muodossa, kuin autolla. Se on itseasiassa yllättävän hänellä, jos oikaisee metsän halki. Meidän laumatalo sijaitsee myös metsän keskellä. Se.. siellä asuu myös osa Sinisenveren lauman asukkaista." Mies koitti lohdutella, niin kuin olisi ymmärtänyt Laran jo alkaneen huolestua isästään.
"Ööm.. siis.. tuolla jossain metsän keskellä on talo?" Lara osoitti tiheää metsikköä etusormellaan ja katsoi Jesseä hämmentyneenä.
"Joo.. mä luulen, että sä pääset tutustumaan sinne aika pian.." Jesse aloitti kertomaan, mutta linna heidän edessään herätti kaiken kesken Laran huomion.
"Pyhä sylvi! Sä et tosiaan vitsaillu, ku puhuit linnasta." Lara sanoi leika auki loksahtaen. Edessä tosiaan kohosi pieni linna korkeine ikkunoineen. Se ei kuitenkaan näyttänyt harmaalta kiviröykkiöltä, joita Lara oli aikaisemmin nähnyt. Itseasiassa osa linnan seinistä oli rapattu valkoseksi ja seisissä oli käytetty lankkuja luomaan linnan ulkonäköön hieman keski-eurooppalaista kulttuuria. Vihreä pieni nurmikenttä toi avaruutta metsänkeskelle.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Tervetuloa Lupus Castleen lunaprinsessa." Jesse sanoi hymyillen Laran reaktiolle.
"Mutta.. enhän minä.." Lara aloitti ihmetellen. "Tuota.. mitä luna tarkoittaa?"
"Minulla ei valitettavasti ole aikaa kertoa kaikkea, mutta luna on nimitys, jota me käytetään alfan kumppanista. Hän on vähän niin kuin koko lauman äitihahmo." Jesse koitti selittää mahdollisemman lyhyesti ja ymmärrettävästi.
"Sä kutsuit mua myös prinsessaksi. Mä oon kyllä ihan tavallinen.. mmm.. tavallinen tyttö." Lara sanoi ihmetellen.
"No siis.. sä oot alfaprinssin sielunkumppani, niin se tekee susta automaattisesti prinsessan ja jonain päivänä sä oot meidän lunakuningatar." Jesse vastasi.
"Mitä?!" Lara kysyi hieman korkeammalla äänellä, huomaten samalla heidän pysähtymeen linnan oikealla puolella olevien, linnan sisään lohtavien portaiden eteen. Portaiden yläpäässä tasaisella terassilla heitä odotti tutunnäköinen punatukkainen tyttö.
"Melanie?" Lara kysyi ihmeissään.
"Voi jumalatar sentään! Lara?! Sä..säkö oot meidän uus.. voi.. anteeksi lunaprinsessa." Ystävä yhtäkkiä alkoi takerrella ihmetyksissään ja kumarsi päätään Laralle.
