Vainottu

Uusi alku (muokattu)

"Ade lupaa minulle, ettet sinä koskaan anna periksi.. Sinä olet vahva ja isi tietää sen, olen aina tiennyt. Sinun ei tarvitse piileskellä." Aston sanoi hengittäen raskaasti.

"Isi! Ei.. sä selviät.. joku tulee ihan kohta. Älä jätä mua!" Ade sanoi hätääntyneenä painaen pistohaavaa isänsä vatsalla.

"Ei Ade.. Sinä jos joku tiedät. Me ei voida mitään hopealle. Pisto osui valtimoon. Minä tunnen elämän kaikkoavan minusta. Toivoisin vielä näkeväni äitisi, mutta kaikkea ei saa. Kerro hänelle, että minä yritin parhaani. Kerrothan?" Aston sanoi ja Ade nyyhkäisi ja kyyneleet virtasivat höneb kasvoillaan. Tottakai Ade tiesi, mutta hän halusi uskoa ihmeeseen. "Shhh... älä itke isin prinsessa, shhh.. mä olen aina läsnä sun sydämessä, aina.." Aston rauhoitteli tytärtään ja silitti hennosti tämän päätä.

"Minä kerron.. ja minä lupaan isi. Vielä joskus.. minä lähden täältä, enkä piileksi tai pelkää enää. Minusta tulee vahva ja rohkea." Ade lupasi kuiskaten.

"Isin reipas tyttö. Muista, että isi rakastaa sinua aina." Aston sanoi vielä kuiskaten ja hymyillen pehmeästi, ennen kuin hän sulki silmänsä ja hymy katosi hiljalleen tämän huulilta, ikuisesti.

"Ade!! ADE!!" Kuului jonkun ääni jostain kaukaa.

"ADE!!" Kuului jonkun muun huolestunut ääni. Joku puristi lempeästi hänen kättään ja hän avasi viimein silmänsä. Alex, Jeremy, äiti ja isä soisoivat hänen vuoteensa vieressä huolestuneen näköisinä.

"Ade kiltti.. mä en kestä enää.. puhuisit meille. Siitä on jo melkeen kolme vuotta aikaa. Ole kiltti. Ehkä silloin näille painajaisillekin saataisiin selitys." Austin, hänen toinen isänsä sanoin surullisena.

"Sulla on vielä meidät Ade. Pliis.. Kerro meille mitä sinä iltana tapahtui." Alex sanoi pidellen Aden kädestä kiinni. Ade katsoi äitiään silmiin. Siitä oli kauan aikaa, kun hän viimeksi oli ollut äidin kanssa samassa huoneessa. Hän tiesi, ettei äiti vihannut häntä, mutta hän oli nähnyt ne katseet, jotka muistuttivat lauman Lunaa hänen toisesta kumppanistaan, joka oli Adelle läheisin kaikista kolmesta vanhemmastaan. Viimein Sara hymyili hieman rohkaisevasti tyttärelleen.

"On aika kuulla koko tarina." Sara viimein sanoi ja Ade nyökkäsi päätään. Alex istui vieteelle hänen viereensä ja kaappasi suojelevasti kainaloonsa, kun Austin ja Sara istuivat sängyn jalkopäähän ja tarttuivat toisiaan kädestä kiinni.

"Okei.. kaikki alkoi kirjastosta:

