Alfakuningas

Uutta tietoa

Lara istui edelleen korkealla puussa ja hänen alapuoleltaan kuului vuoroin murinaa ja vinkumista. Hän saattoi nähdä muutaman suden makaavan maassa liikkumattomana. Hän yritti pitää ajatuksensa kasassa, mutta sitten jokin alkoi painaa ikävästi hänen alavatsaansa.

"Voi h*tto, tämä tästä vielä puuttu.. pissahätä!" Lara mumisi. Hän huomasi äänten vaimenneen allaan ja hetken kuikuiltuaan hän tuli tulokseen, ettei ketään näkynyt missään. Niinpä hän päätti Joonatanin kehotuksista huolimatta laskeutua puusta. Eihän hän voinut sieltä ylhäältä pissata. Päästyään maanpinnalle, hän kuunteli yhä hiljaisuutta ympärillään. Hän saattoi hyvin tuntea Usvan valmiustilassa sisällään.

'Hassua.' Hän ajatteli pienesti hymyillen. Hän jopa ihmetteli eletään, kun hän tajusi haistelevansa ilmaa nenä pystyssä.

'Reitti selvä. Lähdetään oikealle. Siellä haisee vähiten verelle.' Usva ohjeisti Lara päänsä sisällä. Lara päätti kuittaa Usvaan ja hän lähti hölkkäämään reipasta vauhtia sutensa valitsemaan suuntaan. Pian hän näki katajapuskia vasemmalla puolellaan ja päätti käydä tyhjentämässä rakkonsa. Hän kyykistyi puskien taakse ja oli kokoajan valmiudessa. Pian alkoi jo olla niin hämärää, ettei hän näkisi pitkälle eteensä.

'Älä huoli, seuravaan vain hajuja, niin me päästään kyllä takaisin kotiin.' Ääni hänen päässään taas ilmoitti. Hän jatkoi taas matkaa sinne suuntaan minne oli menossa. Äkkiä hän kuuli askeleita perässään ja hän kiihdytti vauhtiaan. Tilanne tuntui tutulta. Hän oli ollut samanlaisessa tilanteessa pari päivää aikaisemmin, mutta nyt hän ei todellakaan tiennyt, kuka tai mikä häntä seurasi.

'Anna mä otan vallan.' Ääni sanoi hänen päässään. Larasta ajatus tuntui pelottavalta.

"M-mitä sitten tapahtuu?" Lara huomasi kuiskaavansa ääneen, mutta sisäinen susi kyllä kuuli kaiken, olivathan he yhtä.

'Me muuntaudutaan ja pystytään puolustautumaan.. meidän aistit, kestävyys ja nopeus paranee.. me päästään nopemmin karkuun.' Ääni sanoi.

'Hyvä on.. mitä mun pitää tehdä?' Lara ajatteli ja alkoi väsyä juoksemiseen.

'Sä oot blogannu mut sun äidin takia. Sä Lara tiesit pienenä mikä sä oot, mikä me oltiin. Sä päätit unohtaa mut. Sun pitää hyväksiä tilanne, hyväksyä taas olevas susi, hyväksyä mut, että mä olen täällä ja osa sinua!' Ääni vaati kovana.

"Mä olen susi, niin kuin mun äiti oli.. ja.." Lara sanoi kaiken äänen kun muistikuvia alkoi vyöryä taas hänen päähänsä, mutta nyt kaikelle ei ollut aikaa. "Äiti oli valkoinen.. pehmeä.. maailman pehmeimmän sydämen omaava.. mä haluan olla sitä myös." Lara jatkoi sanoen ääneen ja sulki silmänsä.. ajatteli ja ajatteli, kunnes tunsi pistävän kivun selässään ja hänen selkärankansa napsahti poikki. Hän huusi tuskissaan kivun alkaessa jäytää hänen kasvoissaan. Hän tunsi hampaidensa porautuvan pidemmiksi suussaan.

'Yritä rentoitua. Silloin sattuu vähemmän.' Ääni rauhoitteli häntä hänen päässään ja kumma kyllä hänen kehonsa tuntui tottelevan. Pian hän huomasi makaavansa maassa. Ääni takana muuttui kovemmaksi ja joku lähestyi kovaa vauhtia.

'Anna mulle valta, mä osaan hoitaa tämän.' Ääni sanoi ja Lara antoi periksi. Miten hassulta tuntuikaan kun yhtäkkiä huomasi oman kehonsa liikkuvan ja itse vaan katsovan sitä kuin elokuvissa. 'Ihmeellistä eikö vain.' Usva naurahti ja Lara kuuli tämän täyteläisen äänen kalahtelevan jännästi päässä, jonka sisällä hän nyt oli. Usva oli nyt todellakin vallannut heidän kehonsa. Kuin salamanisku suuri ja ruskea susi hyökkäsi pusikosta heidän eteensä.

*Kas kas kas.. ihka oikea lumisusi.. pomo oli oikeassa.. sä lähdet mun mukaan muru, joko hyvällä tai pahalla. Sä saat päättää, mut päätä nopeasti Dimitrillä ei ole kärsivällisyyttä.* Kuului kuvottava ääni heidän päässään.