Vainottu

U-käännös

Matka takaisin Punaisenverenlauman reviirille kesti hieman kauemmin, koska Alex oli hakenut Aden alfakuningas Edwinin omalta kentältä. Matkan alkaessa Ade oli nukahtanut samantien ja Alex silmäisi siskoaan välillä samalla, kun ajoi. Hän ei meinannut vieläkään uskoa, että Ade oli tullut viimein kotiin. Hän ei malttaisi olla kertomatta, että Adesta tulisi täti loppukesällä. Laumanrajalla hän kuitenkin jännittyi, kun ei nähdyt vartioita missään. Oikeastaan hän ei nähnyt ketään missään. Laumatalon pihalla hän pysäytti auton ja päätti viimein ottaa yhteyttä vanhempiinsa.

*Isä? Äiti? Missä kaikki ovat?* Alex linkitti vanhemmilleen ajatuksissaan.

*Alex? Vie Ade pois!! Älkää vaan tulko tänne!* Sara linkitti takaisin Alexille, mutta se oli myöhäistä, sillä toinen auto oli ajanut heidän peräänsä ja he olivat pussissa. Ade heräsi nopeasti ja katseli tilannetta ympärillään.

"Äiti linkitti, että meidän pitää lähteä. Pidä kiinni." Alex komensi. Hän heitti pakin silmään ja painoi kaasua. Harmi vain, että takana oleva auto oli liian suuri, eikä se tuntunut liikkuvan minnekkään. "H*mmetti!" Alexa karjaisi niin, että Adekin säpsähti. Alex teki autolla pari heijaavaa liikettä, jotka tuntuivat viimein tehoavan. "Vielä kerran.." Alex mietti, mutta Ade keskeytti hänet.

"Ei Alex! Katso tuonne!!" Ade kiljaisi ja osoitti sormellaan laumatalon suuntaan. Sen edessä seisoi kaksi joukkoa, toisessa oli heidän äitinsä ja isänsä, sekä Alexin beeta Janne. Toinen ryhmä oli täysin tuntematon. Tunnelma näytti kireältä ja kaksoset näkivät isänsä vakavan ilmeen ja tämä puhui jollekkin toisessa ryhmässä olijalle. Pian he näkivät äitinsä silmien suurenevan ja hän vilkaisi auton suuntaan. Ade näki äitinsä ilmeestä, että hän puhui jonkun kanssa ajatuksissaan. Ade kääntyi katsomaan Alexiin ja tämän ilme oli muuttunut surulliseksi.

"Alex? Mitä nyt??" Ade tivasi, mutta Alex ei kinnittänyt häneen huomiota. Niinpä Ade päätti kysyä isältään.

*Isä? Mitä täällä tapahtuu??* Ade kysyi avaten ajatuslinkinsä isälleen.

*Meillä on ongelma. Voisi olla parasta, että tulette sittenkin tänne.* Ade kuuli isänsä sanovan ja avasi samantien vänkärinpuolenoven.

"Ade mitä sä teet?!" Alex protestoi Aden tekoa.

"Isä sanoi, että meidän olisi hyvä mennä tuonne." Ade sanoi samalla, kun puri hermostuksissaan alahuultaan.

"Ade tää ei tiedä hyvää! Tuo auto.." Alex aloitti sanomaan, mutta Ade keskeytti.

"Se on ollut tuossa ilman kuljettajaa siitä asti, kun se siihen tulikin. Tule nyt." Ade sanoi ja lähti kävelemään yllättävän päättäväisesti ryhmiä kohti. Toisessa ryhmässä oli 5 miestä ja he seisoivat osin selin Aden suuntaan. Äiti ja isä tuntuivat tuojottavan samaan kohtaan ryhmään. Ade oli jo aivan lähellä, kun tunsi käden tarraavan olkapäähänsä.

"Ade odota!" Alex sai sanottua ja Ade käänsi huomion pois oudosta ryhmästä Alexiin. Tämä oli juuri sanomassa jotain, mutta joku toinen ennätti ensin.

"Hei prinsessa." Kuului ääni Aden takaa. Hän tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn ja hän nielaisi. Hän katsoi Alexin vihreisiin silmiin, nyt niin pahasti samannäköisiin, kuin mitä hän oli katsonut vain pari päivää sitten.. Areksen silmät olivat lähes samansävyiset.. Ade yritti löytää niistä tarvitsemaansa rohkeutta, mutta tällä kertaa ne eivät tuoneet sitä. Tuo ääni oli ääni, joka oli vainonnut Adea jo aivan liian monta vuotta. Ade värähti ja kääntyi sitten varovasti, (vaikkei tahtonutkaan) ympäri toivoen, että oli aistinut tai kuullut väärin. Mutta kaikista toiveista  ja rukouksista huolimatta, siellä aivan vieraan joukon keskellä seisoi tuttu mies ja hän piti edessään vankittuna Jeremyä.