"Mä oli karannu kirjastoon lukemaan ja isi löys mut sieltä. Isi anto Samuelille vastuun ja sulki laumalinkin, jotta me voitais jutella rauhassa. Taas edellisenä yönä mä olin nähny unta siitä pelottavasta punasilmäisestä miehestä. Mä sain panikkikohtauksen ja isi anto mulle vahingossa kirjan, jossa luki jotain vampyyreista.. no kuitenki, kun me oltiin lähdössä ja isi avas taas linkin,?niin Sam varoitti kapinallisista ja sit isi pakotti mut turvahuoneeseen. Pitkän ajan päästä joku koputti oveen ja mun oli pakko avata se ku ne uhkas.. tappaa isin. Ne otti mut mukaan ja telkes isin turvahuoneeseen. Ne heitti mut ison pakettiauton kyytiin ja ne ajo niin pitkään, että tuli pimeää. Me leiriydyttiin jossain jonku luolan lähellä. Mun paikka oli oikeastaan siinä luolan suulla sidottuna kiinni puuhun, aivan lähellä nuotiota ja vartijaa, joka nyt sattui olemaan vahtivuorossa. Jossain vaiheessa mä kuulin murinaa ja huutoja ja kaikkea.. se meni joteki sumussa.. sit mä olinki vapaa, irti puusta ja isin karhunhalauksessa. Mutta se ei kestäny kauan, ennen ku joku taas hyökkäs. Isi käski mun juosta.. mut mä en halunnu jättää sitä.. niinpä mä tein jotain mitä mä en itsekkään uskonu, että mä pystyisin. Mä hyppäsin yhden miehen selkään ja puristin sitä kaulan ympäriltä minkä jaksoin, hokien itselleni vain, että ei saa päästää irti. Jossain vaiheessa mies kaatui ja mä en päästäny vieläkään irti.. en vaikka se ei enää yrittäny saada mua pois päältään.. se ei liikkunut enää minnekkään. Mä päästin irti vasta sitten, kun isi tuli irroittamaan mut. Mut sitte yhtäkkiä toinen mies juoksi mua kohti.. veitsi kädessään ja.. ja.. isi pyörähti mun eteen ja.. isi repi sen miehen kappaleiks mun silmien edessä. Sitte se kaatu maahan ja mä huomasin, että mies oli osunut sillä veitsellä isiä mahaan. Veri pulppus kauheaa vauhtia ulos haavasta ja mä syöksyin painamaan sitä. Mä tiesin heti mitä oli odotettavissa.. olinhan mä lukenu jo kaikki lääkärikirjat ja.. salaa opiskellut kaksi vuotta lääketiedettä.. jos mä en ollu Alexin kanssa niin mä opiskelin.. mut se lähti sitten vähän käsistä, mä en halunnu enää menettää ketään teistä. Äitille isi pyysi sanomaan, että se on pahoillaan ja että hän yritti parhaansa. Ja hän onnistui suojelemaan minua. Kun isi viimein nukkuin pois.. mä.. mä romahdin täysin.. sain pahan paniikkikohtauksen ja kun mä heräsin niin.. mä en uskonu siihen itsekkään. Mä luulin, että se oli unta, mutta mä olin susi.. Celestia oli herännyt.. sen avulla mä sain isin tuotua melkeen takaisin kotiin. Mutta mä en ollu tarpeeks vahva.. en jaksanut. Mä juoksin koko loppuyön isin ruumis selässäni, mä oli ihan loppu ennen laumanrajaa.. seuraavan kerran mä heräsin laumasairaalassa kaksi viikkoa kaiken sen jälkeen. Sain kuulla, että isi oli jo haudattu. Mä itkin niin kauan, etten enää pystynyt. Suljin teidät kaikki ulos, jopa kaikkein läheisimmät teistä.. jopa oman veljeni, joka on aina ollut valmis auttamaan ja tukemaan mua.. ja mun suden.. suuren osan itsestäni. Mä olin hirveä. Musta tuntu aina pahalta ku uusi hyökkäys tuli. Mä nään kaiken, niinku se tapahtuis uudestaan ja uudestaan. Jopa ne unet punasilmäisestä miehestä muuttui.. mä nään vaan isin makaamassa omassa verilammikossaan ja mä en pysty tehdä mitään."

He istuivat kaikki hiljaa ja itkivät yhdessä. Viimein äiti nousi ja tuli halaamaan Adea ja helpotus nosti päätään.

"Mä en syytä sua mistään kulta. Minä jos joku myös tiedän, millaista on elää piilossa alfan tyttärenä.. sinä olet vahva Ade.. ja viisas.. miten ihmeessä sinä pääsit opiskelemaan niin nuorena ja sait sen pidettyä salassa?" Sara rohkaisi Adea ja ihmetteli sitten tämän uusinta paljastusta.

"Ööö.. mä.. mä tein vähän niinku vitsillä sen pääsykokeen kirjastossa kerran ja.. sit mulle soitettiin. Yliprofessori Lind soitti itse. Hän oli vaikuttunut ja mä kyllä kerroin, että se koe oli vitsi ja että mä oon liian nuori, mutta hän ei välittänyt. Hän vaati saada minut opiskelemaan ja me sovittiin, että opiskelisin vain sen verran kerrallaan, kun minulle sopii.. ja no.." Ade kertoi 6 vuoden takaisesta kommelluksestaan.

