Alfakuningas

Vampyyrikuningas

Jossain Siperian yläpuolella:

Yksityislentokone oli juuri noussut ja Oliver istui koneen matkustamossa. Hymy kasvoillaan, hän mietti sielunkumppaniaan Laraa. Oliver oli ilmoittanut vain beetalleen Joonatanille hänen ja isänsä kotiintulosta. Ja tietysti myös hänen äitinsä tiesi. Laralle se olisi yllätys. Kuningas käveli juuri Oliveria kohti tärkeännäkoinen nahkakansio kädessään, kun Oliver tunsi tutun tunteen päässään. Joku yritti linkittää hänelle laumalinkin kautta. Hän avasi linkin ja beetan tuttu ääni valtasi hänen mielensä.

*Alfa Oliver! Hyökkäys! Kapinalliset pääsivät rajoista läpi. He suunnistavat palatsiin.* Joonatan linkitti huolestuneena. Kuningas huomasi poikansa linkittelyn tämän poissaolevasta katseesta, kun se viimein muuttui normaaliksi hän kysyi.

"Kaikki kunnossa kotona?"

"Ei.. kapinalliset hyökkäävät. He pääsivät jo läpi rajasta, mutta miksi he suuntaavat palatsiin, eivätkä laumatalolle, niin kuin yleensä?" Oliver kertoi mietteliäänä, mutta ajatus iski samantien. "Lara! Ne etsivät Laraa." Oliver ei hukannut enempää aikaa, vaan linkitti samantien takaisin Joonatanille.

*Ne etsivät Laraa. Vie hänet heti turvahuoneeseen. Me tulemme niin pian, kuin vaan voimme.*

*Kyllä alfa! Ilmoitan, kun se on tehty.* Joonatan sanoi ja sitten tunne Oliverin päässä katosi. Hän jätti mielensä avoimeksi uutta yhteydenottoa varten. Miten voimattomaksi hän sillä hetkellä tunsikaan itsensä, kun ei voinut tehdä mitään muuta, kuin odottaa. Orionkin tuntui vain vinkuvan, kuin äitiään ikävöivä pikku pentu. Se oli todella huolestunut.

'15 minuuttia, sen enempää siinä ei pitäisi mennä. Sitten Lara olisi turvassa, ellei sitten tule yllätyksiä.' Oliver mietti itsekseen, ka katsoi ranteessaan olevaa Gantin teräskelloa. Hän ei edes huomannut, että isä oli kadonnut hänen viereltään. 'Kunpa me olisimme palanneet aikaisemmin.. tai miksi, en vaatinut saada Laran mukaani.' Hän mietti itsekseen.

*Alfa.. Prinsessa on nyt turvahuoneessa. Lähden selvittelemään vahinkoja.* Oliver kuuli Joonatanin viimein linkittävän ja hän uskasi jo hieman huokaista.

*Kiitos, Jon.. tiesin, että voin luottaa sinuun.* Oliver linkitti takaisin käyttäen parhaan ystävänsä lempinimeä. *Me yritämme päästä sinne mahdollisimman pian.* Hän lopulta sanoi ja taas kerran linkki katosi. Hän katsoi taas kelloaan ja mietti.

'Vielä parisen tuntia.. sitten me näemme hänet.'

————————————————

Jossainpäin Suomea:

Jokin haisi hirveältä. Ei vaan jokin suorastaan lemusi. Lara nyrpisti nenäänsä ja toi kätensä sen eteen. Hän rätti hieman silmiään, muttei nähnyt mitään. Oli pilkkosen pimeää, eikä haju ainakaan auttanut, hänen ohimoitaan hakkaavaa päänsärkyä. Hän yritti kovasti miettiä mitä oli tapahtunut.

'Joonatan vei minut turvahuoneeseen suojaan. Se oli hyvin piilotettu, kallioon hakattu pieni pimeä huone. Pimeä. Minä olen edelleen pimeässä.. mutta tämä lemu.. turvahuone ei haissut tältä. Aivan kuin.. joku mätänisi jossain.' Lara mietti ja hänen viimeiset mietteensä saivat hänen niskavillansa noisemaan pystyyn. Vuode hänen allaan oli muhkurainen yhtään samanlainen, kuin mitä hän muisti.

'Mieti, mieti, mieti nyt Lara!' Hän karjui mielessään itselleen. Jokin tuntui muutenkin oudolta.. tai voisiko sanoa liiankin normaalilta.

'Celestia?' Hän ajatteli ja kutsui suttaan, joka oli jo näiden parin viikon aikana tullut hänelle tärkeäksi. Kun parin yrittämisen jälkeen vastausta ei kuulunut Laraa alkoi pelottaa entistä enemmän. Miksi hän ei tuntenut Celestian läsnäoloa? Jokin oli hullusti. Mitä hän ei muistanut??