Vainottu

Aave

*Ade... Ade... Adeliina.. tule..* Ade heräsi kuullessaan vieraan ääneen kuiskivan päässään. Se kutsui häntä. Silmääkään räpäyttämättä hän nousi sängyltä seisomaan ja lähti hitaasti kävelemään ulos huoneesta. Hän laskeutui alas portaita ja käveli mökin ovelle. Kun ovi aukesi se aktivoi hälyttimen, joka sai Aden hieman havahtumaan. Nopeasti saapui huimaavaolo ja pian hänen jalkansa pettivät alta. Hän tuskin tunsi kaatuvansa, mutta siellä hän makasi liikkumattomana lattialla. Nopeasti lähestyvien askeleiden ääni piti hänet joten kuten tajuissaan.

"Mitä h*lvettiä?!" Kuului kai Areksen mumina tämän nähtyä ulko-oven olevan auki.

"Ade?!" Ade kuuli sitten hätääntyneen äänen, joka kuului ilmeisesti Erokselle. "Ade? Mitä tapahtui?" Tämä jatkoi kyselyään, mutta jokin astetta voimallisempi tahto sai Aden olemaan vain hiljaa ja tuijottamaan kattoa. Häntä väsytti niin kovasti ja huoneen pimeydestä päätellen yökin oli vasta puolessa. Joku nosti hänet syliinsä lattialta, mutta hän ei kyennyt vieläkään liikkumaan.

"Mitä tää on?" Eros kysyi nyt huolestuneena. Hermes puisti tietämättömänä päätään. Myös Aresksen otsa oli kurtussa ja tämä näytti pohtivan tapahtumia.

"Ihan kuin.." Ares mietti napautti kolme kertaa sormiaan Aden kasvojen edessä. Yhtäkkiä Ade henkäisi ja palasi takaisin transsistaan. Hän katseli ihmeissään ympärilleen, sitten hänen katseensa käväisi kulmat kurtussa olleessa Areksessa, hämmentyneessä Hermeksessä ja viimein hän käänsi kasvonsa yläpuolelleen Erokseen, jonka kasvoilla paistoi nyt huojennus. Heidän kasvonsa olivat todella lähellä ja Ade saattoi erottaa miehen maitosuklaisissa silmissä kultaisia pisteitä. Miehen silmät olivat todella lumoavat.

"Mmm.." Ade mietti ja puru alahuultaan.

"Tsk tsk tsk.." Hän kuuli Eroksen hiljaisen huomautuksen ja vapautti nopeasti huulensa.

"Miks me ollaan kaikki.. täällä alhaalla keskellä yötä?" Ade sai kysyttyä veljeksiltä. Kun kukaan ei vastannut hän kääntyi Eroksen puoleen. "Minne sä oot viemässä mua?"

"Etkö sä muista?" Hermes viimein kysyi.

"Muista mitä? Ade kysyi hämmentyneenä.

"Sä olit lähdössä. Oven avaaminen laukaisi hälyttimen." Ares sanoi vakavana. "Minne sä olit menossa?" Hän murahti ja Ade saattoi nähdä tämän metsänvihreissä silmissä samat kultaiset pisteet, kuin Eroksella.

"Mä.. mä en tiedä.." Ade vastasi ja yritti kovasti miettiä. "Ämm.. sä voit jo laskea mut alas Eros.. mä oon ihan kunnossa." Ade sanoi häntä sylissään pitävälle miehelle ja tämä laski hänet varovasti lattialle. Hetken Ade mietti ja muisteli. "Se ääni.." hän yhtäkkiä muisti ja kohotti kasvonsa miesten puoleen.

"Mikä ääni?" Hermes heti kysyi.

"Semmoinen.. pehmeä ja hellä.. se kutsui minua." Ade sai viimein sanottua.

"Kutsui? Kuka sua kutsui?? Miten???" Hermes ihmetteli.

"Niin.. se pyysi mua tulemaan luokseen.. mun ajatuksissa." Ade sanoi hitaasti ja mietti. Sanat saivat Areksen murisemaan.

"Älä kuule murise mulle yhtään! Se ei oo mun vika, että me ollaan kumppaneita ja sit sä käyttäydyt koko ajan mua kohtaan, ku joku pahainen kakara! Sä oot tehny jo selväksi ettet sä haluu mua!" Ade huusi tälle ja pinkaisi kyynelsilmin juoksuun kohti portaita. Hän saattoi kuulla askeleet perässään ja se vain sai hänet lisäämään vauhtia. Portaat ylös päästyään hän juoksi kylpyhuoneeseen ja laittoi oven lukkoon.

"Ade? Kiltti.. avaa tämä ovi." Eros pyysi oven takaa.

"Eros kiltti.. antakaan mun nyt vaan olla yksin." Ade pyysi nyyhkyttäen. Oven takaa kuului huokaisu.

"Areksella on.. syynsä.. mä en voi puhua niistä, mut.. mä toivon, että se joskus uskaltaa kertoa sulle sen itse. Mä tiedän, että se välittää susta.. se vaan haluaa.."

