Laran isä saa töitä uudelta lääkäriasemalta jostain Pohjois-Suomesta ja edessä olisi taas muutto. Tälläkin kertaa sen pitäisi olla viimeinen, isä lupasi niin. Taas ne pari uutta parempaa kaveria jäisivät taakse ja olisi keskityttävä uuteen.
Lara on...
Kaksi päivää.. kuuseremoniaan oli aikaa vain kaksi päivää, eikä Oliverista ja Stefanista ollut kuulunut mitään. Lara istui jälleen lukemassa kirjaansa palatsin lasitetussa viherhuoneessa.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Tanya ja Melanie ihastelivat kukkia, joiden vieno makea tuoksu täytti kaiken ilman. Puutarhahuoneesta olibtullut yksi Laran lempihuoneista. Se oli rakennettu etelän puolelle ja syksyn viimeiset auringonsäteet lämmittivät ja kirjastivat sen ihanan kesäiseksi. Mutta niin paljon, kuin Lara kesää ja lämpöä rakastikin, hän myös odotti talvea ja valkoista lunta, mitä hän ei ollut vuosiin nähnyt Etelä-Suomen loskatalvia lukuunottamatta.
"Lara.. kyllä Oliver palaa." Tanya sanoi aivan Laran vierestä. Hän oli ilmeisesti ollut niin mietteissään, ettei ollut huomannut ystäviensä tulleen vierelleen.
"En minä nyt sitä mieti." Lara vastasi ja hieroi samalla ohimoitaan. "Mä olen yrittänyt lukea tätä Oliverin antamaan kirjaa ja selvittää asioita, mutta.. mä en löydä vastausta etsimääni." Lara myönsi.
"Aaa... mitä sä etsit sieltä?" Melanien mielenkiinto yhtäkkiä heräsi.
"Tässä ei puhuta ollenkaan niistä, joilla on kaksi sielunkumppania. Se ei ilmeisesti ole kovin yleistä?" Lara kysyi avoimesti.
"Voi.. ei se kovin yleistä ole, mutta kyllä heitä on. Itseasiassa meidänkin laumassa on. Yleisempää on, että kaksoset ovat miehiä, mutta on myös sellaisia, jossa on kaksi naista. Harvimaisempia ovat eri sukupuolta olevat kaksoset, mutta kyllä heitäkin joskus tapaa." Melanie kertoi ihaillen samalla kauniita vaaleanpunaisia ruusuja. Yhtäkkiä hän kuitenkin valahti kalpeaksi kasvoitaan ja tämän silmät valahtivat taaksepäin ja sitten jän makasi jo maassa liikkumattomana. Lara kuuli jonkun kirkuvan niin, että hänen korvansa olisivat luultavasti mennyttä. Havahduttuaan hieman, hän pinakisi Melanien vierelle. Tämä hengitti ja Lara tunsi tämän pulssin lyövän voimakkaasti tämän ranteessa. Tanya oli myös kumartunut Melanien toiselle puolelle.
*Joonatan, tule HETI viherhuomeeseen ja hälytä lääkäri!* Lara linkitti nopeasti ajatuksissaan Joonatanille. Eikä aikaakaan, kun mies jo tuli ryntäsi huoneeseen lääkäri kannoillaan. Nähdessään Melanien makaamassa tajuttomana maassa Joonatanin kasvoille levisi panikki.
"Mitä tapahtui?" Lääkäri kysyi samalla, kun hän laskeutui Melanien viereen ja otti tuomastaan laukusta esiin stetoskoopin ja alkoi tutkia.
"Hä.. hän vain.. katsoi ruusuja ja pyörtyi." Lara kertoi takerrellen. Hän huomasi Tanyan jähmettyneen paikoilleen. "Tan? Ei hätää.." Lara löysi jo varmemmin sanansa ja meni halaamaan ystäväänsä. Tanya tarrasi jykevästi kiinni Laraan.
"Se tapahtuu taas.. kukaan ei jää.. kaik.. kaikki lähtevät." Tanya mumisi itkunsekaisesti.
"Mitä sä puhut? Ei kukaan ole lähdössä." Lara yritti lohduttaa.
"Ei.. kaikki te pian lähdette tai sitten teille tapahtuu jotain.. ku.. kukaan ei ole turvassa mun lähellä." Tanya puhui nyt hysteerisenä. "Mut on kirottu Lara.. kirottu!" Tämä viimein huusi.
