Laran isä saa töitä uudelta lääkäriasemalta jostain Pohjois-Suomesta ja edessä olisi taas muutto. Tälläkin kertaa sen pitäisi olla viimeinen, isä lupasi niin. Taas ne pari uutta parempaa kaveria jäisivät taakse ja olisi keskityttävä uuteen.
Lara on...
Lara räpytteli silmiään ja kirkkaan valon sokaistessa hänet.
"Mi..mitä hiiv..!?" Lara parahti ja vieden kädet silmilleen.
"Anteeksi Luna." Vieraan miehen ääni keskeytti hänet. Lara hieroi silmiään ja tutkaili miestä vierellään paremmin. Hän ei ollut kovin vanha ja hän oli aika komeakin sulan suklaanruskeine silmineen sekä muine tummine piirteineen.. 'oikeastaan aika syötävä.'
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
'Mitä mä oikeen ajatelen?!' Lara havahtui sanomaan itselleen ajatuksissaan.
'Daaa.. tyttö.. mikä sä oikeen oot?! Kai nyt tommonen namupala saa kenet tahansa vähän syttymään.' Ääni hänen päässään vastasi.
'Ole hiljaa kuka sitten lienetkin!' Lara ajatteli takaisin.
'Okeei okeei.. mä oon hiljaa.. mut sä et voi kieltää mua olemasta.. mä oon osa sua Lara.. ja mä oon aina ollu.. mä oon Usva sun sutesi.' Ääni.. tuo susi vastasi Laran päässä ja vaikeni sitten. Hetken päästä Lara havahtui tajuten mitä oli juuri kuullut ja nousi samannopeasti istumaan sängyllä, jossa hän makasi. Äkillinen kivun vihlaisu ohimolla, sai hänet vinkaisemaan.
"Heei heei heei wooou.. rauhoitu.. sä et sais vielä nousta, ennenkö mä oon saanu tutkittua sut.. alfan määräys." Mies hänen vierestään sanoi nyt vakavana. Lara totteli miestä, painoi päänsä takaisin pehmeään tyynyyn ja antoi tämän jatkaa tutkimustaan. Mies kirjoitti välillä jotain vieressään olevalle paperille ja tutki sitten taas. "Mä oon muuten Stefan, lauman korkeampi arvoisten jäsenten lääkäri. Mä asun kans linnassa. Ja joo... näytän nuorelta, mut oon oikeesti 25.. sitä aina kaikki ihmettelee." Lara nyökkäsi miehelle kohteliaasti. Hassua, että hänkin oli epäillyt miestä kovin nuoreksi.
"Mä oon Larissa, mut kaverit kutsuu Laraksi. Öm.. tuota.." Lara hieman tarkerteli ja pyyhkäisi karanneen hiussuortuvan korvansa taakse. Hän hymyili hieman Stefanille ja Stefan hymyili takaisin. "Tuota.. mitä mulle tapahtu?" Lara kysyi ja Stefan saattoi kuulla tämän huolta.
"Sitää mä yritän tässä selvittää.. Mmm.. Sä varmaan kommunikoit äsken sun suden kanssa?" Stefan kysyi samalla, kun tutki taskulampulla Laran silmiä.
"Niin.. niin se sanoi." Lara vastasi huultaan purren ja Stefan laittoi lampun pois ja hymyili.
"Tää kaikki johtuu siitä, että sun susi on herännyt ja se tahtoo päästä vapaaksi, muuttua. Mut ilmeisesti jokin on bloggaamassa sen vapautumista. Se on vielä arvoitus." Stefan selitti toinen kulma koholla. "Sussa ei päällisinpuolin näy olevan mitään vikaa.. ainoastaan tuo haava sormessa, mut se on varmaan pian kunnossa. Sattuuko sua mihinkään?"
"Ei oikeastaan, mut pää on hieman tokkurainen vielä.. mä pärjään kyllä sen kanssa." Lara vastasi, mutta havahtui sitten yhtäkkiä. "Onko.. m.. missä O.. alfaprinssi on?" Hän kysyi hieman vaikeanoloisena. Mistä hän nyt tietäisi miten laumalaiset kutsuivat hänen miestään. "Ei." Lara suhahti ääneen ja tajutessaan sen itsekkin hän painoi kätensä nyt punaisten kasvojensa peitoksi.