"Ade?" Austin kysyi nyt silmät hieman sirillään epäilevästi tytärtään katsoen.

"Ääämm.. niin.. ne mun työt laumasairaalassa oli työharjoitteluja." Ade paljasti pureskelleen hermostuneena alahuultaan. "Ja mäsainkaksiviikkoasittenmunlääkärinpaperitulos." Hän jatkoi nopeasti.

"Mitä?" Oli Alexin vuoro nyt ilmetellä. "Mitä sä just sanoit?"

"Mä valmistuin.. kaksi viikkoa sitten." Ade sanoi nyt toodella hitaasti. Ja nyt se lopulta iski häneenkin. Hän oli valmistunut lääkäriksi vain 18-vuotiaana! Se oli harvinaista.. aivan kuten alfan tyttäret. Hän nosti katseensa perheeseensä ja nämä kaikki katsoivat häntä ylpeinä.

"Mitään vähempää minä en olisi odottanutkaan. Kun yliprofessori vahingossa lipsautti tiedon sinun opiskelustasi noin vuosi sitten ja se miten kuulin hänen puhuvan sinusta, se.. minäkin olen todella ylpeä siitä, että olet tyttäreni." Austin paljasti.

"Sinä tiesit?!" Sara ja Ade kysyivät yhteen ääneen ja Austin nyökkäsi heille.

"Miksi sinä et sanonut minulle mitään?" Sara kysyi ihmeissään, heillä ei ollut koskaan salaisuuksia.

"Minä halusin Aden kertovan siitä itse. Kun minä kuulin siitä, niin minä osasin sen jälkeen seurata ja näin miten kovasti hän ahkeroi ja työskenteli sen eteen.. ja minä ymmärsin, näin miten hän rakasti opiskelua. Aston tahtoi nuorena lääkäriksi, mutta ukki ei hyväksynyt sitä.. minä en halunnut viedä sitä Adelta. Minä tiedän Ade, ettei kukaan meistä voi viedä Astonin paikkaa sinun sydämestäsi. Emmekä me halua sitä, mutta me haluamme yhä olla sinun perheesi, sinun tukesi ja turvasi." Aston sanoi hymyillen.

"Mä pysyin poissa sun tieltä samasta syystä, kun mä aattelin, että mun pitäis olla poissa äidin tieltä. Te olitte niin paljon samannäköisiä.. sä muistutit liikaa.. isiä." Ade myönsi viimein.

"Sä siis oikeesti sait yhsteyden sun suteen jo 16 vuotiaana?" Jeremy kysyi nyt ihmeissään.

"Joo.. mut niinku mä jo sanoin, me ei olla paljoa juteltu. Mä suljin hänet pois.. Ehkä on aika päästää hänet takaisin.." Ade mietti hetken ja avasi taas linkin sudelleen Celestialle.

'Mä olet ylpeä susta Ade.. ja mä en oo epäilly sua hetkeäkään. Mä oon ollu sun kanssa kokoajan.' Kuului tuttu ystävällinen ääni Aden pään sisällä.

'Kiitos' Ade vastasi ajatuksissaan sudelleen.

"Isä?" Hän kysyi sitten katsoen Austinia suoraan silmiin vakava ilme kasvoillaan.

"Niin pikkuinen? Austin vastasi kysymykseen hieman vakavampana.

"Mä en ole enää pieni, mutta mä oon aatellu.. Voisitkohan sä.. voisittekohan te sittenkin opettaa mua taistelemaan?"

"Tietysti kulta.. tietysti.."

—*—*—*—*—*—*—*—*—

Ensimmäinen virallinen luku tarinasta olisi siinä. Se on traaginen, mutta myös palkitseva, kun perhe sai palasensa paikoilleen ja on taas ehjä.

Hyökkäykset laumaan ovat siis jatkuneet ja Ade päätti viimein alkaa opettelemaan itsepuolustusta ja taistelua. Seuraavassa luvussa matkustetaan toiseen maahan, mut enempää en paljasta. 🤪 Uuden luvun odottamiseniloa! 💋