"Suojella mua?!" Ade kivahti ja sai Eroksen irvistämään. "Mee nyt vaan Eros.. mä pärjään kyllä." Eros huokaisi syvään ja meni makuuhuoneeseen, jossa Ares ja Hermes jo väittelivät.

"Oliko sun pakko?!" Eros karjaisi samantien Arekselle, joka näytti hieman katuvalta. "Sunki pitäis jo osata päästää irti!" Ja niin rojahti sängylleen ja käänsi selkänsä veljilleen. Areksen kasvot muuttuivat taas koviksi ja Hermes puisti tälle vain päätään, ennen kuin meni itsekkin takaisin sänkyynsä. Ares lähti pois huoneesta ja hiipi hiljaa kylpyhuoneen oven taakse. Hän saattoi kuulla sieltä Aden vaikerruksen ja tunsi sisällään jonkun särkyvän. Nopeasti hän kuitenkin kovetti itsensä ja lähti alakertaan. Hän oli päättänyt nukkua lopun yöstä sohvalla. Ihan vain siksi, ettei aikaisempi skenaario toistuisi.

——————————————

Ade heräsi kylmältä lattialta. Tunsi päässään moukareiden jyskeen ja koko hänen kehoonsa sattui. Se toi hänelle mieleen aamun ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen, kun hän oli vielä kotona, eikä hänellä ollut mitään tietoakaan kumppaneistaan. Hän ei halunnut myöntää sitä, mutta jossain määrin, hän halusi heidän hyväksyntänsä. Vaikka Ade oli toisen isänsä kuoleman jälkeen kyennytkin jatkamaan elämäänsä, hän ei silti voinut itselleen mitään, että joku osa hänessä pelkäsi. Pelkon sai hänet kieltäytymään, olla haluamatta kumppaneita. Hän oli nähnyt isänsä menetyksen hinnan äitinsä kasvoilla ja tuntenut sen tämän olemuksessa, kaikki, koko lauma oli. Miten semmoisesta, joku, josta välitti niin suuresti, miten semmoisen menetyksestä saattoi päästä yli? Ade ähkäisi noistessaan seisomaan. Häneen sattui niin kovasti. Hön harlasi nopeasti hiuksensa ja veti ne löysälle palmikolle. Hän harjasi hampaansa ja pesi kasvonsa. Tummat silmänaluset olisivat kaivanneet peitevoidetta, mutta siitä hän ei jaksanut välittää. Oli aika mennä katsomaan jääkaappiin. Toivottavasti siellä olisi jotain valmista tai joku osaisi kokata, sillä sitä hän ei osannut ollenkaan. Laskeutuessaan portaita hön huomasi yhden kolmosista sohvalla, ilman silmienväriä, Aden oli vaikea arvailla kuka.

'Tai hetkonen..' Aden mietti itsekseen ja siipi sohvan viereen. Hän hivuttautui todella lähelle nukkujaa nuuhkaisi varovasti tämän hiuksia.

'Metsä sateen jälkeen.. Ares.' Ade tunnisti.

Hänen yllätyksekseen Ares tarrasi nopeasti kiinni hänen niskansa takaa ja veti hänen huulensa omiaan vasten. Lämmin tunne tulvahti Aden vatsanpohjaan ja Ares voihkaisi. Pienen mielihyvän jälkeen Ade piti parhaimpana irtautua Areksen otteesta. Ares vinkaisi kuin pieni pentu, jolta oli juuri viety tämän lempi lelu.

"Katerine.." Ares mumisi unissaan.

"MITÄ?!" Ade kirkaisi ja hämmästyi itsekkin. Celestian täytyi olla raivoissaan. Ares pomppasi hämmästyneenä hereille ja Ade kuuli Eroksen ja Hermeksen rintävän portaiden yläpäähän. "Mä en ole Katerine. Mä.. olen.. Adeliina.. Sofia.. Valta." Ade tunsi Celestian pakottavan hänet murisemaan hampaittensa välistä. Hän oli raivoissaan. Hämmästys ja katumus paistoi Areksen silmissä. Aden silmien oli täytynyt vaihtaa väriä punaiseksi, kuten alfoilla, heidän susiensa noustessa pintaan. Ade ei jäänyt odottamaan kenenkään vastausta vaan hän ampaisi tornaafon lailla huoneen poikki toivoen päättyvänsä mahdollisimman kauas prinsseistä. Toivottavasti keittiö oli talon perimmäisessä nurkassa asti. Hän kuitenkin ennätti kuulla Eroksen jäätävän murinan.

"Nyt sä mokasit pahimman kerran veli."

—*—*—*—*—*—*—*—*—

Ääääkkk.. mitä ihmettä mökissä oikeen tapahtuu?? Siinäpä pähkäiltävää.

Ja heeei.. mulla on taaaas uus tarina tulossaa.. se kantaa nimeä Emilia.. käykää kurkkaamassa ja sanokaa mielipiteenne.

Lukuiloa. 💋