Alfakuningas

Tapaaminen

Lara istui huoneessaan yksinään ja mietti, mitä kaikkea oli eilen kuullut. Hän ei ollut poistunut jalallakaan huoneestaan sitten eilisen, mutta hänen mahansa kertoi, että pian olisi aika jättää huone ja etsiä jotain syötävää. Kun he eilen olivat ajaneet takaisin linnalle, Lara oli kuullut Jessen ja Oliverin keskustelevan revontulisusista. Ilmeisesti joillakin oli sellainen uskomus, että kun tappoi revontulisuden, se pidensi elämää puolella ja antoi jotain maagisia voimia. Tietenkään kaikki eivät uskoneet sen pitävän paikkansa, mutta kuitenkin jostain kumman syystä kokonainen lauma , Laran isän lauma, oli lahdattu hengiltä.. ja hän.. Lara oli ilmeisestikin ainoa elossa oleva ja joku tiesi hänestä, ja se, joka tiesi oli hänen perässään. Isä oli kertonut, että se oli yksi syy miksi olimme muuttaneet niin tiheään paikasta toiseen ja nyt Larakin viimein ymmärsi. Isä oli suojellut häntä hänen koko ikänsä. Oliver oli heti tuplannut rajojen vartioston, jotka pitivät huolta ettei kapinallisten joukot pääset enää yllättämään. Juuri kun Lara päätti lähteä huoneensa turvasta, joku koputti oveen.

"Tuu vaan sisään." Lara sanoi melko hiljaa, mutta kaiketi oven takana olija kuuli sen, koska ovi aukeni. Lara huomasi eilisen illan jälkeen tutuksi tulleen Hubba Bubba-purkan tuoksun leijailevan huoneeseen.

'Omituista' Hän ajattelin samalla kurtistaen kulmiaan mietteliäänä.

"Hei, onko.. tuota.." Oliver sanoi ilmestyessään oven takaa. "Onko kaikki ok?" Kysymys jäi kuitenkin leijailemaan ilmaan, kun Lara tunsi mielensä edelleen leijailevan ihanan, makean tuoksun ympärillä. "Öhöm." Oliver köhäisi ja sai viimein haluamansa huomion.

"Anteeksi.. minä vain.." Lara takerteli hieman nolostuneena. Miten hän oli voinut unohtaa oven takana olijan heti tuoksun havaittuaan. Oliverin toinen suunpieli nousi tietäväisenä.

"Sun aistit vahvemmat, kuin ennen." Oliver sanoi.

"Joo.. niin mä tajusin aamulla.." Lara sanoi ja osoitti ikkunan päälle vetämäänsä rullaverhoa, joka oli vieläkin alhaalla. Herätessään aamulla, aurinko oli paistanut niin kirkkaasti, että hän oli luullu tulevansa sokeaksi. "Ja sitten on tämä.. tuoksu.." Hän jatkoi ja nuuhkaisi pitkään. Katsoessaan Oliveria, tämän hymy oli jo melkoisen muikea. "Mitä sä et kerro mulle?" Lara kysyi ihmeissään. Oliver nosti kätensä ja rapsutti niskaansa.

"Sä et oo puhunu sun sudelle sitten eilisen?" Oliver kysyi nyt ihmeissään.

"En.. Usva.. se jotenkin.. hmm.. häviää mun mieleen. Joskus se vastaa tai sanoo jotain, mutta yleensä ei." Lara kertoi.

"Okei.. no tuota.. mitä sä haistoit? Ja milloin??" Oliver kysyi vaivaantuneena ja keskittyi huoneessa olevaan pieneen kirjahyllyyn.

"Kun me eilen illalla tultiin takaisin linnalle, mä.." Lara mietti ja pieni hymy levisi hänen huulilleen. "Mä haistoin mun lempipurkan.. en oo löytäny sitä mistään pitkään aikaan.. se melkein.. mä melkein maistoin sen suussani. Sen makeiden ja aromit.." Lara sai sanottua ja makusteli taas. "Juuri kun sä avasit oven.. se tulvahti taas tänne.. se.." Yhtäkkiä Lara keskeytti ja hän nosti katseensa suoraan Oliveriin. Hänen silmänsä olivat varmasti lautasenkokoiset. Vaistomaisesti hän otti muutaman askeleen kohti miestä. Oliver ei liikahtanut senttiäkään, vaan antoi Laran tulla lähelleen. Pian Lara seisoi vain senttien päässä hänen edessään. Hetken he vain tuijottivat toisiaan ja sitten Lara painoi kasvonsa miehen rintaan ja nuuhkaisi. Hymy nousi hänen huulilleen hänen perääntyessään ja nostaessaan katseensa takaisin Oliverin silmiin. "Se olet sinä."

"Syyllinen." Oliver sanoi naurahtaen. Hän mietti hetken. "Sielunkumppanit tunnistavat toisensa hajusta. Se on aina maailman paras tuoksu, jota ei pysty vastustamaan. Se saa jokaisen solun sun kehossa heräämään eloon. Ja sitten on ne kipinät.. aina kun sun kumppani koskettaa sua, sä tunnet.." Olivet keskeytti ja nosti toisen kätensä hentoisesti Laran poskelle. Lara tunsi kipinät poskellaan siinä, minne Oliver koski. Huomaamattaan Laran katse lukittui Oliverin huulille ja pian hän tarttui miestä kiinni niskan takaa ja veti tämän huulet omilleen. Hän tunsi valtavan roihun kasvavan sisällään. Hän tunsi taas Usvan heräävän sisällään. Mutta liian pian Oliver vetäytyi suudelmasta. Lara näki tämän silmien hohtavan oransseina, eikä hän yhtään epäillyt, etteivätkö hänen silmänsä olleet violetit.